Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Lydia Iivonen
Kirja: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja

Emmi Itärannan esikoisromaani "Teemestarin kirja" (Teos, 2012) on kirja siitä, miten kaikki voi mennä pieleen nyky-yhteiskunnan toiminnasta lähtien. Kirja laittaa lukijansa ajatukset liikkeelle monessa suhteessa. Olemmeko me ihmiset ihan tyhmiä? Onko maapallon tila oikeasti menossa tuohon suuntaan? Mitä voisin itse tehdä asialle?

Noria Kaitio on kunnioitetun teemestarin tytär. Hänen on pian aika ottaa vastuu harteilleen ja jatkaa teemestarien suvun perinnettä veden vartijana ja palvelijana. Tämä kuitenkin on perin vaikeaa yhteiskunnassa, jossa juomakelpoinen vesi on lopussa ja veden säilöminen murhaakin vakavampi rikos. Ilmasto on lämmennyt kymmeniä asteita, eikä lumisia talvia ole nähty pohjoisessakaan vuosikymmeniin. Valtioiden rajat näyttävät sumentuneen, on vain maata ja valtamerta. Öljysodat ovat verottaneet osansa: jotkin maa-alueet on menetetty lopullisesti ympäristövaurioiden takia. Muovisia kenkiä, lautasia, koneita, tuoleja ja lamppuja lojuu röykkiöittäin muovihautausmailla. Maailma hukkuu roskaan, mutta ketään ei ole koskaan kiinnostanut.

Juonirakenne ei ole perinteisimmästä päästä, mitä ei toki voida olettaakaan kirjan scifi-luonteen vuoksi. Itseeni kirjailijan tyyli kuitenkin kolahti ja kovaa. Epätavallinen loppuratkaisu yllättää lukijan, vaikka siihen annetaan viitteitä pitkin kirjaa. Loppua kohden tarinan tiivistyessä herää lukijan kysymys: "Käykö tässä tosiaan niin kuin oletan?"

Teos sijoittuu selkeästi kauas tulevaisuuteen, mutta vuosista, tai edes vuosisadoista, ei ota selvää. 2000-lukua kutsutaan "entismaailmaksi", jota seuraa "Hämärän vuosisata". Kirjan aikaa kutsutaan "nykyismaailmaksi", mutta mihin aikaan tämä nykyismaailma sijoittuu? Siitä kirja ei anna mitään viitteitä.

Vedellä on suuri merkitys Itärannan tekstissä. Vettä kuvataan monin eri tavoin ja sen voidaan katsoa olevan jopa yksi kirjan päähenkilöistä. Vesi kuvaa kaikkea: liikkumista, ihmissuhteita, elämää ja kuolemaa. Se on koko ajan läsnä kietoutuneena jokaiseen sanaan, lauseeseen ja kokonaisuuteen.

Kirjassa on paljon viitteitä Aasiaan ja itämaiseen kulttuuriin. Jos ei tietäisi Rovaniemen ja Kainuun sijaitsevan Suomessa, voisi tarinan olettaa sijoittuvan Japanin läheisyyteen, jonne teen ammattimaisen valmistuksen ja meriruohon käyttämisen rakennustarpeena sijoittaisi nykymaailmassa. Myöskään nimet eivät ole perinteisen suomalaisen kuuloisia: Noria, Sanja, Lian, Ninia.

Itärannan ote tekstiinsä on hyvin mielenkiintoinen. Kuvaus on elävää, kynänjälki taitavaa ja kieli rikasta. On suorastaan uskomatonta, että Teemestarin kirja on kirjailijan esikoinen, ja uskon että tästä naisesta saamme vielä kuulla. Teksti on yhtä aikaa vahvaa ja kaunista, mikä muodostaa kontrastia ja tekee lukijaan vaikutuksen. Tekstissä on paljon toistoa, mikä luo kirjaan yhteneväisyyksiä. Samat sanat eri kohdissa luovat erilaisia mielikuvia ja muuttavat merkitystään kiehtovasti.

Kirja ottaa kantaa ilmastonmuutokseen täysin omalla tyylillään ja Itäranta on selkeästi tehnyt pohjatyönsä hyvin. Hän kuvaa ilmaston kuumuutta ja kuivuutta, hyönteisten vallankumousta ja lumisen talven kaipuuta riipaisevasti, eikä lukija voi välttää pientä omantunnon pistosta. Välillä silmiin kihahtaa kyyneleet, välillä pintaan nousee epäusko. Eihän noin oikeasti voi käydä, eihän?

En ole aiemmin lukenut scifi-kirjallisuutta, joten suhtauduin kirjaan pienellä varauksella. En uskonut tykkääväni "tieteishömpästä", mutta kirjan luettuani hämmennys valtasi mieleni ja huomasin olleeni erittäin väärässä. En olisi ikinä tunnistanut kirjaa scifiksi omien stereotypioideni pohjalta. Koukutuin kirjaan enkä kerran sen avattuani halunnut enää laskea sitä käsistäni. Se ei ollut jännittävä sanan perinteisessä merkityksessä, mutta tarkemmin ajateltuna se oli hyvin jännittävä. Kirja oli äärettömän mielenkiintoinen, enkä ole ennen lukenut mitään tämän kaltaista. Minulla ei siis myöskään ole mitään, mihin verrata kirjaa, mutta vaikka olisikin, uskoisin tämän nousevan kärkikastiin.

"Teemestarin kirja" on kirjallisuuspalkintonsa ansainnut. Kukkahattu päässä jään selailemaan kirjaston ja internetin tarjontaa aiheen ympäriltä. En todellakaan halua kirjan tapahtumien toteutuvan koskaan ja toivoisinkin mahdollisimman monen lukevan kirjan. Ehkä pieni maapallomme on vielä pelastettavissa. Ja ehkä tämä kirja voi auttaa meitä siinä.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Niklas Hallikas
Kirja: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja

Maailmasta on loppumassa vesi. Elämää maapallolla hallitsevat diktatuuri, lukuisat sodat ja levottomuudet. Ihmiset elävät pelon keskellä epätoivossa ja ainoa prioriteetti on hengissä säilyminen. Emmi Itärannan romaani "Teemestarin kirja" (Bookwell, Juva 2012) on juuri tällainen dystooppinen kuvaus katastrofin jälkeisestä elämästä tuhoutuneella maapallolla.

Teemestarin kirja on Tampereella 1976 vuonna syntyneen kirjailijan esikoisteos. Kirja voitti Teoksen fantasia- ja scifikirjoituskilpailun vuonna 2011 ja sai kustannussopimuksen. Sen jälkeen romaani on käännetty useille eri kielille. Teos on ollut ehdolla ja voittanut monia palkintoja, joista voidaan mainita muun muassa Kalevi Jäntin palkinto 2012 sekä ehdokkuus Arthur C. Clarke -palkinnon saajaksi 2015.

Romaani kertoo täysi-ikäisyyden partaalla olevasta Noria-tytöstä, joka kuuluu historialliseen teemestareiden sukuun. Isänsä kuollessa Noria saa tärkeän tehtävän varjella suvun salaisuutta, vuorien kätköissä sijaitsevaa makean veden lähdettä. Norian on armeijan valvonnan takia vaikea pitää yhteyttä kaukana asuvaan äitiinsä eikä hän voi yksinäisyyden tunteelta välttyä. Kaatopaikalta löytyvä entisten aikojen teknologia saa Norian ja hänen ystävänsä Sanjan palon syttymään ja he haluavat selvittää, millaista elämä oli maapallolla aikaisemmin. Tytöt etsivät kuumeisesti vastausta valitsevaan sekasortoon ja ihmettelevät, miksi maailma on niin karu ja hirvittävä paikka. Vain usko parempaan antaa tytöille voimaa selvitä.

Romaani etenee pääosin kronologisesti muutamaa takaumaa lukuun ottamatta, ja tämän takia teos on helppolukuinen. Miljöön ja henkilöiden kuvailua ei tehdä kovin seikkaperäisesti, joten tämä antaa lukijalle lisää valtaa kuvitellessaan kirjan tapahtumia. Ehkä juuri tämä vallan antaminen lukijalle kirjassa koukuttaakin. Toisaalta kirja pureutuu hyvin syvällisesti ihmissuhteisiin ja veteen, joka kirjassa on pyhä elementti. Teos tuo vahvasti esille ihmisluonteen selviytymistaistelussa; siitä mitä on joskus saavutettu ei olla valmiita luopumaan. Kyseisen asenteen voi huomata tämän päivän hyvinvointivaltioissakin.

Kirja oli mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemuksena, joskin omaan makuuni hieman verkkaisesti etenevä. Kirjan karu kuvailu tulevaisuuden maailmasta, joka ilman muutoksia voi olla totta aiemmin kuin uskommekaan, on silmät aukaiseva. Romaanin kuvailu mahdollisesta dystopiasta ja Pohjois-Korea-tyyppisestä valvotusta diktatuurista herättää huolen ilmastoa kohtaan. Ilmastonmuutoksesta on taitavasti tehty osa jännittävää fantasiatarinaa, mikä tekee aiheesta helposti lähestyttävän ja hyvin mielenkiintoisen.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Inka U
Kirja: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja

"Teemestarin kirja" on Emmi Itärannan esikoisromaani, ja sen on julkaissut Teos vuonna 2012. Romaani on climate fictionia. Se ajoittuu noin kahdensadan vuoden päähän nykyhetkestä. Tapahtumapaikkana on Uusi Qian, jonkinlainen Suomesta ja Skandinavian osista merenpinnan noustessa muodostunut alue.

Kirjan päähenkilö on Noria Kaitio, nuori nainen, joka tarinan alkuhetkellä valmistautuu teemestarin tutkintoon. Hän asuu isänsä ja äitinsä kanssa ja joutuu tekemään säännöllisiä töitä teemajalla. Norian perheellä on myös salaisuus: heillä on oma lähde tunturin suojissa. Lähde on salainen, koska sen käyttö olisi vettä säännöstelevässä yhteiskunnassa kiellettyä. Noria saa tietää lähteen merkityksestä itsekin vasta nyt. Sen avulla heidän on mahdollista pitää yllä teeperinnettä, ilman että vedestä on jatkuva pula.

Norialla on ystävä Sanja, joka asuu jonkin matkan päässä teemestarin talosta. Sanja harrastaa muovin keräilyä muovihaudasta - paikasta, jonka entismaailman ihmiset kerran jättivät jälkeensä. Hän valmistaa löytämistään muovinkappaleista kaikenlaisia laitteita, ja yhtenä päivänä he onnistuvat Norian kanssa saamaan erään levysoittimen toimintakuntoon. Myöhemmin ystävykset saavat levyjä kuuntelemalla tietoa Hämärän vuosisadalla liikkuneesta retkikunnasta.

Eräänä päivänä Norian äiti joutuu lähtemään Xingjingiin saatuaan työpaikan yliopistossa. Noria harkitsee Xingjingiin muuttamista, mutta hän katsoo lopulta parhaaksi jäädä täyttämään teemestarin suvun perinnettä isänsä opetukseen. Pian Noria nimitetäänkin teemestariksi ja hän saa alkaa pitää teekutsuja. Kaupungissa veden vartiointi yltyy ja vesirikosmerkintojä ilmestyy taloihin. Noria ja hänen isänsä pystyvät kuitenkin pitämään tunturin vesilähteen salassa tarkkaavaisella työllään.

Koska vesi alkaa vähetä kylästä ja ihmisiä sairastua, täytyy Norian ottaa ohjat omiin käsiinsä. Ihmisiä täytyy auttaa, ja siksi Noria riskeeraa itsensä jakamalla lähteensä vettä kylässä. Noria ja Sanja ryhtyvät myös suunnittelemaan matkaa Menetetyille maille, josta heidän kuuntelemassa levyt kertoivat ja jossa vielä saattaisi virrata vettä. Asiat kuitenkin muuttuvat nopeasti, kun salaisuudet paljastuvat, ja pian Norian elämä ei enää ole ennallaan.

Tarinan ihmiset elävät hyvin alkeellisessa maailmassa, josta puuttuvat meille nykyaikaiset piirteet. Toisaalta meidän aikamme pilkahtelee kuvauksessa hämäränä, mutta tunnistettavana. Kylän muovihauta on täynnä aikamme ihmisten aiheuttamaa rojua, jonka olemme tarpeettomana heittäneet pois. Uusiqianilaisille se on kuitenkin arvokasta, sillä heillä ei ole itsellään paljon mitään tavaraa. Materiaalitkin ovat vähäiset, mikä kuvaa sitä, että ihminen on tuhonnut suurimman osan luonnonvaroista.

Kirjailija on keksinyt tuohon aikaan sopivia tavaroita ja materiaaleja. Niitä ovat esimerkiksi helivaunut, meriruohosta valmistetut tavarat, viestimet ja muut tulevaisuuteen sopivat esineet. Monet arkipäiväisistä tarvikkeista ovat vaatimattomia, vanhanaikaisia. Ne kuitenkin kertovat niistä uhrauksista, joita ihminen joutuu vastaanvanlaisen ajan koittaessa tekemään. Alkeellisessa maailmassa huomio ei enää ole materiassa vaan elämän perusasioissa. Tarinan ihmisille vesi on suurin huolenaihe, ja sen lisäksi pieniä iloja ovat kuukekrin markkinat, teevierailut ja muovin kerääminen.

Tapahtumat sijoittuvat selkeästi Skandinaviaan, ehkä jopa Suomeenkin, sillä kirjassa puhutaan niistä. Yhtenä nykyajan kaupunkina mainitaan Kuusamo. Vesi on siis vallannut alueita, hukuttanut mantereita.

Juomavesi sen sijaan on loppunut, eli ympäristö on varmasti pahoin saastutettu. Ajassa tämä tarkoittaa ehkä 100-200 vuotta nykyhetkestä eteenpäin, jos maapallon tilaan ei ole saatu muutosta. Kirjan maailma onkin hyvin skeptinen eikä se anna olettaa, että ihmiset ennen tuota aikaa olisivat saaneet ilmastonmuutosta kuriin.

Kirjassa erityisen onnistunutta on ajan kuvauksen yhdistäminen henkisiin arvoihin. Kuvaus on hyvin värikästä mutta tunnelmaan sopivaa. Eniten pidän katkelmasta sivulta 95: "Kaikki maailmassa ei ole ihmisten. Tee ja vesi eivät kuulu teemestareille, vaan teemestarit kuuluvat teelle ja vedelle. Olemme veden vartijoita, mutta ennen kaikkea olemme sen palvelijoita." Katkelma on hieno siinä mielessä, että se kuvaa ihmisen riippuvaisuutta luonnon valinnoista. Ihminen ei ole ainut mahti maailmassa, vaan on jotakin vielä suurempaa ja vaikuttavampaa. Sitä on muun muassa vesi.

Kirjaa on helppo lukea, sillä kieli on selkeää ja soljuu eteenpäin turhia jauhamatta. Juoni kehittyy selkeästi kohti huippukohtaansa, sitä kun Noria ja Sanja ovat valmiita matkaan Menetetyille maille. Huippukohdan jälkeen tapahtuvan laskun jälkeenkin kirjailija onnistuu vielä viemään juonta mielenkiintoisesti eteenpäin. Tapahtumia on paljon, mutta ne eivät ole liian päällekkäisiä ja juonen kaava pysyy selkeänä. Kirja on myös kielellisesti helppolukuinen, joskin abstrakti. Jos lukija ei ole kovin tunteellinen ja kielikuvia ymmärtävä, jää tästä teoksesta ehkä jotakin olennaista piiloon.

Jos olisin voinut muuttaa juonessa jotakin, olisin halunnut Norian ja Sanjan salaisen retken onnistuvan ja heidän palaavan sankareina löydettyjen vesien ääreltä. Se, että Norian salainen lähde paljastui eräälle kyläläisistä, oli hieman lannistavaa. Noria kuitenkin toimi fiksusti ja periaatteellisesti ja oli valmis auttamaan vesivarojen löytämisessä. Myös Norian isän kuolema oli vähän turhan karua tilanteeseen nähden, sillä Noria jäi aivan yksin, eikä hänellä ollut enää kuin Sanja. Rivien välistä pilkahteli kuitenkin iloa, toivoakin. Teos on kaiken kaikkiaan herkkä ja luonnehtii hyvin odotettavissa olevaa tulevaisuutta.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Vilhelmiina Koistinen
Kirja: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja

Emmi Itärannan romaani "Teemestarin kirja" (2012) kertoo tulevaisuuden maailmasta, jossa makeaa vettä ei ole jäljellä, sekä teemestarista nimeltä Noria, jonka suvun hallussa on yksi viimeisimmistä makean veden lähteistä.

Suurin osa maapallosta on asuinkelvotonta. Makean veden lähteet ovat armeijan hallussa, ja ihmiset joutuvat käyttämään puhdistettua suolavettä. Noria Kaitio kuuluu teemestarien sukuun, ja eräänä päivänä hänen isänsä paljastaa hänelle teemestarien suurimman salaisuuden: piilotetun makean veden lähteen.

Norian parhaan ystävän Sanjan perheellä on ongelmia, sillä heillä ei ole riittävästi vettä. Sanja osaa korjata tavaroita, joten Noria maksaa tavaroidensa korjaamisesta Sanjalle vedellä. Noria ja Sanja menevät etsimään romumuovia muovihaudasta, ja Sanja löytää laitteen, jonka hän luulee olevan käyttökelpoinen. Sanja ja Noria saavat selville, miten laite toimii, ja siitä alkaa kuulua ääntä. He kuulevat tarinan satoja vuosia sitten tapahtuneesta Janssonin retkikunnan tutkimusmatkasta Menetetyille maille.

Eräänä päivänä kaksi sotilasta tulee teeseremoniaan, mutta toinen heistä, Komentaja Taro, alkaa epäillä teemestaria runsaan vedenkäytön takia. Sotilaat palaavat muutaman päivän päästä tutkimaan teemestarin maita, mutta he eivät löydä mitään. Norian vanhempien välit kiristyvät, ja hänen äitinsä päättää lähteä. Norian täytyy päättää, lähteekö hän äitinsä mukaan vai jääkö hän kotiin tullakseen teemestariksi. Noria päättää jäädä.

Armeijasta on tullut yhä tarkempi, ja kylässä alkaa olla levottomuuksia. Vesirikollisten määrä lisääntyy ja kyläläisten vedenjakelu lopetetaan. Tästä lähtien kaikkien on haettava vesiannoksensa torilta. Noriasta tulee teemestari, mutta hänen isänsä kunto heikkenee. Isänsä kuoleman jälkeen Norialla on jälleen mahdollisuus päästä äitinsä luokse, mutta hän löytää lisätietoa Janssonin retkikunnasta ja päättää lähteä Menetetyille maille etsimään vettä. Noria kertoo lähteestä Sanjalle auttaakseen Sanjan perhettä, ja he alkavat käydä lähteellä päivittäin.

Lähde kuitenkin paljastuu yhdelle kyläläisistä, ja tieto alkaa levitä, jolloin Norian on pakko antaa kyläläisille vettä pitääkseen tiedon salassa. Noria ja Sanja ovat kuitenkin saaneet kaiken valmiiksi lähtöä varten, mutta juuri kun he ovat lähdössä, Noria tajuaa, että heidän kulkuneuvonsa on kadonnut. Noria menee Sanjan talolle, mutta siellä on sotilaita, eikä Sanjan perhettä näy missään.

Seuraavana aamuna Noria huomaa ovessaan sinisen ympyrän, joka on vesirikollisuuden merkki. Hän ei voi poistua pihaltaan, koska sotilaat vartioivat sitä. Lopulta komentaja Taro tulee tapaamaan Noriaa, ja hän tarjoaa Norialle töitä armeijassa. Taro kertoo Norialle, että Sanja on kertonut armeijalle lähteestä ja toivoo Norian tulevan armeijaan töihin hänen kanssaan. Noria kuitenkin kieltäytyy, vaikka hän tietää kuolevansa, jos hän ei hyväksy tarjousta. Noria kirjoittaa tarinansa teemestarin kirjaan, minkä jälkeen hän valmistelee viimeisen teeseremonian itselleen.

Sanja menee tapaamaan Norian äitiä. Hän kertoo kylän tapahtumista, hänen ja Norian suunnitelmista, ja siitä kuinka hän piilotteli metsässä monta viikkoa kunnes päätti matkustaa Norian äidin luokse. Sanja kertoo myös sen, mitä Norialle on tapahtunut. Hän näyttää mukanaan tuomansa kiekot, joissa tiedot Janssonin retkikunnasta ovat, ja sanoo tietävänsä, mitä hänen täytyy tehdä.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: V.V.
Kirja: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja

Emmi Itärannan vuonna 2012 ilmestynyt teos "Teemestarin kirja", joka on myös Itärannan esikoisromaani, kertoo 18-vuotiaasta tytöstä nimeltä Noria, joka on teemestarin sukua ja hänen on tarkoitus ottaa vastaan tämä teemestarin arvo. Arvo sisältää hänen edeltäjiensä tarkkaan varjeleman salaisuuden. Emmi Itäranta voitti tämän teoksen käsikirjoituksella scifi- ja fantasiakirjoituskilpailun vuonna 2011. Teos on myös saanut vuonna 2012 Kalevi Jäntin palkinnon.

Tarina ulottuu ajalle, jota teoksessa pidetään Hämärän vuosisatana. Maa on saastunut ja veden saanti on niukkaa, sillä vettä ei paljoa tarjolla ole ja vesi on loppumassa maailman päältä. Vuosisata perustuu ihmiskunnan jokapäiväiseen sinnittelyyn. Elämä on todella erilaista kuin meidän nykyelämämme. Heillä keskitytään elämisen peruselinehtoihin, kuten ravintoon, nesteytykseen ja lämpimänä pysymiseen. He eivät vaadi paljoa elämältä. Ihmiset elävät suuren kurin alla, sillä armeija valvoo kyläläisten elämää ja varsinkin veden käyttöä. Vettä ei saa kulua liikaa, tietty määrä on jaettu jokaisen kyläläisen käytettäväksi. Se on aikaa, jolloin veden kätkeminen on pahin rikos. Käsitykseni mukaan se on elämää meidän jälkeen. He löytävät meidän aikaisia jätteitä, mm. teknologiaa kaatopaikoilta, ja hämmästelevät meidän ajan hienouksia, mutta samalla he toivovat, että olisimme eläneet heitä ennen luontoa rakastaen. Jos heidän aikaa edeltävä elämä olisi ajatellut tulevaa ja ollut enemmän huolissaan ilmaston saastumisesta, tätä aikaa ei olisi.

Emmi Itärannan teos oli, ennen kuin siihen oli tarkemmin uppoutunut, mielenkiintoisen kuuloinen. Teoksen tullessa tutuksi se tietysti herätti paljon ajatuksia, että mitä jos elämä tulee olemaan tuollaista tulevaisuudessa. Mitä jos tulevaisuudessa pahin rikos on veden kätkeminen? Tällaista tarinaa lukiessa tulee helposti omatunnon kolkutuksen tunteita ja aletaan miettiä omaa toimintaa ilmaston ja maailman hyväksi. Teoksen aihe on hyvin tärkeä ja se on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa. Teos oli myös toteutettu hyvin. Tarinaan pystyi uppoutumaan hyvin sen tarkan kerronnan ja kuvailun takia. Teos ei ollut liian pitkä, eikä sen lukeminen tuntunut missään vaiheessa kuolettavan tylsältä.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Eveliina Mikkola
Kirja: Emmi Itäranta, Teemestarin kirja

Emmi Itärannan kirjoittama kirja "Teemestarin kirja" on julkaistu vuonna 2012. Teos on ollut hyvin suosittu, sitä on käännetty useille kielille ja se on saanut myös monia palkintoja.

Ennen kuin aloin lukea Teemestarin kirjaa, minulla oli vahvat ennakkoluulot sitä kohtaan. Tämä niin sanottu clifi eli climate fiction on oman lukumukavuusalueeni ulkopuolella. Muutenkin kaikki ilmastonmuutokseen liittyvät jutut aiheuttavat minussa lievää ahdistusta. Lukuhaluttomuuttani lisäsi entisestään kirjan masentavaakin masentavampi kansi. Usein kansi on juuri se, jonka perusteella kirjaan tartutaan. Teemestarin kirjan kansi oli erittäin epähoukutteleva. Lopulta sain kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja aloin lukea teosta.

Kirja kertoo tulevaisuudesta. Ajankohtaa ei tarkkaan saa selville, mutta veikkaisin sen sijoittuvan tuhansien vuosien päähän omasta ajastamme. Kirjan miljöö ja sijainti jäivät myös hivenen epäselviksi. Se oletettavasti sijoittuu Suomeen, päätellen joistain paikannimistä, mutta maailma on selkeästi muuttunut niin paljon, että tunnistaminen on hankalaa.

Kirjan pääidea on veden vähyys maailmassa. Vesi on vähissä, makeaa vettä ei löydy juuri mistään, ja jos löytyy, niin se on armeijan hallussa. Kansa käyttää vetenään puhdistettua merivettä, jota sitäkin on säännösteltävä.

Kirjan päähenkilö Noria Kaitio asuu äitinsä ja isänsä kanssa Teemestarin talossa. Hänen isänsä on teemestari, jonka työnä on toimittaa teeseremonioita, jotka siis käytännössä ovat tarkalla etiketillä varusteltuja teehetkiä. Noria perii teemestarin viran isänsä jälkeen. Teemestarin mailla on luolassa yksi harvoista makean veden lähteistä. Siitä ei tiedä kukaan muu kun teemestarin perhe. Norian isän menehdyttyä Noria saa tehtäväkseen vartioida lähdettä ja hoitaa teemestarin virkaa. Norian tehtävää vaikeuttaa alati kiristyvä armeijan valvonta ja veden säännöstelyn tiukentuminen.

Kirjan alkupuoli oli juuri sellainen kun olin odottanut, eli tylsä. Kirjoitustyyli ei ollut mitenkään erityisen mukaansatempaava, eivätkä kirjan henkilötkään vaikuttaneet mielenkiintoisilta. Kokonaisuudessaankin kirjan henkilöt jäivät mielestäni hyvin etäisiksi vähäisten tietojen takia. Ainoita mielenkiintoisia asioita oli kirjaa varten keksityt uudet esineet ja elämän kannalta tärkeät välineet. Helivaunut ja roihukärpäset, voisiko tällaisia oikeasti olla tulevaisuudessa? Myös selkeät ympäristön muutokset, kuten hyönteisten lisääntyminen ja selkeä lämpötilan nousu oli kiinnostavaa, mutta myös erittäin ahdistavaa. Tällaistako tulee tulevaisuudessa olemaan, joudummeko oikeasti käyttämään hyönteishuppua aina ulos mennessämme?

Kirjan edetessä se kasvatti hieman mielenkiintoaan. Norian ystävä Sanja on saanut kasatuksi kaiuttimet, jonka kautta he pystyvät kuuntelemaan kauan sitten tehtyjä CD-levyjä. On mielenkiintoista lukea asioista, jotka itselle on täysin selviä, kun taas Norian ja Sanjan
maailmassa niitä ei edes tunneta. Voisi siis sanoa, että kehityksessä on menty taaksepäin. Kirjan eteneminen oli kuitenkin mielestäni hidasta. Asioita kyllä tapahtui, mutta liian pienessä mittakaavassa.

Kirjan loppupuoli oli ehdottomasti kirjan paras osio. Kirjaa teki jopa oikeasti mieli lukea. Lähteen paljastuminen muille loi jännittävämmän tunnelman kirjaan, kuten myös Norian ja Sanjan suunnittelema retki Menetetyille maille. Kun retki epäonnistui, ja armeija merkitsi
Norian kodin vesirikoksen merkillä, alkoi tarinan jännittävin osa. Mielestäni kirjoittaja ei siltikään ole saanut tarinasta kovinkaan mielenkiintoista, jännittävistä tapahtumista huolimatta. Kokonaisvaltaisesti tylsä kerrontatapa ei pidä mielenkiintoa yllä, ainakaan kovin
pitkään.

Kirjan loppu kuitenkin jättää lukijaan epäselvyyden Norian kohtalosta. Ajattelin, että voisin lukea Itärannan toisen kirjan, Kudottujen kujien kaupungin, ja selvittää mitä Norialle tapahtui. Tutkittuani tilannetta ymmärsin, että jatko-osaa Teemestarin kirjalle ei olekaan. Norian kohtalo on siis tarkoituksellisesti jätetty monitulkintaiseksi, mikä häiritsee ainakin itseäni lukijana suuresti.

Teemestarin kirjaa voi kuitenkin pitää opettavaisena. Jos maailmasta oikeasti olisi tulossa ilmastonmuutoksen seurauksena samanlainen, kuin mitä kirja antaa ymmärtää, tilanne alkaa olla huolestuttava. Jos vedestä tulee niin kova pula, että joudumme käyttämään
juomavetenämme puhdistettua vettä, tilanne tulee olemaan sen ajan sukupolville hyvin epämukava. Tietysti täytyy muistaa, että kirja on fiktiota, tilanne voi oikeasti olla myös toisenlainen. Koko kirjan ajan minua kuitenkin piinasi pieni ahdistus tulevasta. Teemestarin
kirjan hyvä puoli oli se, että se oikeasti herätti pohtimaan omia valintoja ja lisäsi halua kiinnittää huomiota ilmastonmuutokseen.

Kirjan lukemista suosittelisin kaikille tasaisesta kerronnasta pitäville ja tulevaisuudesta ja ilmastonmuutoksesta kiinnostuneille. Kirja kuitenkin loi mieleen selkeitä kuvia ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamista ongelmista.