Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Anni Wilander
Kirja: Elina Lappalainen, Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalaisen vuonna 2012 julkaistussa kirjassa "Syötäväksi kasvatetut" kerrotaan nimensä mukaisesti siitä, miten ruokasi eli elämänsä. Monella henkilöllä on varmasti omia ennakkokäsityksiä siitä, miten ruoka päätyy lautaselle, mutta harva kuitenkaan tietää koko totuutta. Kun asioista alkaa ottamaan selvää, voi alkaa pohtia, että ovatko omat ennakkokäsitykset ristiriidassa totuuden kanssa. Usein tavallisella kuluttajalla ei ole asiaa esimerkiksi kasvattamoihin, joten Lappalaisen kirja on hyvä keino tällaisille ihmisille saada asiasta tietoa.

Lukiessani kirjaa aloin pohtia omia arvojani ja moraaliani lihan syöntiä kohtaan. Olen jo kauan sitten päättänyt, että tulevaisuudessa lopetan punaisen lihan syönnin, mutta kirjan luettuani aloin miettiä, ovatko broilerit ja kanat verrattuna esimerkiksi sikoihin sen tasa-arvoisemmassa asemassa kasvatuksensa suhteen. Kanojen asemaa perustellaan usein niiden ’’tyhmyydellä’’. Niillä on pienet aivot, eivätkä ne ymmärrä elämän syvää merkitystä. Näin ollen niiden syöminen nähdään pienempänä pahana.

Kirjassa kerrotaan erikseen kanojen, broilereiden, sikojen sekä lehmien elämänkaari syntymästä kaupan hyllylle kaikkine välivaiheineen. Lisäksi Lappalainen tuo kirjassa esille esimerkiksi eettisiä pohdintoja eläinten oikeuksista. Onko eläimellä esimerkiksi välinearvo vain tuotantoa varten, vai voidaanko eläimestä puhua tiettynä yksilönä jolla on omat arvot. Tällöin puhuttaisiin eläimen itseisarvosta. Lappalainen myös korostaa kirjan lopussa tuotannon valvonnan heikkoutta eläinten hyvinvoinnin suhteen. ’’Tässä kirjassa käsitellään enimmäkseen tavallisia tiloja, joilla eläimet hoidetaan vähintään lain mukaisesti. Lainmukaisuus ei kuitenkaan takaa eläinten hyvinvointia.’’, Lappalainen toteaa. Kirja kertoo kattavan näkemyksen eläinten oikeuksista, jotka perustuvat useisiin teorioihin ja näkemyksiin, joista esimerkkinä näkemys siitä, että eläimiä voidaan tappaa ja syödä, mikäli ne ovat voineet eläessään hyvin. Yksi eniten Lappalaistakin mietityttänyt asia koskien eläinten oikeuksia on selvästi emakkosikojen eristäminen ja niiden kohtelu ikään kuin ’’synnytyskoneina’’.

Lappalainen kuvaa jokaisen tuotantovaiheen niin yksityiskohtaisesti ja hyvin, että varmasti jokaiselle herää ajatuksia asiasta. Itseäni eniten järkytti kanojen ja etenkin untuvikkojen kohtelu. Untuvikot lajitellaan sukupuolen mukaan liukuhihnalla kuin mitkäkin tavarat ja kukkountuvikot heitetään heti kohti kuolemaa. Vaikutuin kuitenkin Lappalaisen rohkeudesta tuoda asiat niin yksityiskohtaisesti koko kansan tietoon. Osa ihmisestä ei välttämättä edes tiedä, mitä eroa on kanalla ja broilerilla, puhumattakaan esimerkiksi eri kanalatyyppien eroista. Kirjan lukeminen valaisi ainakin omaa tietämystäni ihan kaikesta.

Eläinten elinoloja on pyritty jo parantamaan esimerkiksi tuomalla häkkeihin erilaisia virikkeitä, mutta Lappalaista lainaten: ’’Mitä voimme vielä tehdä?’’. Eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa, ja Lappalainen nostaa kirjassaan esille monia kehitystarpeita, jotka olisi hyvä huomioida. Hänen mukaansa myös valvontaa olisi tehostettava. Lisäksi ihminen voi omilla kulutuspäätöksillään vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon Suomessa kasvaa lehmiä. Harva ihminen uskaltaa ottaa tärkeisiin asioihin kantaa pyrkimällä parantamaan niitä, mutta Lappalainen on yksi heistä.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Sanna Mäkelä
Kirja: Elina Lappalainen, Syötäväksi kasvatetut

Luin Elina Lappalaisen kirjan "Syötäväksi kasvatetut", joka kertoi siitä, miten ruoka on elänyt elämänsä. Siinä käsiteltiin erilaisten tuotantoeläimien (sika, kana, broileri ja lehmä) kasvamista ruuaksi. Kirja tuottaa hyvin paljon uutta tietoa, varsinkin jos ei alun perin aiheesta tiedä mitään. Lukijakunta voi olla hyvinkin laaja. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet eläinten hyvinvoinnista, siitä miten ja millaisin keinoin ruoka lautasillemme päätyy ja kaikille lihantuottajille.

Kirjan rajaukset ovat suhteellisen onnistuneet eli se käsittelee tarpeellisia asioita, eikä siinä ole turhaa asiaa. Alkujohdannossa mietitään, miksi eläimistä pitäisi välittää, sekä pohditaan lihan syömisen vaikeudesta. Näiden jälkeen käsitellään jokaista aiemmin mainitsemaani eläintä yksityiskohtaisemmin syntymästä kuolemaan. Niiden elinoloja ja hyvinvointia eri elämänvaiheissa tarkastellaan. Kirjan lopussa puhutaan suomalaisista maatiloista, niiden saamista EU-tuista ja eläinsuojelulaeista. Suojelusta, valvonnasta ja yritysvastuustakin löytyy omat yläotsikkonsa.

Teoksessa on kahdessa kohtaa kuvia, joista selkenee aina aiemmin kappaleissa mainittuja asioita, kuten esimerkiksi lattia- ja häkkikanalan erot. Myös taulukkoja sekä diagrammeja löytyy. Ne ovat selkeitä ja hyvin havainnollistavia. Niistä lukija ymmärtää asian ehkä helpommin kuin saman asian tekstinä ilmaistuna. Joissain kohdin teksti kuitenkin oli hieman puuduttavaa luettavaa, esimerkkinä lakiasiat. Näissä kohdissa havainnollistavat asiat olisivat voineet olla enemmän esillä.

Kun eri eläimiä ja niiden elämää esiteltiin, oli teksti paikoitellen jopa melkoisen mielenkiintoista. Tekstissä oli paljon myös hyvin kuvailevaa kerrontaa: ”Kolmen päivän ikäisellä Ayrshire-rotuisella vasikalla on päällään vaaleansininen fleecetakki. Se makaa paksussa olkikasassa omassa karsinassaan. Juha Sajomaan täytyy avustaa sitä juomaan pullosta maitoa.” Lukija saa tilanteista aina jonkinlaisen mielikuvan, joka auttaa ymmärtämään kirjan tapahtumia.

Kaiken kaikkiaan kirja oli sisällöltään miellyttävää ja asiarikasta. Mielenkiinto jatkuu alkusivuilta loppuun, joskin väliin mahtuu ei niin mahtipontista tekstiä.