Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Anni Wilander
Kirja: Elina Lappalainen, Syötäväksi kasvatetut

Elina Lappalaisen vuonna 2012 julkaistussa kirjassa Syötäväksi kasvatetut kerrotaan nimensä mukaisesti siitä, miten ruokasi eli elämänsä. Monella henkilöllä on varmasti omia ennakkokäsityksiä siitä, miten ruoka päätyy lautaselle, mutta harva kuitenkaan tietää koko totuutta. Kun asioista alkaa ottaa selvää, voi alkaa pohtia, ovatko omat ennakkokäsitykset ristiriidassa totuuden kanssa. Usein tavallisella kuluttajalla ei ole asiaa esimerkiksi kasvattamoihin, joten Lappalaisen kirja on hyvä keino tällaisille ihmisille saada asiasta tietoa.

Lukiessani kirjaa aloin pohtia omia arvojani ja moraaliani lihan syöntiä kohtaan. Olen jo kauan sitten päättänyt, että tulevaisuudessa lopetan punaisen lihan syönnin, mutta kirjan luettuani aloin miettiä, ovatko broilerit ja kanat verrattuna esimerkiksi sikoihin sen tasa-arvoisemmassa asemassa kasvatuksensa suhteen. Kanojen asemaa perustellaan usein niiden ’’tyhmyydellä’’. Niillä on pienet aivot, eivätkä ne ymmärrä elämän syvää merkitystä. Näinollen niiden syöminen nähdään pienempänä pahana.

Kirjassa kerrotaan erikseen kanojen, broilereiden, sikojen sekä lehmien elämänkaari syntymästä kaupan hyllylle kaikkine välivaiheineen. Lisäksi Lappalainen tuo kirjassa esille esimerkiksi eettisiä pohdintoja eläinten oikeuksista. Onko eläimellä esimerkiksi välinearvo vain tuotantoa varten, vai voidaanko eläimestä puhua tiettynä yksilönä, jolla on omat arvot. Tällöin puhuttaisiin eläimen itseisarvosta. Lappalainen myös korostaa kirjan lopussa tuotannon valvonnan heikkoutta eläinten hyvinvoinnin suhteen. ’’Tässä kirjassa käsitellään enimmäkseen tavallisia tiloja, joilla eläimet hoidetaan vähintään lain mukaisesti. Lainmukaisuus ei kuitenkaan takaa eläinten hyvinvointia’’, Lappalainen toteaa. Kirja kertoo kattavan näkemyksen eläinten oikeuksista, jotka perustuvat useisiin teorioihin ja näkemyksiin, joista esimerkkinä näkemys siitä, että eläimiä voidaan tappaa ja syödä, mikäli ne ovat voineet eläessään hyvin. Yksi eniten Lappalaistakin mietityttänyt asia koskien eläinten oikeuksia on selvästi emakkosikojen eristäminen, ja niiden kohtelu ikään kuin ’’synnytyskoneina’’ Eläinten oikeuksien rikkominen johtaakin suuriin korvauksiin.

Lappalainen kuvaa jokaisen tuotantovaiheen niin yksityiskohtaisesti ja hyvin, että varmasti jokaiselle herää ajatuksia asiasta. Itseäni eniten järkytti kanojen, ja etenkin untuvikkojen kohtelu. Untuvikot lajitellaan sukupuolen mukaan liukuhihnalla kuin mitkäkin tavarat, ja kukkountuvikot heitetään heti kohti kuolemaa. Vaikutuin kuitenkin Lappalaisen rohkeudesta tuoda asiat niin yksityiskohtaisesti koko kansan tietoon. Osa ihmisestä ei välttämättä edes tiedä sitä, mitä eroa on kanalla ja broilerilla, puhumattakaan esimerkiksi eri kanalatyyppien eroista. Kirjan lukeminen valaisi ainakin omaa tietämystäni ihan kaikesta.

Eläinten elinoloja on pyritty jo parantamaan esimerkiksi tuomalla häkkeihin erilaisia virikkeitä, mutta Lappalaista lainaten pitäisi kysyä, "mitä voimme vielä tehdä?" Eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa, ja Lappalainen nostaa kirjassaan esille monia kehitystarpeita, jotka olisi hyvä huomioida. Hänen mukaansa myös valvontaa olisi tehostettava esimeriksi lainsäädäntöä kohtaan. Lisäksi ihminen voi omilla kulutuspäätöksillään vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka paljon Suomessa kasvaa lehmiä. Harva ihminen uskaltaa ottaa tärkeisiin asioihin kantaa pyrkimällä parantamaan niitä, mutta Lappalainen on yksi heistä.