Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Julia Miettinen
Kirja: Carl Honoré, Slow - Elä hitaammin

Lontoolaisen toimittajan Carl Honorén "Slow - Elä hitaammin" -teos (Bazar 2006) käsittelee slow-liikkeen kautta nykypäivän nopean elämän ihannointia ja esittää vastalauseen sitä vastaan: nopeuden sijaan hidas on parempaa. Honoré etsii kirjassaan humoristisesti nopeuden ja hitauden tasapainoa sekä konkreettisia keinoja tehdä asioita toisella tavalla kuin yhteiskunnassa vallalla oleva käsitys, esimerkiksi tekemällä vähemmän töitä, jotta perheelle jäisi enemmän aikaa. Hitaampaan elämään pyrkivä slow-liike jatkaa laajenemistaan ympäri maailmaa, vaikka se etsii vielä omaa tietänsä maailmaa parantavana liikkeenä.

Aika on kiehtonut ihmisiä monia vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua, vaikka silloin elettiin luonnollisen kellon, auringon nousun ja laskun, mukaan. Ajanlaskumme varhaisinakin aikoina onnistuttiin aikatauluttamaan päivä tarkasti, mutta vasta teollistumisen ja kaupungistumisen aikaan ihmiset alkoivat kehitellä uusia nopeampia koneita ja nopeuttivat samalla kaikkia elämänalueita. Länsimaiset ihmiset haluavat tehdä mahdollisimman paljon, mikä voi johtua lineaarisesta käsityksestä elämästä eli siitä, että ihmisellä on rajallinen aika käytettävissä syntymän ja kuoleman välillä. Toisaalta ihminen voi täyttää jokaisen elämänsä hetken, sillä hän ei halua kohdata omaa kuolevaisuuttaan tai on tottunut jatkuvaan aistitulvan maailmaan.

Jo teollistumisen aikana ihmiset kuitenkin kritisoivat tai pakenivat kiireen hallitsemaa maailmaa. Nykyään slow-liikkeen järjestöjen kuten itävaltalainen Ajan hidastamisen seuran ja Joutilaisuuden klubin jäsenet ovat eri ammattikuntien edustajia, jotka haluavat hidastaa elämäänsä sekä edistävät samalla myös liikkeen näkyvyyttä eri kampanjoilla ja tiedottavat sen tavoitteesta hidastaa yhteiskuntaa. Päätavoitteina on elämästä nauttiminen ilman tiukkoja aikatauluja ja nopeuden tavoittelusta johtuvien ympäristöongelmien kuten kulutuksen vähentäminen. Liikkeen haasteina ovatkin yksilön ja yhteiskunnan käsitysten muuttaminen ajankäytön ja kulutuksen suhteen.

Kiire on kutsumaton ruokapöytävieras, joka karkottaa perheenjäsenet pöydästä syömään yksinään nopeasti lämmitettyä mikroruokaa tai suuntaamaan pikaruokaravintolaan. Nopeuden tavoittelu ulottuu myös ruuantuotantoon, jossa pyritään halpoihin tuotteisiin, parempaan tuottoon ja nopeampaan kasvatukseen. Kiireen seuraukset ovat dramaattiset, sillä ihmiset lihovat, ruuantuotanto aiheuttaa ongelmia laadussa, ympäristössä sekä eläinten oloissa. Kansainvälinen, yli 50 maassa toimiva Italiasta lähtöisin oleva Slow Food -liike (hidas ruoka) pyrkii terveelliseen, hitaaseen ja nautinnolliseen ruokailuun yhdessä läheisten kanssa, ja se ottaa huomioon myös ruuan ympäristövaikutukset. Slow Foodin innoittamana on perustettu myös Slow Cities, hitaat kaupungit, joissa pyritään ulottamaan ruuannautiskelukulttuurin idea laajemmalle alueelle.

Nykyajan suurimpia ajankäytön haasteita ovat työn ja vapaa-ajan tasapainottaminen, sillä monet tekevät pitkiä päiviä ja ylitöitä kustantaakseen vapaa-ajan tarpeensa, vaikka heille ei jää enää aikaa toteuttaa niitä. Tilanne ei ole helppo, sillä työntekijät pelkäävät oman työpaikkansa menettämistä, jos eivät suostu tekemään ylitöitä. Liiallinen työnteko aiheuttaa myös stressiä, joka lisää ennenaikaisten kuolemien määrää, joten hallitukset esittävät lakeja järjestelmää vastaa, vaikka ylitöiden tekeminen on kilpailuetu muita liikeyrityksiä vastaan. Slow-liike vaatii työn vähentämisen lisäksi joustavuutta työaikoihin sekä hitaampaa työtahtia. Lisääntyneeseen vapaa-aikaan tulisi löytää hidasta ja luovaa tekemistä kuten käsitöitä ja lukemista, sillä ne vievät ajatukset pois työnteosta ja rentouttavat. Televisioruudun ääressä istuminen ei kuitenkaan kuulu tähän listaan, sillä siinä ihminen ei osallistu aktiivisesti johonkin toimintaan. Lisäksi meditatiiviset eli mietiskelyä vaativat harrastukset voivat opettaa vastapainoa kiireelle ja auttaa tekemään luovempia ratkaisuja töissä.

Jotta asiat voisivat muuttua tulevaisuudessa, uuden sukupolven on saatava kasvaa vapaasti. Nykyajan lapset ja nuoret puetaan aikuisten vaatteisiin yhä nuorempana, sillä yhteiskunta luo valtavia paineita koulussa ja harrastuksissa menestymisessä, tulevan uran suunnittelussa, ulkonäkökeskeisyydessä, kuluttajina sekä sosiaalisissa suhteissa. Osasyynä ovat vanhemmat, jotka haluavat lasten olevan parhaita ja saavan hyvät mahdollisuudet elämässä. Jotkut vanhemmat ovat kuitenkin ymmärtäneet lastensa oikeuden olla lapsi, jolloin lapsi on otettu pois liikaa vaativasta koulusta ja hän on mennyt parempaan yksityiskouluun tai kotiopetukseen. Lapselle on myös annettu enemmän aikaa leikkiä rajoittamalla televisionkatselua ja antamalla valita vain muutaman harrastuksen.

Slow-liikkeen arvostelijat väittävät sen olevan vain turhanpäinen filosofia tai yksi ohimenevä muoti-ilmiö maailmassa. Sen vahvuutena ovat kuitenkin elämänlaadun ja ympäristön hyvinvoinnin paraneminen, jossa voi pyrkiä pienistä askelista vähitellen suuriin saappaisiin.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Emma N
Kirja: Carl Honoré, Slow - Elä hitaammin

Nykyihmisillä on koko ajan kiire. Hidas elämä on rauhallista, huolellista, vastaanottavaista, tyyntä, intuitiivista, kiirehtimätöntä, kärsivällistä, pohdiskelevaa ja laatua määrän sijaan arvostavaa. Hitaus ei siis tarkoita suinkaan sitä, että kaiken tekee etanavauhdilla.
Carl Honorén "Slow – Elä hitaammin" (Bazar Kustannus Oy, Helsinki 2006) on manifesti verkkaisen elämän puolesta. Se esittelee tapoja, joiden avulla slow-liikettä voi toteuttaa. Näihin tapoihin kuuluvat muun muassa slow food, slow cities, meditaatio, jooga, lepo ja erilaiset hoitomuodot kuten akupunktio ja homeopatia.
Oli mukava lukea oman hektisen arjen keskellä vinkkejä siihen, miten elämästä saisi rauhallisempaa ja ehkä jopa enemmän irti. Nykyään kaikki on tehtävä nopeasti ja tehokkaasti - kaikelle on asetettu tiukka deadline. Kalenterimme täyttyvät tärkeistä ja varsinkin niistä vähemmän tärkeistä asioista, jotka ”on pakko suorittaa”. Tuntuu, että maailmassa arvostetaan vain täsmällisyyttä ja tehokkuutta. Mihin ovat kadonneet kaikki muut tärkeät arvot?
Honoré heräsi itse elämän kiireellisyyteen huomatessaan, että jopa iltasadun lukeminen jälkikasvulle oli muuttunut suorittamiseksi, joka piti hoitaa alta pois mahdollisimman nopeasti. Mitä voitamme nipistämällä minuutin sieltä ja sekunnin täältä? Honoré painottaa, ettei kirja ole sodanjulistus nopeutta vastaan, sillä joissain tilanteissa se on toki välttämätöntä ja tarpeellistakin. Mutta pelkkä kiirehtiminen ei ole hyväksi kenellekään eikä millekään. Kirjassa olevat vinkit esimerkiksi kiireettömästä ruokailusta on helppo ottaa osaksi omaakin elämää.
Juuri slow food -liike alkoi kiinnostaa erityisesti minua itseäni. Kouluruuasta valittaminen on osa jokapäiväistä elämää suurella osalla suomalaisia koululaisia. Tosin kyllä siihen usein on syytäkin. Mutta en ole oikeastastaan sen enempää ajatellut ruokailuani, kun olen käynyt hakemassa jotain eines- tai pikaruokaa kouluruuan tilalle. Kukapa meistä voisi sanoa, ettei ole koskaan käynyt McDonald'sissa. Usein kuulee sanottavan, että ”nyt on pakko saada nopeasti jotain ruokaa, äkkiä Mäkkäriin”. Kuinka moni meistä miettii ruokaa suuhunsa ahtaessaan, kuinka arvokasta ruoka todella on ja mitä kaikkea senkin aterian eteen on tehty.
Toisin kuin uskotaan, slow food -aktivistit eivät vastusta globalisaatiota, vaan he puolustavat kaikkea pientä, ekologista, hidasta ja paikallista. Myös luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on slow food -liikkeelle tärkeää. Harvalla 2000-luvun ihmisellä on aikaa, rahaa, energiaa tai itsekuria toteuttaa slow food -liikettä täydellisesti. Mutta minä ainakin haluaisin oppia syömään terveellisemmin ja paremmin olematta kuitenkaan karppaaja – ja tähän tavoitteeseen slow food -liike on erittäin hyvä apu. Isoja muutoksia ei tarvitse tehdä heti, mutta jo pienet muutokset tuntuvat merkityksellisiltä. Esimerkiksi pikaruokapaikkojen välttäminen ja sen sijaan kotona perheen kanssa ruuanlaitto ja syöminen yhdessä rauhassa ovat slow foodia parhaimmillaan!
Elämä on todellakin tässä ja nyt. Honorén kirja laittaa lukijan todella ajattelemaan oman elämänsä aikatauluja ja kehottaa painostamatta ja saarnaamatta kokeilemaan hitaampaa elämän tyyliä. Hidas elämäntyyli tekee meistä rentoutuneempia ja luovempia, onnellisempia. Kirja vakuutti ainakin minut – miksi en kokeilisi?

Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Elina J.
Kirja: Carl Honoré, Slow - Elä hitaammin

Skotlantilaisen kirjailijan Carl Honoren kirjoittama kirja ”Slow – elä hitaammin” (2010, Bazar Kustannus) kertoo lukijalle slow–elämäntavasta, jota voitaisiin kutsua jonkinlaiseksi nykyajan muoti-ilmiöksi. Mistä on siis kyse? Honore ei tarkoita termillä suoranaista laiskottelua, vaan kertoo miten elämästä saa mieleisempää. Hän soveltaa teoriaansa rauhallisesta elämäntavasta niin lääketieteeseen, työskentelyyn kuin mihin tahansa arkielämän asiaan.

Honore lupaa kirjassaan, että oppeja noudattamalla elämästä saa enemmän irti ja oppii arvostamaan arkisiakin asioita. Pienillä muutoksilla tulet luovemmaksi, onnellisemmaksi ja rennommaksi. Aivotkin toimivat paremmin ja tehokkaammin ilman jatkuvaa hötkyilyä ja stressiä. Paljon luvattu, mutta kuulostaa lupaavalta!

Nykyajan yhteiskunta arvostaa ahkeruutta ja täsmällisyyttä. Kiire tuntuu olevan ’in’. Kun syvällisemmin pohtii, on elämä yhtä aikataulua; koulu, työ, harrastukset, lasten harrastukset, julkisen liikenteen aikataulut, loma-ajat, ruokailuajat. Lista voisi jatkua loputtomiin. Totta tosiaan on, että välillä elämä niin sanotusti kello kädessä on kuluttavaa. Koko ajan on pysyttävä ajan tasalla ja pystyttävä vastaamaan kysymyksiin mitä, missä, milloin. Tottakai, niin tämä yhteiskunta toimii. Mutta välillä jokaisen meistä olisi hyvä pyhittää aikaa hidastelulle. Jalkoja ei tarvitse nostaa pöydälle vaan elää hetkessä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Jos jooga tai meditaatio ei tunnu omalta, voi sitä ’sluibailla’ vaikka illalla lukiessa lapselle iltasatua. Sekin on elämys; koko elämä on oivallus (kun sen oikein oivaltaaa, ainakin Honoren mukaan)!

Honore myös valittelee kirjassaan sitä, että perinteiset arvot ovat väistymässä nykyajan tehotuotantoajan tieltä. Missä välissä olisi tarkoitus olla luova ja miettiä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää? Emmehän ole robotteja. Kirjassaan Honore herättää lukijaa pohtimaan näitä kysymyksiä ja oman elämän priorisointia.

Kirja on nimensä mukaisestikin onneksi rentoa luettavaa, eikä se ympäristöaatteenkaan varjolla maalaile kauhuskenaarioita tai painosta lahkotyyliin, mitä aluksi hieman pelkäsin. Honoren mukava pieni hippisävy kirjoittaa on hyvin rentoa ja mielenkiintoista luettavaa, ja ihan puppuakaan teksti ei ole - väitteitä tukevat tieteelliset tutkimustulokset. Vaikka suhtauduin kirjaan hieman epäluuloisesti alussa odottaen Honoren kehottavan muuttamaan kommuuniin ja viljelevän omat porkkanat, yllätyin positiivisesti. Hänen arkipäivän vinkkejään soisi jokaisen kokeilevan omassa elämässään. Tästä esimerkkinä vaikkapa ruokailu. Ruoka ja ravinto ovat yksi elämän perusedellytyksistä. Luonnollista on se, että siihen siis soisi suovan enemmän aikaa ja energiaa. Ja kukapa voisi väittää, ettei perheen kanssa rakkaudella valmistettu ja syöty ruoka maistu kaikin puolin paremmalta kuin se kaupan eineshyllyltä kiireessä napattu kylmä ja kostunut voileipä.

Ja millaisen mallin me annamme lapsillemme? Lapset ovat tulevaisuus. Meidän on näytettävä heille, että elämä on muutakin kuin alituista suorittamista ja paikasta toiseen juoksemista. Kuten kaikessa, on elämässäkin tärkeintä tasapaino ja kultainen keskitie. Tee siis työsi kunnolla ja nauti asioista, jotka sinulle ovat tärkeitä. Niistä on hyvä elämä tehty, ainakin jos Honorea on uskominen.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Oona O.
Kirja: Carl Honoré, Slow - Elä hitaammin
Päätin lukea Carl Honorén kirjan Slow-elä hitaammin, sillä ajatus hitaammasta, kiireettömästä elämästä kiinnosti minua. Kirja pisti toden teolla ajattelemaan asioita. Miksi ihmisten pitää jatkuvasti hoitaa pienet, arkipäivän asiat turhan nopeasti kiireessä? Jopa kaupassa käynti ja liikuntasuoritukset tehdään nykyään nopeammin kuin ennen. Rentoutumiselle ja nukkumiselle ei enää näytä riittävän aikaa. Onko nyt tultava siihen lopputulokseen, että päivässä on liian vähän tunteja? Vastaus ei suinkaan ole se, jos asioille antaa aikaa järjestyä, ja muistaa kaikkien tehtävien lisäksi myös rentoutua ja nauttia kiireettömyydestä ilman stressiä.

Kirjan kirjoittaja, skotlantilainen, sittemmin Kanadassa kasvanut ja nykyään Lontoossa asuva Carl Honoré kiinnostui itse hitaammasta elämäntavasta, Slow-liikkeestä, kun hän lentokentän portilla jonottaessaan ja lehteä lukiessaan huomasi artikkelin, jossa kerrottiin "yhden minuutin iltasaduista". Hän lukee joka ilta pojalleen iltasatuja, mihin kuluu aikaa pojan halutessa aina lisää satuja kuunneltavakseen. Mikä olisikaan tähän tilanteeseen parempi ratkaisu, kuin "yhden minuutin iltasadut"? Niitähän voisi lukea helposti yhden jos useammankin kuluttamatta siihen ylenpalttisesti aikaa. Näin myös Honoré ajatteli ensin, mutta havahtui sitten kysymykseen alitajunnastaan: "Oletko tullut täysin hulluksi?" Tällöin hän alkoi käsittää, ettei nopeuden tavoittelu ollut häntä itseään varten.

Slow-liike, toisin sanottuna hitausliike tai hidastaminen, tarkoittaa asioiden tekemistä mahdollisuuksien mukaan rauhallisella ja hitaalla tahdilla. Liikkeen suosio on lisääntynyt 2000-luvulla ja sen on arvioitu toimivan vastakkaisena voimana mm. melulle ja saatavina olemiselle. Hitausliikkeen ajattelutapaa edustavat esimerkiksi hidas ruokailu ja matkustaminen ilman kiirettä. Arvostelijat ovat kritisoineet liikettä sanomalla sen olevan ohimenevä muoti-ilmiö tai vähäpätöinen filosofia, josta ei koskaan tule kovin suosittua.

Kellonaika ja sen seuraaminen kuuluu olennaisena osana ihmisten elämään. Yhtä kirjan kohtaa lukiessani pysähdyin ajattelemaan, kuinka paljon tosiaan roikumme kellonajan varassa: "Mikä on ensimmäinen asia, jonka teet herättyäsi aamulla? Avaat verhot? Kierähdät kumppanisi kylkeen tai venyttelet nautinnollisesti? Loikkaat ylös ja teet heti kymmenen punnerrusta saadaksesi veresi kiertämään? Ei, ensimmäinen asia, ensimmäinen asia jonka kaikki tekevät, on kellon katsominen." Tämä on aivan totta, kello määrittelee elämäämme. Se kertoo, olemmeko aikataulussa vai tulisiko kiirehtiä jo seuraavaan tapaamiseen. Kello varoittaa meitä jäämästä jälkeen. Tuntuu jopa turhauttavalta olla riippuvainen jostakin esineestä näin paljon. Kellon olemassaolo takaraivossamme yritämme saada asiat tehdyksi määräajassa. En ihmettele yhtään sitä, että kiireen aiheuttamaa stressiä ilmenee yhä useammalla väestömme yksilöllä. Kaiken kiireen keskellä pitäisi vielä yrittää rentoutua sekä hidastaa tahtia. Slow-liike on sitä varten.

Kirjassa kerrotaan ruokailusta seuraavalla tavalla: "Nykyään useimmat ateriat ovat pelkkiä tankkaustaukoja. Emme istu alas perheen tai ystävien kanssa vaan syömme yksin, ja usein olemme samaan aikaan liikkeellä tai teemme jotain muuta: teemme töitä, ajamme autoa, luemme lehteä tai surffaamme Internetissä. Lähes puolet briteistä syö nykyään ateriansa tv:n ääressä, ja tavallinen brittiperhe viettää enemmän aikaa yhdessä autossa kuin ruokapöydässä." Tämä on surullista kuultavaa. Ruokailun pitäisi olla nautinto ja ansaittu tauko vaikkapa työnteosta. Ihmisten tulisi nauttia ruuasta ja sen makuelämyksistä yksin tai hyvässä seurassa. Ruoka yhdistää ihmiset ja samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ravinnon saanti ja ystävien tapaaminen. Säästetyn ajan voi tämän myötä käyttää johonkin muuhun.

Slow-liikkeen tavalla eläminen on helppoa. Ei maksa mitään muuttaa elämäntapaansa hieman, kuten syödä ruoka ruokapöydän eikä television ääressä ja rentoutua vaikkapa lukemisen tai kävelylenkin avulla. Kaikki eivät kuitenkaan halua eikä heidän tarvitsekaan elää hitaammin. Joillakin ihmisillä pieni kiire saa asiat hoitumaan vaivattomammin.

Itse olen aina pyrkinyt tekemään monet asiat mahdollisimman nopeasti. Kotitehtävät ja -työt, hampaiden pesu ja syöminen ovat tehtäviä, jotka olen yrittänyt hoitaa kiireesti päästen tekemään muita, tärkeämpiä asioita. Onko kiirehtimisessä mitään pointtia? On toki, jos tarvitsee toimia nopeasti, mutta jos ei tarvitse, niin mielestäni ei. Välillä nopeasti tehdyt asiat tulee tehtyä hutiloiden. Miksi minä itse kiirehdin edellä mainituissa askareissa, kun ei minulla edes usein ole kiire? Se on varsin hyvä kysymys, ja aion pistää tälle lopun, tai ainakin yritän. Kirja sai minut ajattelemaan monia asioita, esimerkiksi sitä, voisivatko ihmiset olla onnellisempia, jos he eläisivät hitaammin. Kirjailija Honoré vaikutti onnelliselta mieheltä ja hän ei ollut menettänyt mitään, vaikka oli päättänyt elää hitausliikkeen tarkoittamalla tavalla. Ennemminkin hän oli saanut sen avulla asioita, kuten lisää aikaa perheen kanssa.

Omalla kohdallani hidastaminen tarkoittaa lähes tulkoon samaa kuin stressittömyys. Asioilla on tapana järjestyä ja hankalaltakin kuulostavat askareet tulee ajallaan hoidettua, ennemmin tai myöhemmin. En ollut ennen kirjan lukemista kuullut Slow-liikeestä, mutta kirjan ansiosta se alkoi kiinnostaa minua, ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, pyrin jatkossa elämään edes hieman hitaammin kuin tähän asti olen elänyt. Slow - elä hitaammin on puhutteleva kirja, ja olen hyvin tyytyväinen päätökseeni lukea juuri se.