Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Johanna K
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

Risto Isomäen teos "Sarasvatin hiekkaa" (Tammi 2005) on ekologinen jännitysromaani, joka kertoo ihmisen itsensä aikaansaamasta ilmastonmuutoksesta ja sen järisyttävistä seurauksista.

Romaanissa venäläinen tutkija Sergei Savelnikov lähtee Intiaan tutkimaan merenpohjasta tehtyjä mielenkiintoisia löytöjä, ja samaan aikaan suomalainen Kari Alanen kehittää jäätiköiden sulamista hidastavaa tuulimyllyä. Intianlahden pohjasta löytyy hyvin vanhoja raunioita ja pian näiden löytöjen pohjalta Savelnikov tekee intialaisen tutkijakollegansa Amrita Desain kanssa merkittäviä huomioita ilmaston lämpenemisen seurauksista. Samaan aikaan Grönlannissa mannerjäätiköiden tutkija Susan Chang huomaa jäätiköillä odottamattomia muutoksia. Romaanin edetessä näiden huomioiden välille muodostuu yhteyksiä, ja tutkijat huomaavat, että maapallon jäätiköt ovat vaarassa sulaa. Tämän seurauksena syntyisi todennäköisesti ihmiskunnalle kohtalokkaaksi koituva jättihyökyaalto. Juuri kun jäätiköiden sulamista aletaan torjua Alasen kehittämällä metodilla, huomataan, että on jo liian myöhäistä.

Romaanissa matkustetaan ympäri maapalloa, niin Intiassa ja Suomessa kuin Grönlannissa ja Bahamasaarilla. Sen lisäksi, että tutkijat yrittävät selvittää, mitä lähitulevaisuudessa tulee tapahtumaan, perehdytään kirjassa myös eri siviilisaatioiden toisiaan muistuttaviin myytteihin vedenpaisumuksesta. On hyvin mielenkiintoista seurata näiden kahden tutkimuksen edistymistä ja tutkijoiden huomiota siitä, että historialla on tapana toistaa itseään.

Kirjasta löytyy normaaleihin jännitysromaaneihin verrattuna enemmän tieteistekstiä, mutta se ei juurikaan häiritse lukemista. Suurin osa asioista on selitetty melko yksinkertaisesti niin, että vähemmänkin asiaan perehtymätön ymmärtää, missä milloinkin mennään, ja näin teksti pysyy koko ajan jännittävänä. Kirjasta löytyy myös viihdepuolta muun muassa eri henkilöiden välisistä romansseista. Tämän vuoksi romaanin kohderymä ei rajoitu vain biologeihin ja ilmastonmuutoksesta kiinnostuneisiin, vaan se on sopivaa luettavaa aivan kaikille.

Vaikka romaanin lopun jättitsunamia alustetaan koko kirjan ajan, tulee se lukijalle silti yllätyksenä. Isomäki osaa kuvata tapahtumia hyvin todenmukaisesti ja kirja on niin mukaansatempaiseva, että lukija tuntee melkein olevansa tapahtumissa itse mukana, ja koska ihmisten kuolema tapahtuu hyvin äkillisesti, on kirjan loppu järkyttävä. Koska romaanin tapahtumat ajoittuvat vain noin kymmenen vuotta eteenpäin, tekee juuri se kirjasta niin ajatuksia herättävän. Viimeistään kirjan lopun selostus siitä, mikä todella pitää paikkansa, ja huomautus siitä, että uhka voi olla todellinen, jos mannerjäätiköiden sulaminen jatkuu, saavat lukijan pohtimaan, pitäisikö ilmastonmuutoksesta todella huolestua ja mitä sen estämiseksi pitäisi tehdä.

Isomäen romaanin lähtökohta on todenmukainen; Intianmeren rannikolta tosiaan löytyi raunioita vuonna 2001 ja ilmaston lämpenemisestä ja jäätiköiden sulamisesta on jo kauan oltu huolissaan. Siksi kirjan luettua jääkin helposti pohtimaan, ovatko kirjan tapahtumat mahdollisia. Kirjan traagisuudella Isomäki saa todella heräteltyä lukijaa pohtimaan nyky-yhteiskuntaa ja mitä tekomme ja ympäristöstä piittaamattomuutemme voivat saada aikaan.

Kaiken kaikkiaan "Sarasvatin hiekkaa" on hyvin kiinnostava, mutta myös merkittävä teos. Mielestäni aivan jokaisen tulisi lukea kyseinen romaani. Tällaiseen muotoon saatettu tieto on paljon vaikuttavampaa kuin esimerkiksi tiedelehtien artikkelit, joten jos todella halutaan saada muutoksia ihmisten toimintaan, on tämänkaltaisten romaanien lukeminen hyvä ensiaskel. Itse ainakin "Sarasvatin hiekan" innoittamana tutustun jatkossa varmasti myös muuhun Isomäen tuotantoon.



Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Pia S
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

”Sarasvatin hiekkaa” on Risto Isomäen vuonna 2005 kirjoittama ekologinen jännitysromaani. Kertomus sijoittuu lähitulevaisuuteen, enimmäkseen Grönlannin mannerjäätikölle ja Intian valtameren Gambaynlahden alueelle. Kirjassa vieraillaan myös ympäri maailmaa, Suomessakin. Venäläinen tutkija Sergej matkustaa Intiaan Gambaynlahdelle selvittämään muitten tutkijoitten ja Amritan kanssa vajonneen kaupungin arvoitusta. Yllätyksien kautta tutkimusryhmä päätyy Grönlannin jäätikölle tajuttuaan toisen tutkimusryhmän kanssa, että mannerjäätikkö on uhkaavasti sulamassa. Seurauksena sulamisesta olisi tsunami ja valtava vedenpaisumus.

”Sarasvatin hiekkaa” on erikoinen kirja. Se ei ole pelkkä romaani, muttei pelkkä tieteiskirjakaan. Tieteellisyys on mielestäni kuitenkin hieman liiallista näin tavallisen, asiaan suuremmin perehtymättömän opiskelijan silmissä. Kirja saattaisi tietenkin avautua helpommin toisen lukukerran tai pari vuotta sitten ilmestyneen sarjakuvan avulla, jonka sattumalta löysin kirjakaupasta. Plussaa erityisesti jälkisanoista, joissa kerrotaan mikä kirjassa on totta ja mikä ei.

Isomäen kuvaukset jäätikön sulamisesta saavat kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiitä pitkin. Kirjahan ei kerro kuitenkaan kuin kymmenisen vuotta eteenpäin häämöttävästä elämästä. Jälkisanoissa kuitenkin siintää lohdutus siitä, ettei pelko ole aivan tämän hetkistä, mutta tulevaisuudessa se voi olla suuri uhka. ”Sarasvatin hiekan” jännitys piileekin paljon juuri sen todellisuuden mahdollisuudesta. Kirjassa on hienosti yhdistetty historia, erityisesti erilaiset myytit vedenpaisumuksista. Romaanissa ajatus maailman kehämäisestä ajankulusta on keskeisessä osassa – vedenpaisumus on tapahtunut ennenkin, joten se tulee tapahtumaan uudelleen. Maailman tuhon myötä alkaa uusi elämä, kuten kirjan lopussa tulee tapahtumaan.

Pienenä, huomaamattomana feministinä sain onnekseni huomata kirjassa olevan paljon tärkeässä asemassa olevia naishenkilöitä. Erityisesti kirjan tärkeimpiin henkilöihin kuuluva Amrita sai minut puolelleen älykkyydellään ja terävillä kommenteillaan. Henkilöiden inhimillisyys tulee esiin myös kirjassa piilevistä pienistä romansseista henkilöiden välillä. Hienoa, ettei tiedemiehiä ole kuvattu pelkästään tieteelliseltä kannalta, vaikka olisin hieman kaivannut lisätietoa kirjan mielenkiintoisista henkilöistä. Rakkaustarinoitten kirjoittajaa Isomäestä ei tule, mutta toisaalta romanssit ovat kirjassa vain sivujuonena.

Kirja on käännetty jo monille kielille, mutta se ehdottomasti pitäisi sanomansa vuoksi levittää laajemmalle maailmaan. ”Sarasvatin hiekkaa” muistuttaa ihmisiä siitä, ketkä oikeastaan ovat vastuussa ympäristöstämme. Kirja painottaa erityisesti ihmisiä ennakoimaan tulevaa tekemällä tutkimuksia, joilla katastrofeja voisi estää.

Loppu kirjassa on mielestäni äärettömän suuri, itselleni odottamaton katastrofi. Maailman rannikoitten yli syöksyy valtava tsunami, joka murskaa alleen pilvenpiirtäjiä, siltoja ja pakenevia kauhunvallassa olevia ihmisiä. Kirja ei erityisemmin herätä kauhua lyhyellä kuvauksella ihmisten tuskasta tsunamin vyöryessä heidän ylitse. Ainoastaan lopussa asia mainitaan vain parilla lauseella. Isomäki kuvaakin maailmantuhoa jopa melkein mekaaniseksi tapahtumaksi, jonka tarkoitus on tapahtua.

Harvemmin näin tärkeästä aiheesta kirjoitettua hyvää kirjaa tulee luettua. Isomäki vie kirjan hyvin loppuun asti, vaikka olisin dekkareitten innokkaana lukijana toivonut hieman enemmän jännitystä. Kammottava loppu saa toivottavasti jokaiselle lukijalle pienen pelon sydämeen, vaikka täytyy muistaa kuitenkin, että kirja on fiktiota - vielä.


Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Metta E
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

Sarasvatin hiekkaa” on kirjailija Risto Isomäen viides teos. Isomäki on tunnettu tiede- ja ympäristöaiheisista romaaneistaan. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut useita tietokirjoja. Teos ”Sarasvatin hiekkaa” ilmestyi vuonna 2005 ja oli samana vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana ja voitti Tähtivaeltaja-palkinnon - eikä suotta.

Sarasvatin hiekkaa” sijoittuu tulevaisuuteen, noin kymmenen vuoden päähän. Sen pääosassa on Sergei Savelnikov, venäläinen tutkija. Sergei on työlleen omistautunut leski, joka saa yllättävän mutta jännittävän työmatkan Intiaan, josta on löydetty vedenalaisia rauniokaupunkeja. Ammattitaitoisena sukellusveneen käyttäjänä Sergei pääsee tutustumaan yhdessä meriarkeologi Amrita Desain kanssa Cambaynlahden arvoituksiin , jotka aiheuttavat hämmennystä ja ihmetystä. Mitä kaupungille on tapahtunut?

Samaan aikaan Suomessa jäätikkötutkija Kari Alanen tekee tutkimuksia, jotka voisivat estää jäätiköiden sulamisen. Sitten tutkimusryhmä tekee Pohjoisnavalla järkyttävän löydön, joka saattaa nämä kaikki ihmiset yhteen. Samalla rauniokaupungin kohtalo alkaa selviytyä. Koko ihmiskunta voi olla vaarassa, mutta onko jo liian myöhäistä?
Isomäki osaa kirjoittaa. Hän on uskottava ja ilmaisee asiansa ymmärrettävästi, eikä turhaan kaunistele sanojaan. Teos ei ehkä ole jännittävimmästä päästä kirjallisuutta, mutta ajatuksia se ilman muuta herättää. Suomen Luonto kuvaa Isomäen edellistä romaania ”Herääminen” näin: ”Herääminen olisi kiireesti käännettävä kaikille EU-kielille ja levitettävä maailman päätöksentekijöille iltapalaksi yöpöydille.”

Teoksesta ”Sarasvatin hiekkaa” voisi sanoa aivan samaa, paitsi että sen lukijakunnan tulisi olla kaikki maailman lukutaitoiset ihmiset, eivätkä vain päättäjät. Kirjan sanoma ei ole tyhjänpäiväinen satu vaan täysin mahdollinen asia. Kenties totuus romaanina (eikä vaikeasti luottavana tieteisartikkelina lehdessä, jonka jakelu ei suurta yleisöä tavoita) herättäisi ihmisiä enemmän. Romaanissa on ihmisiä, joilla on nimet, menneisyys ja tulevaisuus. Tai tulevaisuus olisi, jos sitä ei pyyhittäisi pois valtavan megatsunamin voimin, joka aiheutuu Pohjoisnavan jäätikön halkeamisesta ja mereen putoamisesta.

Kirjassa kuvaillaan loistavasti ympäristöä. Lukiessa voi miltei tuntea Intian kuumuuden ja kosteuden, kuten myös Napapiirin olosuhteet. Kokemattomasta lukijasta voi kenties tuntua hullulta hypätä maapallon puolelta toiselle, mutta näillä kahdella paikalla on yhteys, kuten jokainen maanosa tällä pallolla on riippuvainen toisistaan. Intian rauniokaupunkien epäillään syntyneen suuren vedenpaisumuksen jäljiltä, joka on tuttu kertomus myös Raamatusta. Kyseisen vedenpaisumuksen syntyteoriaa arvaillaan kirjassa jonkin verran, mutta tärkeämmäksi seikaksi muodostuu mahdollinen uusi vedenpaisumus.

Mielestäni kirja oli erittäin hyvä, vaikkakin vaati ehkä enemmän ajatustyötä kuin keskiverto romaani. Se avasi silmäni aivan uudelle, mielenkiintoiselle ja jopa pelottavalle teorialle. Romaani oli siis hyvä romaanina, mutta se antoi myös paljon tietoa ja perspektiiviä asioille. Teoksen myötä sain myös selville, millaisia ongelmia ja riskejä ydinvoimalat voivat aiheuttaa, vaikka ne hidastaisivatkin ilmastonmuutosta. Kirjan sanoma ei ehkä ole kovin positiivinen, mutta realistinen se on. Kuten sanottua, Isomäki ei turhia kaunistele. Tämänpä vuoksi olisikin hienoa, jos vastaavan kirjan lukisi jokainen. Se ei ehkä muuttaisi paljon mitään, mutta jokaisella olisi tällöin käsitys siitä, mitä voisi tapahtua ja millainen Maa saattaa tulevaisuudessa olla.

Mielestäni maapallon tulevaisuuteen suhtaudutaan turhan sokeasti. Kuten teos ilmaisee, loppujen lopuksi ihmiset ovat kykenemättömiä luonnon edessä, sillä mikään nykyaikainen teknologia ei ole mitään luonnon edessä. Kun jotain tapahtuu (kuten kirjassa esitelty megatsunami, joka tuhoaa kaiken alleen jäävän, saattaa muuttaa merivirtoja ja nostattaa merenpinnan korkeutta), se tapahtuu, eikä ihminen voi asialle yhtään mitään. Tämäntapaista on kuitenkin turha pelätä, mutta kaikkeen kannattaa varautua. Ja ennen kaikkea omilla toimillaan kannattaa pyrkiä estämään tällaisten tapahtumien synty.

Sarasvatin hiekkaa” on mielenkiintoinen sekoitus menneisyyttä ja tulevaisuutta. Luultavasti luen Isomäen muutkin kirjat, mikäli ne ovat yhtä ajatuksia herättäviä ja teemoiltaan tärkeitä.


Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Paula H
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

Risto Isomäen kirja ”Sarasvatin hiekkaa” kertoo Amrita Desain, Sergei Savelnikovin, Kari Alasen ja Susan Chengin ponnisteluista rauniokaupunkien arvoituksen selvittämiseksi ja mannerjäätiköiden sulamisen estämiseksi.

Sergei ja Amrita tutkivat Intian Mumbaissa vanhojen, meren alle hautautuneiden kaupunkien arvoitusta. Mikä oli surmannut satoja tuhansia ihmisiä ja tuhonnut kaupungin? Asiat alkavat selkiytyä, kun Cheng löytää valtavan, järven sisältävän luolan jäätiköltä. Yhdessä Kari Alasen kanssa tutkijoiden tiedot ja löydöt muodostavat kauhukuvan siitä, mitä maailmalle voisi tapahtua, jollei välittömästi ryhdytä toimiin tuhon estämiseksi. Jättimäinen tsunami huuhtoisi Euroopan ja Amerikan rantoja ja ylettyisi myös hyvin pitkälle sisämaahan. Ydinvoimalat ovat vaarassa räjähtää ja tuhota koko ihmiskunnan. Onneksi Venäjän presidentti ottaa ongelman vakavasti, ja ydinvoimaloita suljetaan. Kari Alasen suunnittelemia tuulimyllyjä pystytetään jäätiköille hidastamaan jäätiköiden sulamista.

Toimiin ryhdytään kuitenkin liian myöhään. Sukellusvene Lomonosoviin pelastautuneet Sergei, Amrita ja Kari ehtivät pois megatsunamin alta, mutta miljoonia kuolee, kun tsunami pyyhkii Euroopan ja Amerikan kaupunkeja.

Mielestäni kirja oli kiinnostava ja todentuntuinen. Alussa teksti oli ehkä vähän sekavaa, kun tapahtumapaikat ja ihmiset vaihtuivat yhtäkkiä, eikä asioiden välillä ollut vielä yhteyttä. Kun palapeli alkoi rakentua ja kuva selvetä, myös lukemisesta tuli hauskempaa. Ensin luulin, että kirjassa keskitytään ainoastaan Mumbain merenalaisiin kaupunkien raunioihin, mutta se olikin vain pohjustusta tuleville tapahtumille. Tuhansia vuosia sitten kohdannut tuho johtui samoista syistä kuin Euroopalle tapahtuva onnettomuus. Toisinaan tekstiin piti todella keskittyä ja lukea joitakin kohtia uudestaan, jotta tieteellisimmätkin asiat tajusi. Mielestäni joissakin kohdissa keskityttiin turhan paljon pieniin yksityiskohtiin, mikä teki lukemisesta hidasta.

Kirjan luettuaan miettii, voiko tällaista tapahtua. Syyt ja seuraukset ovat loogisen kuuloisia. Jos jäätiköt alkavat sulaa yhtäkkiä nopeammin, uhkaako meitä todella megatsunami? Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon, mutta tehdäänkö tällä hetkellä tarpeeksi kasvihuonekaasujen vähentämiseksi? Onneksi lopussa oli jälkihuomautuksia, joista ilmeni, mitkä asiat kirjassa olivat faktaa ja mitkä fiktiota. Suosittelen teosta muillekin, sillä se pistää ajattelemaan lämpenevää ilmastoa ja sen seurauksia. Ehkä tällaisen kirjan lukeminen voi kannustaa ihmisiä ryhtymään toimeen, esimerkiksi pienentämään omaa energiankulutustaan.


Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Anni Mölsä
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

Luettuani Risto Isomäen vuonna 2005 ilmestyneen romaanin ”Sarasvatin hiekkaa” aloin pelätä maapallomme tulevaisuuden puolesta ja harkita muuttoa sisemmälle Suomeen. Ekologinen jännäri kertoo hurjan tarinan jään ja veden tuhoisasta voimasta ja siitä, miten nopeasti kaikki voi päättyä tuntemassamme elämässä. Mielenkiintoinen kauhukuva saa peruselementtinsä todellisista tutkimustuloksista, mikä lisää teoksen jännitysmomenttia. Täydellinen katastrofi voi olla pelottavan lähellä tulevaisuudessa.

Kirjassa tulee monessa kohtaa esille Isomäen oma asiantuntemus. Hän kertoo päähenkilöidensä merentutkija Sergei Savelnikovin, meriarkeologi Amrita Desain ja jäätikkötutkija Kari Alasen kautta tarkkoja yksityiskohtia mm. jäävuorista ja jääkauden tapahtumista. Teoksessa myös näkyy varmasti suuren taustatyön jälki. Isomäen on täytynyt syventyä Platonin kirjoituksiin, historiallisiin tutkimuksiin ja kirjoihin Intiassa ja muualla Aasiassa hyvin tarkasti löytääkseen yhteyksiä ja ulottuvuuksia kirjaansa. Myös maantiede on Isomäellä hallussa.

Toisaalta suuri asiantuntemus – niin kunnioitettavaa kuin se onkin – ärsyttää kerronnassa välillä. Päähenkilöt ovat tutkijoita ja jättävät joissakin kohdissa ummikkolukijalle ymmärtämisen kannalta tärkeät selitykset tekemättä. Kyllähän alan ihmiset termit ja teoriat hallitsevat, mutta entäs minä!

Isomäki käyttää välillä myös hieman propagandistista Greenpeace-tyyliä henkilöissään. Susan Cheng on oiva esimerkki Isomäen kärkkäiden mielipiteiden ilmentäjistä kirjassa. Mm. Euroopan ja Yhdysvaltain toimia terrorismia vastaan arvostellaan (toisaalta, on vuosi 2020). Välillä lukijaa ärsyttää päähenkilöiden supernaturaalinen asenne. Joka luvussa joku huokailee luonnon ylimahtavaa kauneutta. Kaikki elävät vain luonnolle. Tottahan on, että elämme luonnon armoilla, mutta jatkuvana tuputuksena se alkaa käydä hermoille.

”Sarasvatin hiekkaa” vakuuttaa kyllä faktoihin perustuvalla tietomäärällään, mutta kirjallisena teoksena se ei säväytä. Henkilöt ovat persoonattomia, täysin samaistuttamattomissa, ja heitä on liikaa. On hyvä, jos juoni punoutuu yhteen monista haaroista, mutta tässä tapauksessa monimutkaisen faktan määrä katkoi juonivyyhdin lankoja. Isomäki koukuttaakin ennemmin hurjilla kauhukuvilla kuin esimerkiksi koskettavilla ihmissuhteilla, joita hän - ikävä kyllä - yritti tässä teoksessa viritellä.

Kokonaisuutena kirja oli erittäin järisyttävä kaikkine maalailuineen megatsunameista ja jäätiköiden hurjista sulamisista. Tunnelmaa lisäsi totutusta poiketen onneton loppu. Syvyyttä kerrontaan ja sanomaan toi – huonojen henkilöhahmojen pelastukseksi – erityisesti vettä ja jäätä monin tavoin käsittelevä kuvailu. Se sai minut välillä kananlihalle asti sekä arvostamaan ja samalla pelkäämään yhä enemmän näitä luontomme ”diktaattoreja”. Koko elämämme on niiden kahden liikkeiden ja muutosten varassa.

”Sarasvatin hiekkaa” olisi oiva teos kaikille luettavaksi. Ehkä se vaikuttaisi maailmaamme edes jollain tavoin ja antaisi aihetta nöyryyteen meitä mahtavampien elementtien edessä.


Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Kerttu K
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

"Sarasvatin hiekkaa" (v. 2005) on Risto Isomäen kirjoittama ekologinen jännitysromaani ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ihmiskuntaan. Sergei on venäläinen tutkija, joka selvittää yhdessä kollegansa Amritan kanssa Intian valtameren pohjassa sijaitsevan rannikkokaupungin tuhon mysteeriä. Samaan aikaan toisella puolella maapalloa napa-aluetutkija Susan Chang selvittää Grönlannin jääpeitteiden laajuutta ja koostumusta. Sattumalta tukijoiden saamat tulokset yhdistyvät ja kertovat maapalloa uhkaavasta vaarasta. Tutkijat yhdistävät voimansa, mutta silti kirja päättyy tuhoisaan vedenpaisumukseen.

Kirja perustuu Risto Isomäen omaan teoriaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista maapallon monimuotoisuutta kohtaa. Teoksessa tuodaan esille ihmisen piittaamattomuus luontoa kohtaan, minkä seurauksena luonnolliset ekosysteemit vaurioituvat. Kirja herättelee pohtimaan luonnon arvoa ja sen merkitystä olemassaolollemme. Kirja kuvaa erinomaisesti luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta, kuten jäätikön kimaltelua auringonvalossa ja kylmyyden väreilyä tummansinisessä jäätikköseinämässä.

"Sarasvatin hiekkaa" esittelee myös mielenkiintoisella tavalla lukijalle maailmanhistoriaa, myyttejä sekä kulttuurien eroja. Euroopan historiaa ja kulttuuria verrataan itämaiseen historiaan ja tapoihin. Kirjassa kyseenalaistetaan Euroopan mahti ja ylivertaisuus maapallon herrana sekä nostetaan esille itämaisen kulttuurin vaiheet ja sen pitkä historiallinen kehitys. Tekstiin on myös upotettu mielenkiintoisella tavalla myytti Atlantiksesta, jota Platonin sanoin verrataan Cambaynlahden vedenalaisen kaupungin taruun.

Kirja oli hyvin erilainen lukukokemus. Tarina nousee esille voimakkaasti faktan ja fiktion yhdistelyn siivin ja herättääkin pohtimaan tulevaisuutta. Isomäen luoma teoria ilmastonmuutoksesta on kirjoitettu asiantuntevalla otteella, joka ei jätä arvailuille varaa. Juoni etenee askel askeleelta kohti lopullista tuhoa ja tämä nostaa esille pelon huomisesta. Kirja on onnistunut tehtävässään. Se ei jätä epäselväksi ilmastonmuutoksen todellista uhkaa.


Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Viivi Nieminen
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

Risto Isomäen romaani ”Sarasvatin hiekkaa” (2005) on uudella tavalla jännittävä teos. Kirja luoma jännitys ei jää ainoastaan kansien väliin, vaan se hiipii jokapäiväiseen elämään pakottaen ihmisen tarkkailemaan hiukan tarkemmin ympäristöään ja siihen omalla toiminnallaan aiheuttamiaan vaikutuksia. Kirjan keskeisin aihe on nykyään paljon puhuttava ilmastonmuutos, sen seuraukset ja siihen johtaneen asiat.

Kirjan tapahtumapaikkana toimii oma pikku Telluksemme. Kirjassa seikkaillaan niin Intian valtameren syvyyksissä sijaitsevissa upeissa merenalaisissa valtakunnissa kuin Suomessakin. Lopun lähestyessä Isomäki vie lukijansa vielä kohti hätkähdyttävää Grönlannin mannerjäätikköä, josta kirjan loppuratkaisu lähtee liikkeelle megatsunamin tavoin, järisyttäen pian jokaisen lukijan tajuntaa. Voiko näin oikeasti käydä?

Yksi mukaansa tempaava tekijä kirjassa on se, että tapahtumat käydään lähellä meidän jokaisen elinympäristöä täysin realistisessa maailmassa. Teos myös yhdistää eri kansoja tavalla, johon monikaan ei kykene. Kirjan faktoihin ja todellisiin uhkakuviin perustuvat tapahtumat nimittäin koskettavat maailmanlaajuisesti jokaista ja kaikkea tämän maan päällä.

Juonellisesti kirja ei ole mikään huikea kertomus, vaikka mukaan onkin heitetty muutama kaunis romanssi ja pari onnetonta menneisyyttä. Juonen sijasta kirja loistaa älyllään ja tietomäärällään. Risto Isomäki selvästi tietää ja on myös erittäin kiinnostanut asiasta, mistä hän kirjoittaa. Myös kirjan lukija voi kuin huomaamatta kartuttaa omaa tietomääräänsä lukiessaan Atlantin tarusta ja metaaniklatraateista. Mutta käykö tämä tieteissanasto paikoin niin hankalaksi, että kokonaisuus tekstistä jää pimentoon? Vaikka niin ei ehkä kävisikään, jotkin kiinnostavat yksityiskohdat saattavat lukijalta jäädä hiukan pienemmälle ymmärrykselle. Toki, jos ymmärrys käy liian alhaiseksi, kukin lukijoista voi olla oma-aloitteinen ja tarkistaa vieraat sanat vaikkapa näppärästi internetistä. Kokonaisuudessaan kirja sisältää kuitenkin helposti ja nopeasti luettavaa tekstiä.

Kaiken kaikkiaan kirjaa voisi suositella melko kaikenlaisille lukijoille. Jonkinlainen kiinnostus ympäristöä ja siihen liittyviä asioita kohtaan on kuitenkin aina mielekkäin lähtökohta aloitettaessa lukemaan tätä tieteisjännäriä. Tämä kirja voi toisaalta myös luoda ihmiselle aivan uudenlaisen ajatusmaailman tätä ympäristöä kohtaa. Se voi toimia herättävänä asiana siitä, että olisi jo aika toimia kunnolla ilmastonmuutoksen uhkakuvia vastaan. Aivan pienimmille lukijoille kirjaa en suosittelisi, sillä nuoremmille lukijoille kirjan valtava tietomäärä vaikeine sanoineen saattaa koitua liian suureksi luku-urakaksi. Muuten kirja sopii kuitenkin kaikille, ikään, sukupuoleen tai identiteettiin katsomatta.


Kirja-arvostelu

Arvostelun kirjoittaja: Maiju Hyötyläinen
Kirja: Risto Isomäki, Sarasvatin hiekkaa

Jännitystä, mielenkiintoista historiaa, ekologista pohdintaa ja hieman rakkaustarinaakin. Sarasvatin Hiekkaa on ekologinen jännitysromaani, joka kertoo ilmaston lämpenemisestä ja antaa kuvitellun kuvan ilmaston lämpenemisen loppupisteestä. Tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen 2020-luvulle eri puolille maapalloa.

Kirjan päähenkilö Sergei Savelnikov on merentutkija, joka saa työtehtävän lähteä Intiaan tutkimaan meren pohjasta löytynyttä rauniota. Raunio osoittautuu vanhemmaksi kuin mikään aiemmin löydetty. Raunioilta löytyy kuitenkin hämmästyttävän paljon luurankoja, joissa ei näy minkäänlaisia merkkejä sodasta tai väkivallasta, eikä myöskään syynä voi olla mikään epidemia, sillä luurangot ovat sijoittuneet merkillisiin rykelmiin.

Pohjoisnavalla tapahtuu myös kummallisia asioita. Sergei saa sähköpostiin kuvasarjan jäätiköltä, jossa aluksi näkyy järvi, joka onkin lopulta hävinnyt. Sergei lähettää työtoverinsa Susan Chengin tutkimaan asiaa ja hän saa selville, että jään alle on syntynyt valtavan suuri, labyrintin omainen veden täyttämä luola, jonne järvi siis on todennäköisesti kadonnut.

Sergei työkavereineen alkaa kamppailla ilmaston lämpenemistä vastaan. Kari Alanen, joka on kehitellyt tuulimyllypatentin veden takaisinjäädyttämiseen, saa Sergein kanssa rahoitukset tuulimyllyjen pystyttämiseen jäätikölle. Kaikki kuitenkin tapahtuu liian myöhään ja valtava megatsunami saa alkunsa, kun jäätikkö lähtee liikkeelle. Sergei ja hänen vaimonsa Amrita pelastuvat tästä olemalla sukellusveneessään. Tämän kaiken jälkeen Sergei ymmärtää myös muinaisen Intian rannikolta löytyneen kaupungin mysteerit.

Kirja tempaisee todella lukijansa mukaansa, eikä tylsiä kohtia juurikaan ole. Kirja antaa aihetta pohtia riskejä, joita meilläkin todellisuudessa on ja on ollut. Esimerkiksi kirjan loppuvaiheilla, kun hyökyaallon mahdollisuus oli tiedossa, pysäytettiin ydinvoimalat, sillä ne olisivat räjähtäneet hyökyaallon vaikutuksesta. Mitä jos Aasian tapaninpäivän tsunamin aikoina hyökyaalto olisi ollut kosketuksissa jonkin ydinvoimalan kanssa? Olisiko koko ihmiskunta tuhoutunut?

Kirja antaa myös paljon kiinnostavaa tietoa kulttuurihistoriasta, erilaisista myyteistä, fysiikan laeista ja sieltä täältä yksittäisistä asioista. Ne tekevät kirjasta mielenkiintoisen luettavan, sillä kaikkiin väitteisiin löytyy aina jonkinlainen perustelu. Kirja on fiktio ja ainoa asia, joka minua jäi häiritsemään oli se, että en saanut kirjan loputtuakaan kaikista asioista selville, olivatko ne oikeasti totta, liioiteltua vai tarua. Mutta toisaalta sitäkin voi itse pohtia ja selvittää, jos vielä mielenkiintoa löytyy.

Suosittelen tätä kirjaa ehdottomasti luettavaksi muillekin!