Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: LT
Kirja: Eija Lappalainen & Anne Lainonen, Routasisarukset

Routasisarukset -kirjan ovat kirjoittaneet Eija Lappalainen ja Anne Leinonen vuonna 2011. Kirjassa eletään 2300-luvulla ekokatastrofin jälkeisessä maailmassa.

Kirja on mielenkiintoinen ja juoni mukaansa tempaava. Utu on Laaksossa asuva tyttö, jolla on erilaiset mielipiteet ja näkemykset asioista kuin muilla laaksolaisilla - samaan tapaan kuin hänen veljellään Marraksella. Marras on karkotettu Laaksosta ja Utun tavoite on lähteä etsimään häntä. Utulla ja Marraksella on omat kykynsä. Utu pystyy ottamaan yhteyden koneisiin ja Marras pystyy kontrolloimaan ihmisiä.

Kirjaa oli mielenkiintoista lukea ja pohtia, voisiko joskus olla tuon kaltaista elämää ja salailua paremmasta. Laakson ihmisiltä salailtiin asioita, Metsässä oli hieman paremmat oltavat ja Taivaassa kulutettiin energiaa oikein olan takaa. Laakson ihmiset pyrkivät elämään mahdollisimman ekologisesta, käyttivät vähän energiaa ja kierrättivät kaiken. He tekivät työtä eikä aikaa oikeastaan ollut hauskan pitoon.

Kirjassa minua ärsytti, että mielikuvitus oli jäänyt vähän taka-alalle. Nykyajan tavaroitten nimiä oli vain vähän muokattu. Miksei niitä voinut jättää ennalleen tai muuttaa kokonaan? Esimerkiksi kännykkä oli kämmekkä ja virtuaalipelit olivat virtupelejä.

Kokonaisuudessaan kirja oli loistava, vaikka ensin hirvitti alkaa lukea kirjaa, koska se kertoo ekologiasta. Suosittelen kirjaa kuitenkin ihmisille, jotka tykkäävät esimerkiksi fantasiakirjallisuudesta. Ekologisuus kirjan teemana ei oikeastaan vaikuttanut hyvään juoneen mitenkään.