Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: A. Tiitinen
Kirja: Joy Adamson, Perheeseemme kuuluu leijona

Joy Adamsonin kirjassa "Perheeseemme kuuluu leijona" (Born free 1961) keskitytään Adamsonin perheen ehkä erilaiseen elämään leijonan pennun kanssa. Kirja perustuu Adamsonin ja hänen miehensä alkuperäisiin muistiinpanoihin, jotka Adamson sitten kokosi kansien väliin.

Kirjassa esiintyvät Joy ja George Adamson, englantilainen aviopari, joka asuu ja työskentelee Keniassa. George toimii paikallisena riistanvartijana ja Joy ylläpitää leirejä ja huolehtii muusta perheestä. Ehkä mullistavin seikka, sitten heidän lastensa syntymän, sattuu, kun ihmissyöjäleijona riehuu eräässä kylässä ja on Georgen tehtävänä ”hoidella” se. George lähtee monipäiväiselle safarille ja saakin surmattua suuren naarasleijonan, joka on tehnyt tuhoa kylässä. Asia, jota George ei metsästäjineen ajatellut, löytyy lyhyen matkan päästä tästä surmatusta eläimestä: kolme pörröistä emoaan tarvitsevaa leijonan poikasta. Herra Adamsonille ei jäänyt tässä tapauksessa mitään muuta vaihtoehtoa kuin ottaa heidät mukaansa ja tuumata kotona mitä on tehtävissä.

Kotileirissä George yllättää vaimonsa suloisilla poikasilla. Adamsonin perheellä on jo yksi luonnosta adoptoitu kalliomäyrä, Pati, ja tässäkään tapauksessa ei tule kuuloonkaan, että poikaset jätettäisiin emotta. Joy lupautuu väliaikaisesti toimimaan leijonan pentujen emona. Lyhyen ajan kuluessa käy ilmi, että pentueessa on selvästi kaksi vahvempaa pentua ja kolmas heikompi. Tämä on hyvin tavallista luonnonpentueissa, mutta Joy tietää, ettei kolmas pentu välttämättä selviä luonnossa, kun sinne päästämisen aika koittaa. Niinpä, kun pentujen vapauden aika koittaa, päästettiin luontoon vain kaksi vahvempaa pentua. Kolmas pentu nimetään Elsaksi ja se jäi taloon oppimaan.

Lopulta Elsa säilyykin perheessä koko pentuikänsä ja luontoon päästämistä aletaan miettiä vasta, kun Elsa on jo täysikokoinen ja kypsä leijona. Elsa alkaa viihtyä leirin ulkopuolella tiheämmin ja pidempiä aikoja, ja Adamsonin perheessä aletaan tuumata Elsan vapautusta. Myös takaisinmuutto Englantiin muutaman kuukauden päästä alkaa kolkuttaa takaraivossa. Elsasta luopuminen on vaikeaa ja hänen selviytymisensäkin huolestuttaa, onhan hän koko ikänsä saanut ruokansa ihmiseltä ja harvoin metsästää itse. Vähitellen Adamsonit kuitenkin jättävät Elsan taakseen lyhyiksi ajoiksi ja käyvät tarkistamassa välillä, kuinka hän pärjää. Lopulta vierailuvälit pidentyvät ja Elsan selviytyminenkin on selkeää. On myös todisteita kontakteista villileijonien kanssa: Elsa on tiineenä ja saa poikasia!


Lukiessani teosta toki kannatin Adamsonien päätöstä pitää Elsa, mutta onko oikein puuttua luonnonlakeihin? Eettisesti leijonanpennun kuoleman estäminen kuulostaa oikealta, mutta kun ”säästetään” petoeläimiä tähän tapaan, hyökätäänkö silloin ekosysteemiä vastaan?

Toki ei yksi leijona ekosysteemiin haavaa tee, mutta on kuitenkin yleisessä tiedossa, että Adamsonin perheellä on ollut useampia metsänystäviä, usein vielä petoeläimiä, ”lemmikkinä”. Mitä ekosysteemissä tapahtuu, kun kokonainen leijonan suku ystävystyy ihmisten kanssa, oppii elämään helppoa elämää ja saalisruoatkin saattavat tulla tutummiksi ystävinä? On vaarana koko leijonayhteisön yleinen kesyyntyminen, kun lemmikkileijonien pentueet esitellään ihmisille ja niin edelleen… Kirjassa Adamsonit eivät olleet ainoita leijonien ”hyväksymiä” ihmisiä. Adamsonin perheen palvelijat olivat myös yhteydessä lemmikkien kanssa, ja he tulivat myös tutuiksi leijonille, joten myös Adamsonien lähdön jälkeen leijonien, kuten Elsan, yhteys ihmisiin säilyi häilyvänä.

Kirja kaikessa kokonaisuudessaan oli miellyttävä lukukokemus ja sitä oli helppo lukea. Teksti oli selkeää ja siinä oli selitetty kaikki ymmärtämiseen tarvittavat seikat. Informaatiota oli paljon ja kirjaa lukiessa sai täysin uuden kuvan leijonan luonteesta ja muista eläimellisistä seikoista. Kirjaan liitetyt 90 kuvaa Elsan elämästä myös avarsivat lukukokemusta. Niitä katsellessa muistui aina, että nämä kirjan tapahtumat ovat todella joskus tapahtuneet! Kirjassa myös Afrikan kulttuuri korostui joissain määrin ja paikallista elämäntapaa oli selvennetty.

Kirjalta jäin kaipaamaan tietoa alkuasukkaiden suhtautumisesta kesyjä leijonia kohtaan. Muuttivatko lemmikkileijonat ihmisten varomattomuutta tai muuta käyttäytymistä leijonien lähettyvillä, vai olivatko he tietoisia asiasta ollenkaan?

Voisin suositella kirjaa erilaisia elämänkertomuksia hakevalle tai villieläimistä kiinnostuneelle. Kirja todellakin on lukemisen arvoinen, mutta laiskamadoille on siitä ilmestynyt myös elokuva, Born Free. Kirjaan on koottu myös jatko-osa, joka käsittelee Elsan perheen perustamista ja pentue-elämää.



Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Saija Salminen
Kirja: Joy Adamson, Perheeseemme kuuluu leijona

"Perheeseemme kuuluu leijona" on vuonna 1960 julkaistu uskomaton tositarina luonnonsuojelija Joy Adamsonin ja hänen miehensä Georgen elämästä kolmen vuoden ajalta Keniassa, jossa he elivät kasvattaen orvoksi jäänyttä Elsa-leijonaa.

Heidän yhteiselonsa alkoi, kun George, joka työskenteli riistanvartijana Kenian pohjoisosassa, ampui ihmissyöjäleijonan. Kävi ilmi, että tällä leijonalla olikin kolme pentua, jotka nyt jäivät orvoksi. Pakon edessä hän vei pennut kotiinsa, mutta tietäen, että he eivät voi pitää kaikkia kolmea he antoivat kaksi isointa pentua eläintensuojelijoille ja pitivät itse pienimmän, Elsan. He kasvattavat Elsan pienestä pitäen itse, ja siitä tuli suuri osa heidän elämää.
Kirja on kirjoitettu Joyn näkökulmasta ja muistuttaa päiväkirjaa, koska hän kertoo paljon omista tunteistaan ja mitä tunsi jollakin hetkellä. Se tekee lukemisesta helppoa ja mielekästä, kun ei ole pelkästään kerrottu mitä seuraavaksi tapahtuu. Tapahtumatkin hän kertoo hyvin yksityiskohtaisesti ja saa lukijan eläytymään kertomukseen. Hän myös hyödyntää heidän molempien luonnonsuojelijataustojaan tekstissä, minkä huomaa erinomaisesta eläin- ja luonnontiedosta.
Koska kirja perustuu 1950-luvulle, voi huomata, kuinka erilaista elämä silloin oli. Kirjassa on siis mukana hieman historiaakin. Matkapuhelimia ei heillä ollut ja yhteydenotto oli sen takia hankalaa, mutta hyvin he pärjäsivät ilmankin, vaikka seuraavaan kaupunkiin oli matkaa monta kymmentä kilometriä.
Vaikka Elsa oli leijona, silti kirjaa lukiessa välillä tuntui kuin se olisi tavallinen kotikissa. Joy kirjottaa, kuinka Elsa nukkui hänen vieressään yöt ja oli hänen sylissään, jolloin ensiksi piti vähän aikaa hahmotella mielessä, että kyseessähän on sentään leijona! Sen takia kirja olikin mielenkiintoinen, koska leijona, mikä yleensä mielletään vaaralliseksi eläimeksi, pystyykin elämään ihmisten kanssa osana perhettä. Huomasin myös, että Elsan ja hoivaajien suhde ei ollut niin sanottu ”hoitosuhde” vaan oikea ystävyyssuhde, jossa oli molemminpuolista kunnioitusta.
En ole ikinä lukenut tämäntyyppisiä kirjoja, mutta tämä oli positiivinen yllätys. Erityisesti pidin lopusta, jossa oli koottu Georgen lähettämiä kirjeitä vaimolleen retkiltä Elsan luo silloin, kun siitä oli jo luovuttu. Aina kun George meni katsomaan Elsaa sen nykyiselle elinalueelle, se tuli tervehtimään ja osoittamaan kiintymystään. Luulisi, että eläin unohtaa nopeasti ihmisen, mutta Elsa ei unohtanut sen kolmea ensimmäistä elinvuottaan ihmisten seurassa, vaan heidän suhteensa jatkui läpi sen elämän, vaikka Elsakin sai myöhemmin omia pentuja.
Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Nina Tammi
Kirja: Joy Adamson, Perheeseemme kuuluu leijona

Luin Joy Adamsonin, kuuluisan leijonankasvattajan, kirjoittaman kirjan nimeltä ”Perheeseemme kuuluu leijona”. Se kertoo Joyn ja hänen miehensä Georgen yhteiselosta kolmen pienen leijonanpennun kanssa heidän jouduttuaan adoptoimaan nämä niiden emon kuollessa. Varsinkin pentueen pienimmästä poikasesta, jonka rouva Adamson nimeää Elsaksi, tulee erittäin läheinen Adamsonien kanssa. Kirja kertookin valloittavan tarinan Elsa-leijonan ja tämän omistajien ystävyyssuhteesta.

Tarina alkaa Joyn miehen tuodessa vaimolleen heidän silloiselle Kenian asuinleirilleen kolme pientä orvoksi jäänyttä leijonanpentua, jotka ovat aiemmin löytyneet Georgen ja tämän toverin ammuttua niiden hyökkäävän emon safarimatkallaan. Adamsonit päättävät kasvattaa pentuparat ja vievätkin ne varsinaiseen kotiinsa, joka sijaitsee myös Keniassa, tosin ihmisasutuksen parissa.

Kirjan alku kertoo pitkälti Elsan ja muiden pentujen lapsuudesta sekä niiden hoidosta. Tarinan alku etenee siihen vaiheeseen, kun Joyn on aika viedä kaksi leijonanpennuista eläintarhaan, sillä hän voi miehensä kanssa lopullisesti pitää niistä vain yhden, ja erotettava nuorin pentu sisaruksistaan. Kaksi vanhempaa pentua päätyvät erääseen eläintarhaan Alankomaihin, jonne rouva Adamson menee niitä muutaman vuoden kuluttua katsomaan ja näkee niiden voivan oikein hyvin.

Kahdesta pennusta luopumisen jälkeen Elsa on perheen ainoa leijona ja vielä pitkän aikaa muiden pentujen lähdettyä se haikeana etsii sisaruksiaan, kunnes Adamsonit vievät sen safarille saadakseen sille muuta mietittävää ja tutustuttaakseen sen muihin eläimiin. Elsan kasvuun ja seikkailuihin Adamsonin pariskunnan kanssa liittyy monia hauskoja ja suloisia tarinoita, joista esimerkiksi yksi on Elsan keksimä leikki, jossa se ärsyttää norsuja hyökäten niiden taakse ja läimäyttämällä niiden takajalkoja tassullaan lopuksi juosten pakoon niiden kostoyrityksiltä.

Lopulta monien hienojen yhteisten kokemuksien jälkeen Adamsonin pariskunnan on kuitenkin alettava valmistaa Elsaa luonnonvaraiseksi eläimeksi, ja he yrittävät asuttaa sitä erääseen leiriin, johon se ei kuitenkaan sopeudu. Sopeuttamisjakson lopuksi Elsa sairastuukin vakavasti, ja Adamsonit joutuvat ottamaan sen taas huomaansa ja kuntouttamaan sen. Täten Elsan ”villiinnyttämisyritys” viivästyy, mutta myöhemmin Adamsonit löytävät sille hyvän asuinympäristön laaksosta läheltä heidän alkuperäistä kotiaan. Lopulta he saavatkin Elsan sopeutumaan laaksoon siellä välillä vieraillen. Pitkän odotusajan jälkeen Elsa tutustuu muihin leijoniin ja löytää myös kumppanin, ja kirjan lopussa on myöhemmin lisätty sähke, jossa kerrotaan Elsan myös myöhemmin saaneen pentuja.

Mielestäni ”Perheeseemme kuuluu leijona” on hyvin koskettava ja mielenkiintoinen kertomus. Oli miellyttävää lukea niin todenperäistä ja uskomatonta tarinaa kuin tämä. Elsan lojaalisuus omistajiaan kohtaan, vaikka nämä olivatkin ihmisiä, oli hyvin liikuttavaa, ja monet tilanteet, kuten Adamsonien erkaantuminen Elsasta, olivat melko surullisia. On kuitenkin lohduttavaa, että pariskunta piti yhtä Elsan kanssa läpi eliniän, eikä Elsa koskaan unohtanut kasvattivanhempiaan.

Kirja on kirjoitettu täysin Joy Adamsonin näkökulmasta, mutta se sisältää myös hänen miehensä Georgen kirjeitä ajalta, jolloin tämä kävi yksin vierailemassa Elsan luona sen sopeuduttua luontoon. Kirjan sivuilla on myös paljon upeita ja hellyttäviä kuvia Elsasta läpi sen elämän, ja ne toivat mukavaa piristystä tarinan synkkien hetkien kohdissa.

”Perheeseemme kuuluu leijona” -kirjasta (alkuperäisnimeltään Born Free) tehtiin myös elokuva nimeltään ”Elsa – vapaana syntynyt” (Born Free) kuusi vuotta kirjan julkaisun jälkeen, ja se voitti useita palkintoja. Elsan tarina oli kuitenkin valloittanut maailman jo ennen kirjankaan julkaisua, ja monet toimittajat kävivätkin kuvaamassa Elsaa mm. silloin, kun Adamsonit yrittivät ensimmäisen kerran vapauttaa sitä luontoon. Joy Adamson on myös kirjoittanut jatkoa Elsan tarinalle kahden kirjan verran. ”Elsa ja perustaa perheen” ja ”Elsa ja pennut” (Living Free ja Forever Free) ovat myös olleet innoittamassa elokuvantekijöitä, ja kolmannesta kirjasta tehtiin myöskin elokuva. Adamsonin perheen elämästä on lisäksi tehty televisiosarja ja elämäkertaelokuva, jossa George Adamsonin elämästä kerrotaan hänen assistenttinsa näkemyksen mukaan.

Tarina oli niin mielenkiintoinen, että se on innoittanut minua lukemaan myös sen jatko-osat. Suosittelenkin kirjaa kaikille, jota pitävät eläimistä ja haluavat tutustua Elsa-leijonan elämään.

Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Anniina Villikka
Kirja: Joy Adamson, Perheeseemme kuuluu leijona

Joy Adamsonin teos Perheeseemme kuuluu leijona on ilmestynyt vuonna 1961. Kirja on käännös alkuteoksesta Born free, joka on vuodelta 1960. Kirjailija Joy Adamsonin aviomies George Adamson toimii riistanvalvojana Itä-Afrikassa, jossa elää heimoja vaatimattomissa olosuhteissa, lähes samalla tavalla kuin heidän esi-isänsä ovat vuosia sitten eläneet. Alueella on lukematon määrä villieläimiä ja Mr. Adamsonin tehtävänä on pyrkiä estämään salametsästystä ja suojella näitä villipetoja. Tehtäviin kuuluu olennaisesti myös alueen asukkaiden suojeleminen, eli toisinaan ei ole muuta mahdollisuutta kuin tappaa ihmiselle vaaralliseksi havaittu eläin. Tällaisesta tehtävästä saa alkunsa myös tämä teos, kun juuri synnyttänyt leijonaemo joudutaan pakon edessä ampumaan.

Joy Adamsonilla on tapana kulkea aviopuolisonsa mukana tämän suorittaessa työtehtäviään. Matkustaminen on olennainen osa työtä, eli sekä George että Joy ovat nähneet paljon. Eräällä ”retkellä” vihainen naarasleijona joudutaan lopettamaan ja tämän jälkeen valitettavasti huomataan, että tämä on vastikään synnyttänyt. Eläinrakas George haluaa etsiä pennut käsiinsä, sillä ilman apua ne eivät tulisi selviytymään. Nämä kolme noin kolmen päivän ikäistä, pientä leijonanpentua otetaan mukaan, ja vastuu niistä siirtyy suurimmaksi osaksi Joylle. Vastuu on kuitenkin mieluinen.

Jo muutamien päivien kuluessa pennuista tulee osa Adamsonin perhettä. Perheessä on jo ennestään ihmisystävällinen kalliomäyrä Pati ja jopa tämä ottaa pennut mielellään osaksi tätä erilaisista lajeista koostuvaa perhettä. Pennut nimetään ja niistä pienin saa nimen Elsa. Adamsonit saavat elää viisi antoisaa kuukautta näiden kolmen, koko ajan uutta oppivan pennun kanssa, mutta totuus on, että jokaista kasvavaa leijonaa ei voi ikuisesti pitää heidän luonaan. Kaksi suurinta pentua lähetetään Alankomaihin, jossa ne saavat jatkaa elämäänsä onnellisesti eläintarhassa. Elsa sen sijaan jää Adamsoneille.
Elsa kasvaa vauhdilla ja se kulkee perheensä mukana kaikkialle. Se kasvaa, oppii ja saa olla rakastettu ja osaa myös itse jakaa rakkautta. Sen elämä ei kuitenkaan todellakaan ole lajitovereidensa kaltaista. Elsa ei esimerkiksi itse saalista ruokaansa ja on hieman arka suurempia villieläimiä nähdessään. Villieläimen vaisto sillä kuitenkin on, ja leijonanuorukaisena se mielellään kiusoittelee ja jahtaa savanneilla vastaan tulleita eläimiä.

Kasvaessaan leijona osallistuu jo itsekin ruokansa hankintaan Georgen kuitenkin antaessa viimeisen ”armonlaukauksen” hengestään kamppailevalle saaliille. Villieläimestä on tullut täysivaltainen osa perhettä, mutta kuten sanottu, se on silti villieläin. Muutaman vuoden ikäisenä Elsaa päätetään alkaa erottaa Adamsoneista ja totuttaa sitä normaalien leijonien elämään. Se jätetään yksin muutamiksi päiviksi (ennenkin se on ollut yksin omilla retkillään yli vuorokauden, joskus useita) ja Adamsonit palaavat säännöllisesti katsomaan sitä ja selvittävät, miten se on pärjännyt omillaan. Elsan tulisi pystyä yksin hankkimaan saaliinsa ja olisi toivottavaa, että se löytäisi puolison itselleen ja voisi joskus saada omia pentuja. Mutta onko kolme vuotta ihmisten parissa eläneen leijonan enää mahdollista selvitä omillaan, lajitovereidensa joukossa?

Teos on erittäin koskettava tarina ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta. Sitä voisi verrata lemmikkikoiran ja omistajan väliseen suhteeseen, mutta tällä kertaa suhde on ”hieman” erikoisempi ja olosuhteet tietysti täysin toisenlaiset. Koiranhan sanotaan olevan ihmisen paras ystävä, mutta tämä kirja todistaa, että myös leijona voi olla sellainen. Kirjassa on paljon mustavalkoisia ja muutama värillinen kuva Elsan elämästä, suloisesta pennusta täysikasvuiseksi ylvääksi leijonaksi. Kuvat tuovat lisää koskettavuutta ja eloa tarinaan. Varsinkin kuvat Joysta ja Elsasta yhdessä ovat liikuttavia, sillä niistä välittyy näiden kahden välinen todellinen rakkaus ja välittäminen.

Eläinrakkaana ihmisenä pidin kovastikin tästä kertomuksesta. Lisäksi kohotan hattua herra ja rouva Adamsonille, sillä heidän elämäntyönsä on erittäin arvokasta ja jopa vaarallista. Ei kuka tahansa pystyisi elämään arvaamattomien villieläinten keskellä ja vielä luomaan lämpimän suhteen yhteen sellaiseen. Varsinkin tällaiselle koko elämänsä kaupungissa 1990- ja 2000-luvulla eläneelle tytölle tämä teos antoi paljon. Kirjan tapahtumat ovat toisesta maanosasta, eivät eri planeetalta, vaikka siltä tuntuukin. Ihmiset elävät hyvin eri tavoin ja tämä teos auttoi itseänikin käsittämään sen. Kaikki ei ole itsestään selvää.