Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: A.R.
Kirja: Elina Grundström, Musta orkidea

Kirjassaan "Musta orkidea" Elina Grundström vie lukijan mukanaan aina Borneon saarelle Indonesiaan saakka. Suomen orkideakerholta alkavan matkan tavoitteena on perehtyä mustaan orkideaan, ainoaan orkidealajiin maailmassa, jonka värityksessä on puhdasta mustaa (tosin epilogista selviää, että onkin olemassa toinen, vielä mustempi laji). Nimikkolajinsa lisäksi kirja käsittelee myös yleisesti orkideoita sekä niiden uhanalaistumisen taustalla olevaa Borneon ympäristökatastrofia.

Orkideoista tuli 1800-luvun myötä viktoriaanisen Englannin ylimystön keskuudessa suosittuja kasveja. Niistä maksettiin niin korkeita hintoja, että niitä kerättiin, vaikka työ oli hyvin vaarallista. Orkidea pysyi pitkään monille liian kalliina ja vaativana hoitaa, kunnes risteyttämisen ja kloonaamisen ansiosta ne yleistyivät 1990-luvulla jokaisen ulottuville. Tavallisissa kaupoissa myytävät perhosorkideat ovatkin kestäviä ja useimpia luonnonkukkia näyttävämpiä vaikkakin tuoksuttomia risteymiä, joista tuli 2000-luvulla maailman suosituimpia ruukkukukkia. Laboratoriokloonauksesta huolimatta luonnonorkideoita kuitenkin yhä kerätään ja myydään, nykyään laittomasti, sillä monien lajien myynti on täysin kielletty niiden harvinaisuuden vuoksi. Indonesia on jopa kieltänyt kokonaan kaikkien lajien maastaviennin. Salakuljetus on tosin silti helppoa, sillä tullivirkailijat eivät välttämättä tunnista orkideoita.

Salakuljetus ei silti ole suurin syy orkideoiden harvinaistumiseen. Vuonna 1996 Kalimantanin, Borneon Indonesian puoleisen alueen, eteläosissa käynnistettiin Mega Rice -niminen hanke, jonka tarkoituksena oli raivata suuret alueet suosademetsää riisiviljelmiksi. Riisin kasvattaminen ei kuitenkaan onnistunut, ja hankkeen lopputulemana oli vain turhaan sileäksi hakattua ja kuivatettua suota, josta tuli kansainvälinen murheenkryyni. Kun luonnonvarojen hallinnointi tämän jälkeen vielä siirtyi paikallistasolle, ryöstöhakkuut jalopuiden saamiseksi yleistyivät entisestään, ja lisäksi öljypalmuplantaaseille raivataan jatkuvasti lisää tilaa sademetsien kustannuksella. Juuri nämä Borneon suosademetsät olivat mustan orkidean tyypillistä elinympäristöä. Orkidea on kuitenkin vain yksi esimerkki lajeista, jotka uhkaavat kadota sademetsien mukana. Eivätkä Borneon ympäristökatastrofin vaikutukset rajoitu vain niihin lajeihin, vaan sillä on vaikutusta koko maapalloon.

Vuonna 1997 El Niño -sääilmiön voimistama kuivuus sai Mega Rice -alueen ojitetut suot palamaan. Tulipalot syttyvät uudelleen kuivina kausina palaen myös syvällä turpeessa niin, ettei niitä pystytä sammuttamaan, leviten kaikkialle Kaakkois-Aasiaan ja pilaten hengitysilman. Soiden kasvihuonekaasupäästöt ovat valtavat: kahtena ensimmäisenä vuonna, jolloin tulipalot olivat pahimmillaan, hiilidioksidipäästöt olivat yli kolmikymmenkertaiset koko Suomen vuosittaisiin päästöihin verrattuna. Vaikka Mega Ricen ennallistamiseen on syydetty paljon rahaa eri tahoilta, mitään merkittävää ei ole saatu aikaan. Rahat valuvat hukkaan, kun byrokratia, korruptio ja kyvyttömyys päästä sopuun maakaavoituksesta estävät toimeen ryhtymisen ja öljypalmuviljelmät leviävät nopeammin kuin ennallistamishanke. Sen sijaan hakkuut ovat jo leviämässä Papualle, missä Borneon tragedia uhkaa toistua, kun turvemaata ja sademetsää suunnitellaan muutettavan ruoka- ja energiaviljelyksiksi.

Grundström kertoo mielenkiintoisesti ympäristöongelmista yhdistämällä ne orkideoiden kohtaloon. Hän ei usko pieniin tekoihin vaan ajattelee, että ilmastonmuutokseen pitäisi tarttua suurten, Borneon katastrofin kaltaisten ongelmien kautta. Kirja ei ole lainkaan raskaslukuinen tai vaikeasti ymmärrettävä, ja tarinamuoto tekee siitä helpon seurata. Ennen kaikkea kirja on hyvin informatiivinen ja antaa hyödyllistä tietoa ilmastonmuutoksen kaltaisesta tärkeästä asiasta, joka koskettaa meitä kaikkia.