Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Pinja Torniainen
Kirja: Jussi Viitala, Miten maailma loppuu?

Jussi Viitalan teos "Miten maailma loppuu?" (2011) ei ole iloista luettavaa, eikä sen kuulukaan olla. Kirjassa Viitala esittelee laajasti erilaisia mahdollisia maailmanlopun aiheuttajia aina asteroideista ja komeetoista vahingossa laukaistaviin ydinohjuksiin. Maailmanlopusta kiinnostuneille kirja on oikea aarreaitta.

Kirjan sisältö on jaettu kahteen osioon. Ensimmäinen osio ”Luonto antaa ja ottaa” käsittelee luonnon uhkia ja toinen osio ”Ihminenkö itsensä uhka?” taas ihmisten itsensä aiheuttamia vaaroja. Näiden lisäksi alussa on lyhyt selostus aiheista ja lopussa kattava tiivistys koko kirjasta. Jaottelu tekee lukemisesta helpompaa, koska ihmisen ja luonnon aiheuttamat uhkatekijät pystyy näin helposti erottamaan toisistaan ja niitä pystyy vertailemaan toisiinsa. Viitala selittää käsitteet, mikä auttaa myös tekstin ymmärtämistä. Lisäksi kirjassa on muutamia lisätietoa antavia infolaatikoita ja havainnollistavia kaavioita. Teoksen lopussa on pitkä lista lukuvinkkejä, joihin aiheesta kiinnostuneen kannattaa tutustua. Sen jälkeen on vielä hakemisto, joka tekee teoksesta oppikirjamaisen, mutta se on tietysti kätevä jotakin tiettyä asiaa etsittäessä. Viitala viittaa pari kertaa kirjan ulkopuolisiin lähteisiin, kuten NASA:n ylläpitämään luetteloon NEO-asteroideista, ja auttaa näin aiheesta kiinnostunutta lukijaa tutustumaan syvemmin asteroideihin. Suuruussuhteiden käsittämisessä auttaa se, että Viitala vertaa asioita tunnettuihin tapahtumiin, kuten että Tunguska-meteorin tuhovoima vastaisi noin tuhatta Hiroshiman pommia. Lähes kaikki ovat kuulleet Hiroshiman pommituksesta ja tietävät sen vakavuuden, joten he pystyvät näin ymmärtämään Tunguskan tuhovoiman suuruuden.

Kirja antaa aivan uusia näkökulmia maailmanlopun ja sen syiden tarkasteluun. Monia asioita ei tavallinen maailmanloppuun perehtymätön ihminen ole välttämättä osannut ajatellakaan. Esimerkiksi maailmanloppu ja massasukupuutto yleensä luokitellaan kahdeksi aivan erilliseksi asiaksi, mutta todellisuudessa ne ovat yksi ja sama asia. Ihmisten massasukupuutto tarkoittaa ihmisen maailmanloppua. Kirja antaa myös paljon uutta, jopa ehkä pelottavaakin, tietoa. En esimerkiksi ole tiennyt, että valtioilla on ruoasta varmuusvarastot suurkatastrofien, kuten supertulivuorenpurkauksen aiheuttaman vulkaanisen talven, varalle. Viitala esittelee erilaisista uhista monien eri tutkijoiden hypoteeseja, mikä pistää lukijan ajattelemaan myös omaa kantaansa asioihin; mikä eri vaihtoehdoista tuntuu omasta mielestä realistisimmalta. Joihinkin väleihin Viitala on ujuttanut myös omia mielipiteitään ja arveluitaan asioista, mikä auttaa hänen ajatuksenjuoksunsa ymmärtämisessä. Viitalan intohimo ja tietämys aiheeseen välittyy hyvin lukijalle.

Paikoitellen kirja on vaikealukuista ja joidenkin asioiden perusteellinen ymmärtäminen vaatisi asiaan perehtymistä myös muista tietolähteistä. Lukija, joka on jo aikaisemmin perehtynyt esimerkiksi permikauden loppuun, saa ehkä enemmän irti sitä käsittelevästä kappaleesta. Toinen osio, joka käsittelee ihmisen aiheuttamia uhkia, on helppolukuisempi ja mahdollisesti mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen luonnon uhkia käsittelevä osio, sillä esimerkiksi ilmastonmuutos on suurimmalle osalle ihmisistä jo tuttu aihe. Siksi toisen osion asioita pystyy paremmin myös pohdiskelemaan.

Ennen kaikkea kirja luo hämmennystä, ainakin minussa. Se saa miettimään, että etenkin ihmisen aiheuttamat uhat ovat tosia ja osa on jo nyt käynnissä, kuten eläinten massasukupuutot. Kirjan luettuani ymmärsin, että ihmisten aiheuttamat uhkakuvat ovat erittäin vakavia. Pelottavaa on, että suurin osa ihmisistä ei edes jaksa kiinnittää huomiota maailmamme tuhoutumiseen. Kirja saa todellakin muuttamaan ajattelutapaa. Esimerkiksi kuten Viitala ilmaisi, ehkä olisi jopa hyvä, että puolet ihmiskunnasta kuolisi vaikka tappavaan tautiin, jotta ihminen ei itse aiheuttaisi nöyryyttävästi omaa tuhoaan. Ennen olisin tyrmännyt tällaisen argumentin välittömästi, mutta nyt näen siinä järkeä, kuinka hullulta se sitten kuulostaakaan.

Teoksen viimeiset kappaleet ovat pysäyttävät, ja jouduin lukemaan ne monta kertaa. Ne saavat todella pohtimaan katoavaisuutta ja sitä, että ihmiset eivät ole niin tärkeitä kuin he itse ajattelevat. Kokonaisuudessaan kirja on mielenkiintoinen ja kattava tietopaketti. Vaikka se ei liiemmin kohota mielialaa, ei sen tarkoitus kuitenkaan ole pelotella lukijaa maailmanlopun uhkakuvilla vaan esitellä niitä ja auttaa ymmärtämään, mitä planeetallemme tulee joskus tapahtumaan - ja on jo tapahtumassa.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Sara R
Kirja: Jussi Viitala, Miten maailma loppuu?

Jussi Viitala esittelee kirjassaan "Miten maailma loppuu?" (2011, Atena) erilaisia mahdollisia maailmanlopun teorioita. Kirjassa käsitellään laajasti erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita aina meteoriiteistä tappaviin tautipandemioihin välillä jopa hieman humoristiseen sävyyn. Viitalan omat huomautukset ja kevyt sarkasmi keventävät lukemista ja tekevät siitä mielekästä. Hupikirjasta ei silti ole kyse – kirja käsittelee hyvin vakavia teemoja realistisesti.

Kirja etenee loogisesti ja johdonmukaisesti. Viitala esittelee alussa teorioita, jotka ovat mahdollisia, mutta tuskin tulevat toteutumaan, ja näin ollen lohduttelee lukijaa. Loppua kohden kirjan tahti kuitenkin kiihtyy. Jo alussa sanotaan, ettei kirja ole kevyttä luettavaa, ja väite on todellakin tosi. Viimeisillä sivuilla kirja käy ahdistavaksi, ja usko ihmisten hyvyyteen ja ihmiskunnan tulevaisuuteen vähenee joka kerta sivuja eteenpäin käännettäessä.

Jokaisen maailmanlopun skenaarion esittelyn jälkeen Viitala on kirjoittanut omat arvionsa siitä, milloin ja miten skenaario toteutuu, vai toteutuuko lainkaan, ja mitä vaikutuksia sillä tulisi olemaan. Joka kappaleessa lukijalle välitetään kuva, että ihmiskunta on suurissa ongelmissa; ihmislaji on ahne ja itsekäs ja ongelmien ratkaisu tulee olemaan näin ollen mahdotonta juuri ihmislajin luonteen takia.

Viitalan asiantuntijuus loistaa selkeästi rivien välistä. Teksti on uskottavaa ja väitteet hyvin perusteltuja. Uskottavuutta lisää se, ettei Viitala tuputa yhtä tiettyä teoriaa, vaan antaa kattavan kuvan monenlaisista eri mahdollisuuksista. Myöskään varmaa totuutta ei esitetä. Viitala korostaa, että on mahdotonta ennustaa mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, vaikka tietoa olisikin paljon. Kirjan takana on hyvä lähdeluettelo, joka tukee kirjan tieteellistä pohjaa, ja joka osoittaa, etteivät väitteet ole tuulesta temmattuja.

Viitala esittelee monenlaisia teorioita, mutta yksi niistä korostuu, vaikkei sitä erityisemmin nostetakaan esille. Kirjassa käsitellään paljon ilmastonmuutosta. Se onkin varmin lähitulevaisuuden uhka, jonka vaikutukset näkyvät jo nyt. Ilmastonmuutos on nykyään yleisesti puhuttu aihe, ja arkipäiväisyytensä vuoksi sen ei ajatella olevan niin kauhea asia. Viitala kuitenkin ikään kuin esittelee ilmastonmuutoksen uudelleen. Se on vakavampi uhka kuin mitä ajatellaan, ja hyvin kirjoitetut, perustellut teoriat ilmastonmuutoksen seurauksista saavat kylmän hien nousemaan kenen tahansa iholle.

Vaikka "Miten maailma loppuu?" on kirjoitettu yleistajuisesti ja ihmisille, jotka eivät ole ennen perehtyneet asiaan, kirjaa ei voi moittia suppeaksi. Taustatietoja ja historiaa on selvennetty tarpeeksi, joten lukukokemus säilyy eheänä ja kirjaa on helppo ymmärtää, vaikkei aikaisempaa tietoa aiheeseen liittyvistä asioista olisikaan. Kiinnostavia faktoja on esitelty erillisissä laatikoissa, joiden pohjalta joissain kohdissa melko tieteellistäkin tekstiä on helppo lukea. Kirjassa on esitelty historiassa jo tapahtuneita ympäristöonnettomuuksia ja niiden hirvittäviä seurauksia. Kauhutarinat lisäävät mielenkiintoa, mutta myös ahdistusta; ne eivät ole pelkästään tarinoita tai varoittavia esimerkkejä, sillä ne ovat tapahtuneet oikeasti.

Lukukokemuksena kirjaa voisi siis kuvailla ahdistavaksi, mutta myös silmiä avaavaksi. Kirjasta jäi synkähkö jälkimaku, sillä Viitala toteaa monessa kohtaa, ettei mitään ole oikeastaan tehtävissä, jos suurvallat ja suuret yritykset eivät suostu yhteistyöhön ympäristön hyväksi. Kirja ei kuitenkaan ole kirjoitettu pelottelumielessä, vaan se on tarkoitettu antamaan uusia näkökulmia ja avartamaan mieltä, missä se onnistuukin loistavasti.

Olisin iloisesti yllättynyt, jos "Miten maailma loppuu?" ujutettaisiin vaikkapa yhdeksännen luokan opetussuunnitelmaan. Tämänkaltainen kirja ja sen mukana tuoma tieto kuuluu levittää mahdollisimman laajalle. Kirjan lukeminen voisi avartaa nuorten maailmankatsomusta, ja meidän kaikkien on hyvä tietää, millainen tulevaisuus meitä odottaa, jos jatkamme samaan malliin. Nykyisten asenteiden ja sitä kautta elämäntyylin muuttaminen olisi askel kohti parempaa tulevaisuutta.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Anna J
Kirja: Jussi Viitala, Miten maailma loppuu?

Jussi Viitalan kirja ”Miten maailma loppuu?” käsittelee nykytieteen silmin, miten maailmanloppu mahdollisesti tulee tapahtumaan. Kirjassa käsitellään muun muassa mannerlaattojen liikuntojen ja tulivuorten tuomista uhista, supertulivuorista, taudeista sekä ilmastonmuutoksesta aiheutuvia ongelmia. Viitala korostaa eniten kirjassaan kuitenkin väestön nopeaa kasvua.

Kirjan ensimmäisellä sivulla Viitala kertoo jo lapsesta asti tienneensä maailmanlopun tulevan joskus. Viitala aloittaa määrittelemällä maailmanloppu-käsitteen. Se voi tarkoittaa kulttuurin romahtamista, ihmislajin häviämistä tai koko elonkehän tuhoutumista. Monet katastrofielokuvat kertovat maata uhkaavista komeetoista ja asteroideista. Nykytieteen voimin voidaan sanoa, että tämänkaltaisia törmäyksiä tulee tapahtumaan. Suurin uhka on kuitenkin ihminen, jonka luontaiseen käyttäytymiseen kuuluu jatkuva lisääntyminen ja tämän seurauksena ongelmaksi voi muodostua liikakansoitus ja luonnonvarojen loppuminen monien muiden ongelmien joukossa. Viitala käsittelee myöhemmin kirjassaan maailmanlaajuisesti hupenevaa resurssia, vettä. Viitala uskoo myös ihmisten vaistojen vähentyneen ja menettäneen voimaansa kehityksen myötä, minkä seurauksena saattaa olla myös itsekkyys.

Kirjan ensimmäisessä osassa ”Luonto antaa ja ottaa” Viitala antaa taustatietoa selostamalla aikaisempia "maailmanloppuja", permikauden lopun katastrofia, laakiobasalttipurkauksia ja kylmiä kausia sekä tauteja. Kambrikauden jälkeen on tapahtunut ainakin viisi suurta "maailmanloppua" ja monia muita pienempiä. Viitala puhuu ordoviikkikaudesta, jolloin oli kaksi suurta sukupuuttoaaltoa, mutta eliöstön rakenteessa ei tapahtunut suuria muutoksia. On todettu, että itse eliöt olisivat aiheuttaneet kyseisen maailmanlopun, ja tätä on pystytty mittaamaan geologisella aikakaaviolla. Rajuin "maailmanloppu" oli 251 miljoonaa vuotta sitten permikauden päättänyt katastrofi, joka tappoi enimmillään 99,5 % kaikista eläimistä. Tämän jälkeen valtalajeiksi maan päälle tulivat matelijat, sillä ne eivät tarvinneet enää vettä lisääntymispaikakseen. Tunnetuimpia näistä ovat dinosaurukset. Dinosaurusten kuolema on viimeisin suurin massasukupuutto liitukauden lopussa ja se hävitti myös suuren osan merten lajeista. Laakiobasalttipurkausten arvellaan olevan yksi syypää permikauden romahtamiseen. Se on ollut niin raju ja lyhytaikainen mullistus, että sillä on täytynyt olla myös suuri syy, kuten asteroidi- tai komeettatörmäys, arvelee Luann Becker työtovereineen.

Kylmistä kausista kertoo sumun läpi himmeästi näkynyt auringonvalo. Sumu oli tulivuorten tuhkaa ja rikkihappopisaroita. Vuodet 536 ja 537 olivat kyseisiä vuosia, ja sen seurauksena saapuivat nälkävuodet ja ruttoepidemia. Vuoden 536 kylmenemistä Holoseeni-impaktien työryhmä on selittänyt sillä, että Carpenterinlahden pohjasta Australian rannikolta löytyi kaksi törmäyskraatteria läpimitoiltaan 18 ja 12 kilometriä. Rutto on pelotellut ihmisiä kautta aikojen. Se on varsinaisesti jyrsijöiden tauti., mutta se leviää ihmiseen hyönteisten ja punkkien avulla. Suurimpaa ruttoaaltoa kutsuttiin mustaksi surmaksi. Se tappoi vuodesta 1347 alkaen kolmasosan väestöstä. Nykyään vaarana on bioterrorismi, jonka aseina ovat biologiset aseet ja niiden levittämiseen tarvittava tietotaito.

Viitalan mukaan ihminen muokkaa ilmastoa hyvää vauhtia. Myös luonnolla on oma vaikutus. Ilman hiilidioksidipitoisuutta on tutkittu Keeling-käyrällä jo monta vuotta. Ilmastokokousten tavoitteena on ollut lämpenemisen pysäyttäminen kahteen asteeseen, mikä kuulostaa vain hartaalta toiveelta, sillä hiilidioksidi lisääntyy ilmakehässä eksponentiaalisesti. Ilmaston lämpiämisellä voi olla vakavia seurauksia Pohjois-Euroopassa. Pahimmassa tapauksessa Golfvirran kierto pysähtyy kokonaan. Hiilidioksidin ja metaaniin ohella on esitetty myös muita teorioita ilmaston lämpiämiseen. Hiukkassäteilyn väheneminen vähentäisi pilvipeitettä ja samalla lämmittäisi maapalloa ja tuottaisi interglasiaalikaudet. Viitala käsitteli kirjassaan muun muassa ilmastonmuutosta eri maanosissa: Pohjois-Amerikassa mm. viljasadot kasvavat ja myrskytuhoisuus nousee, Euroopassa tulvat lisääntyvät. Afrikalla on tiedossa rajuimmat muutokset, sillä aavikoituminen lisääntyy ja ruoantuotanto laskee.

Lopussa Viitala ottaa esille ruoan ja veden riittoisuuden. Väkimäärä nousee ylittäen resurssit. Väestönkasvu on kaikkien ihmisestä itsestään johtuvien uhkakuvien ydin. Kiinassa kesämonsuunien puuttuminen aiheutti nälkää ja lietsoi yleistä levottomuutta, jolloin viha purettiin usein hallitsijaan. Liian kuivien alueiden ottaminen viljelyyn on johtanut katastrofeihin, joista kuuluisimpana pidetään Oklahoma Dust Bowlin pölymyrskyperiodia 1930-luvulla USA:n ja Kanadan preeria-alueilla. Se ajoi pakosalle reilut 2,5 miljoonaa asukasta. Puhtaan veden rajallisuus on jo ymmärretty ympäri maapallon. Ihmisen toiminta on vaurioittanut pintavesistöä paljon. Viitalan mukaan meidän suomalaisten voi olla vaikeata kuvitella makean veden riittävyyttä, sillä meillä on paljon hyvälaatuista vettä käytössämme.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Emil K
Kirja: Jussi Viitala, Miten maailma loppuu?

Minulla oli luettavana Jussi Viitalan kirjoittama ”Miten maailma loppuu?”. Se on julkaistu vuonna 2011, ja kustantajana on Atena. Kirja käsittelee maailmanloppua ja sitä, mitä tiedetään maailmanlopun uhkakuvista ja niiden toteutumisen todennäköisyydestä. Valitsin kirjan luettavaksi, koska nykyisin ilmastonmuutos ja muut ennustukset maailmanlopusta saivat sen tuntumaan ajankohtaiselta.

Kirjan koostuu kappaleista, joissa käsitellään mahdollisia maailmanloppuun johtavia tekijöitä. Sen lisäksi on "tietoiskuja", joissa on kerrottu faktatietoa kustakin aiheesta. Kappaleiden lopuissa on vielä Viitalan omat näkemykset siitä, kuinka todennäköisiä uhkakuvat ovat ja mitä niistä seuraisi.

Kirjan alussa varoitetaan, ettei kirja tule olemaan kevyttä luettavaa, mikä on myös totta. Käsiteltävänä on synkkiä ja vakavia aiheita. Joitakin asioita käsitellään kirjassa myös hiukan humoristiseen sävyyn. Tämä tekee kirjasta kevyempää luettavaa. Ensin käsitellään menneen ajan maailmanloppuja, mikä luo kuvan ihmiskunnan väliaikaisuudesta. Kirja etenee vähemmän todennäköisistä maailmanlopun teorioista todennäköisemmin tapahtuviin teorioihin. Huomattavaa onkin se, että kirjan loppupuolella ihmisen rooli kasvaa. Tuhoammeko me itse tämän maailman?

Viitala käsittelee laajasti useita mahdollisia maailmanloppuun johtavia tekijöitä. Näistä kaksi nousee kuitenkin ylitse muiden. Ne ovat ilmastonmuutos ja ihmisen luonne. Nykyisin ei aina tajuakaan, kuinka vakavasta asiasta on kyse puhuttaessa ilmastonmuutoksesta. Kirja havainnollistaa hyvin laajoilla perusteluilla, kuinka ilmastonmuutoksen vaikutuksia on jo havaittavissa ja kuinka suuresta uhkasta oikeastaan onkaan kyse. Se avaa lukijan silmät ja pistää miettimään, kannattaisiko pikkuhiljaa alkaa edes harkita asennemuutosta. Ihmisten itsekkyys ja ahneus on todellinen uhka maapallolle.

Kirja on kirjoitettu selkeästi ja asioita on havainnollistettu riittävästi, jotta minunlainenkin aiheeseen aiemmin perehtymätön pystyy asiat hyvin ymmärtämään ja sisäistämään. Asiat on käsitelty monista eri näkökulmista, mitään sen kummemmin korostamatta. Asiat kerrotaan kirjassa niin kuin ne ovat, mutta turhaa paniikkia ei kumminkaan lietsota. Viitala korostaa, ettei kuitenkaan mitään täysin varmaa voida tulevaisuudesta sanoa.

Teoksen sanoma on ehdottoman tärkeä. Vaikka ilmasto vaihtelee ja on aina vaihdellut, ovat ihmisten tekoset saaneet ilmaston lämpenemään nyt huomattavasti aiempaa nopeammin. Viitala antaa selkeän kuvan siitä, että ihmisten asenteet ovat ilmastonmuutoksen pysäyttämisen esteenä. Oma etu ja mieltymykset menee yhteisen hyvän edelle. Minulle tämä antaa kuitenkin uskoa siihen, että mitään ei ole menetetty vielä. Kaikki on mahdollista, jos me itse olemme valmiita muutoksen. Kirja oli lukukokemuksena ajattelutapaa avartava ja positiivinen yllätys.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Armi Lampén
Kirja: Jussi Viitala, Miten maailma loppuu?

Jussi Viitalan kirja ’’Miten maailma loppuu’’ on julkaistu vuonna 2011. Kirjassa käsitellään erilaisia skenaarioita maailman ja ihmiskunnan lopusta, kuten tappajaviruksia tai väestön liikakasvua. Kirjan alussa Viitala määrittelee termin maailmanloppu, joka tarkoittaa siis kulttuurin romahtamista, ihmislajin häviämistä tai koko eliökehän tuhoutumista.

Kirjassa on esittely jokaisesta maailmanlopun ennusteesta, ja jokaisen esittelyn jälkeen Viitala esittää omat arvionsa kyseisen ennusteen toteutumismahdollisuuksista ja vaikutuksista. Etenkin ilmastonmuutosta korostetaan, sillä sen vaikutukset näkyvät maapallolla jo nyt. Se on varmasti yksi lähitulevaisuuden uhista.

Nykyään monissa maailmanloppuelokuvissa käsitellään esimerkiksi maata uhkaavia komeettoja, mutta maapallon suurin uhka on kuitenkin ihminen. Kirjassa kerrotaan liian väestönkasvun ja luonnonvarojen loppumisen olevan suuria ongelmia monien muiden joukossa. Todennäköisin uhka on kuitenkin ihmislajin liikakansoitus maapallolla. Meitä on täällä viisi miljardia liikaa, joten ennen pitkää ruoka ja puhdas vesi loppuvat, päädymme energiakriisiin ja kuivuus näivettää pellot.

Kirjassa kerrotaan maailmanlopun teorioista hyvin realistisesti ja kaunistelematta, mikä tekee kirjasta joissakin kohdissa jopa ahdistavaa luettavaa. Kirjassa kuitenkin käsitellään tosiasioita, joita ihmiskunta tulee väistämättä kohtaamaan tulevaisuudessa, jos nykypäivän luonnonvarojen tuhlaus ja ilman saastuttaminen jatkuu. Kirjassa Viitala toteaa itsekin, että jos suurvallat ja suuret yritykset eivät suostu yhteistyöhön ilmastonmuutoksen ja ympäristön saastuttamisen vähentämiseksi, mitään ei oikeastaan ole tehtävissä.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Nelli H
Kirja: Jussi Viitala, Miten maailma loppuu?

Jussi Viitala käsittelee kirjassaan, mitä erilaisia syitä voisi olla maailmanloppuun. Monessa katastrofileffassa maapallon uhkana ovat suuret maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset tai superviruksen iskeminen. Maailmanloppu voi tapahtua viiden miljardin vuoden päästä auringon räjähdyksen seurauksena tai ihmisten toiminnan seurauksena heidän aiheuttamansa ilmastonmuutoksen vuoksi.

Jos tahdotaan ennustaa tulevaa maailmanloppua, on selvitettävä, mitä tiedetään aiemmin tapahtuneista massakuolemista. Viimeisin suuri massasukupuutto oli liitukauden lopussa, ja se hävitti suuret matelijat ja suuren joukon merten lajeja. Näiden suurten dinosaurusten kuoleman syyksi epäiltiin asteroidin tai meteoriitin törmäämistä maahan. On myös löytynyt todisteita jääkauden jälkeen tapahtuneista meteori-iskuista. Olisiko mahdollista, että meteoriitti aiheuttaisi maailmanlopun? Kaiken aikaa löytyy uusia asteroideja, jotka tulevat maapallon ratatason sisäpuolelle. Silti ison kappaleen törmääminen maapalloon on harvinainen tapaus. Jos astreroidi näyttää vaaralliselle, se havaitaan hyvissä ajoin ja voidaan pysäyttää.

Tunnetuin supertulivuori on Yellowstone Yhdysvalloissa. Se on purkautunut keskimäärin vähän yli sadan tuhannen vuoden välein. Jos Yellowstone purkautuu, laavan lisäksi pääsee ilmaan tuhat kuutiokilometriä tuhkaa. Nykyaikana tuollainen purkaus merkitsisi koko USA:n tuhoa ja maailmanlaajuista katastrofia.
Rutto, ebola ja Marburg-virus ovat hyviä esimerkkejä ihmisten pelkäämistä supertaudeista, jotka voisivat tuhota ihmiskunnan. Tauti on ihmisistä tuntematon ja hallitsematon, koska sitä ei näe. Ne herättävät pelkoa ympäri maailmaa. Kuitenkin liikenne, tupakka, alkoholi ja liikalihavuus tappavat ihmisiä paljon enemmän kuin mikään virus.

Ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos voi olla isokin asia ihmiskunnassa. Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin tämän päivän ongelmiin viljelyskelpoisen maan, eläin-ja kasvilajien suojelussa, merien kohtalossa ja ihmisten elintilassa ja terveydessä. Nyt näyttää siltä, että ilmaston kuumenemisesta voi seurata maailmanloppu.
Ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa esimerkiksi mannerjäätiköiden sulamisen, jolloin Jäämeren pinnalle tulee paljon makeaa vettä ja Golfvirta voi pahimmillaan pysähtyä. Se olisikin ainakin suomalaisille maailmanloppu. Merten lämpenemiseen reagoivat planktonlevät niin, että niiden yhteyttäminen vähenee. Merilevät ovat tärkeitä hiilinieluja. Hiilidioksidia jää mereen hiilihappona happamoittamaan vettä. Kuivien alueiden kasteluviljelmiä vähentää maan suolaantuminen. Sen aiheuttavat kapillaarivoimat, joiden ansiosta vesi nousee maan pintaan ja haihtuu pois. Veden mukana tulevat suolat jäävät ja vähitellen kerääntyvät maan pintaan tehden maan viljelykelvottomaksi.

Hellejaksot pitenevät. Ilmaston kuumenemisen seurauksena jäätiköt sulavat, jolloin merenpinnat kohoavat ja syövät rannikoita, aiheuttavat kuivuutta, rankkasateita, myrskyjä, tulvia ja muiden sään ääri-ilmiöiden lisääntymistä. Hurrikaanit ovat entistä voimakkaampia ja tuhoisampia. Myrskyjen tuhoisuus on kasvanut myös sen takia, että ihmisten asutus on levinnyt rannikkoalueille. Öljyn hinnannousun ohella maailman ruokatuotanto supistuu, jolloin nälänhätä iskee.
Ilmastonmuutoksen seurauksena Latinalaisen Amerikan uskotaan kuivuvan ja metsien korvautuvan savanneilla. Euroopassa lisääntyvät tulvat sekä sisämaassa että rannikoilla, samoin pitkät hellejaksot. Syksyt venyvät ja keväät aikaistuvat. Afrikassa aavikoituminen leviää ja ruoantuotanto vähenee. Aasiassa jäätiköt häviävät ja joet kuivuvat.

Voisiko kolmas maailmansota aiheuttaa maailmanlopun? On ollut arvioita, että nykyiset ydinaseet riittäisivät nelinkertaiseen maailmanloppuun.



PS. Lue myös blogikirjoitus "Milloin maailmanloppu tulee?"