Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Aino Sirén
Kirja: Shirley C. Strum, Melkein ihmisiä - matka paviaanien maailmaan

Päiväkirjamaisella tyylillä kirjoitettu kirja ”Melkein ihmisiä - Matka paviaanien maailmaan” kertoo tositapahtumista, Shirley C. Strumin tutkijamatkasta Keniaan, Afrikkaan, jossa hän tutki yhden paviaaniryhmän eli ”Pumppuhuoneen jengin” elämää. Hän yrittää ymmärtää niiden käyttäytymissääntöjä, arvoja, normeja, suhteita ja perhejärjestelmiä vuosien 1972 ja 1986 välillä.

Kirja on kirjoitettu suurelta osin päiväkirjamaisella tyylillä, mutta mukaan mahtuu myös paviaanien historiaa, niiden kehittymistä, aiemmin paviaaneja tutkineiden tutkijoiden näkemyksiä, katsantokantoja ja teorioita. Kirjasta löytyy päiväkirjan ja historian lisäksi myös tietokirjamaista tietoa paviaaneista ja niiden elämästä. Mielestäni kirjassa käytetään kaikkia kolmea kirjoitustyyliä sopivissa suhteissa, eniten päiväkirjamaista pohdiskelua, tapahtumien kirjaamista ja sinne sekaan hiukan ripoteltuna historiaa esimerkiksi siitä, miten paviaanit ovat aikojen saatossa selviytyneet. Mukana on Shirley C. Strumin havaitsemia epäkohtia omien ja paviaaneja aiemmin tutkineiden tutkijoiden välillä.

Kirjan, joka kuvaa paviaanien elämää, niiden perheyhteisöä ja keskinäistä kanssakäymistä, luulisi olevan erittäin tylsä, teoriapainotteinen, mutta minun mielestäni kirjailija, antropologi Shirley C. Strum on kirjoittanut tutkimuksistaan erittäin värikkäästi ja mukaansa tempaisevasti niin, että tällainen ihminen, joka ei ole aiemmin tutustunut paviaanien elämään, tempautuu mukaan ”Pumppuhuoneen jengin” päivän tapahtumiin ja niiden elämän kiertokulkuun. Kirjailija on saanut kirjoitettua asiansa niin, että lukija huomaa itsekin yrittävänsä selvittää, mitä seuraavaksi tapahtuu tuossa sosiaalisesti kiinnostavassa yhteisössä.

Mielestäni kirja oli asiasisällöltään mukaansatempaava, mielenkiintoinen ja avarsi asiaan perehtymättömänkin ajatuksia. Mielessäni heräsi kuitenkin kysymys, että olisiko monisatasivuisen kirjan sivumäärää voinut hiukan pienentää, jotta lukijan mielenkiinto säilyisi pitkien päiväkirjamerkintöjen aikana?