Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Juuli Vuorenpää

Kirja: Johanna Sinisalo, Linnunaivot

Johanna Sinisalon kirjoittama romaani "Linnunaivot", julkaistu vuonna 2008 kustantajana TEOS, on kahdesta nuoresta aikuisesta kertova kirja. Tämä seurusteleva pari lähtee tutkimaan Uuden-Seelannin ja Australian vaelluspolkuja ja samalla tutustuvat toisiinsa ja luontoon paremmin. He tapasivat Suomen Lapissa ja hiukan alle vuosi siitä he olivat toisella puolella maapalloa tarpomassa luontopolkuja täysin luonnon armoilla.

Valitsin tämän kirjan Linnunaivot, koska se vaikutti aluksi hyvin mielenkiintoiselta ja vähän erikoisemmalta kirjalta, koska patikointi, varsinkin ulkomailla, on aivan uusi asia ainakin itselleni. Kirja on myös siitä syystä mielenkiintoinen, koska se on romaani eikä täysin täynnä faktaa ja pelkkää tietoa, vaan asiateksti on hienosti sisällytetty kappaleisiin.

Aluksi kirja vaikutti hyvinkin kiinnostavalta, kun kerrottiin kirjan henkilöiden taustasta ja kuinka he tapasivat sekä siitä, kuinka heidän patikointimatkansa alkoi Tasmaniasta. Oli myös hyvin mukava lukea, kuinka he pärjäävät luonnon armoilla, ilman vettä ja tavallisia jokapäiväisiä mukavuuksia kuten vessaa ja kunnon lounaita. Huonoksi tämän lukukokemuksen kuitenkin teki se, että jokaisessa kappaleessa kerrottiin vain minkälaisia polkuja minäkin päivänä kuljettiin ja mitä päähenkilöt miettivät kulkiessaan metsän halki, joten se tuntui jonkin ajan päästä hyvin yksitoikkoiselta, toistuvalta ja oli hyvin vaivalloista luettavaa. Toisaalta tuollaisesta tekstistä saa hyvän kuvan, minkälaista patikointi on, tapahtuu se sitten ulkomailla tai ihan kotimaassa. Kirja kuitenkin parani loppua kohden, sillä silloin alkoi tulla enemmän asiaa ekologisuudesta ja kuinka tuollaisilla poluilla tulisi kunnioittaa luontoa ja minkälaista se on alkuperäisessä kunnossa, eikä sinne saisi viedä niin sanotusti mitään ylimääräistä, kuten roskia. Toisaalta jotkut ihmiset, niinkuin kirjassakin tuli ilmi, eivät kunnioita tätä sääntöä, vaan roskaavat paikkoja, eivätkä välitä tästä tavastaan.

Parin kappaleen välein oli myös kursivoituja tekstejä, jotka eivät niinkään liittyneet kappaleiden sisältöön, vaan kertoivat omaa pientä tarinaansa. Nämä tekstin pätkät olivat hyvin mielenkiintoisia, koska ne olivat kirjoitettu hyvin symbolisesti, vaikka poikkeuksiakin toki löytyi. Kappaleiden välistä löytyi myös tekstin pätkiä ja pieniä runoja useilta kirjailijoilta, ja ne olivat hyvin mukavaa luettavaa tavallisten kappaleitten ohella.

Kirjan päähenkilöt olivat omasta mielestäni oikein osuvia, todella suomalaisia. Miespäähenkilö Jyrki ei aluksi vaikuttanut ollenkaan ihmiseltä, joka olisi kiinnostunut luonnosta ja luonnonsuojelusta taikka patikoinnista, joten se oli pieni yllätys, mutta toisaalta koska kirja liittyi ekologisuuteen, se ei tullut niin suurena yllätyksenä. Naispäähenkilö Heidi oli myös hyvin suomalainen nuori nainen ja ei olisi käynyt mielessäkään, että hän suostuisi lähtemään tarpomaan metsään.

Kieli kirjassa oli tavallista, mitä kirjoissa yleensäkin näkee ja ihan mukavaa luettavaa, sitä oli helppo lukea ja pysyä perässä. Toisaalta joissakin kohdissa liika kirjakielellisyys alkoi häiritä ja joissakin tapauksissa henkilöiden keskustelussa olisi toivonut enemmän puhekielimäisyyttä.

Erityisesti kirjasta jäi mieleeni sen loppu, viimeiset pari kappaletta, koska silloin alkoi juuri tapahtua joitakin hyvin mielenkiintoisia tapahtumia ja sai selkoa joihinkin alussa mainittuihin asioihin. Varsinkin se, miten kirja sitten loppui, koska siitä jäi niin paljon kysymyksiä ja miettimistä, että mitä tästä nyt sitten? Ja miten se olisi voinut vielä jatkua ja mitä sen jälkeen kävi. Loppukappaleet oli myös mukavasti kirjoitettu luonnehtien ja kuvailuja käyttäen, kuten tässä viimeisen kappaleen alussa:

"Ääni ei ole niin erilainen kuin vuoroveden. Se on yllättävän samankaltainen, se on ärjyvä ja maailman tieltään tunkeva, se täyttää rumpukalvot hirvittävällä karjahtelullaan. Se on peto joka syö kaiken tieltään. Sulkee taivaan. Noin. Näet miten se tapahtuu. Hetkessä. Sulkee maan. Se syöksee tukahduttavaa pimeyttä, se imee ilmasta hyöyinä hapen. Se on maailma joka on kerjännyt tullakseen sytytetyksi."

Tätä kirjaa voisi kyllä suositella kaikille vähintään 16-vuotiaille ja vanhemmille, ja erityisesti jos on kiinnostunut patikoinnista tai luonnosta muutenkin. Toki kirja sopii kaikille, jotka haluavat sen lukea, mutta enemmän saattaa saada irti ja olla kiinnostuneempi, jos on kirjaan liittyvistä aiheista ennestään kiinnostunut. Linnunaivot on hyvin mukava ja erilainen lukukokemus, joka kannattaa kokea.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Maija T
Kirja: Johanna Sinisalo, Linnunaivot

Johanna Sinisalon vuonna 2008 ilmestynyt romaani Linnunaivot kertoo Jyrkin ja Heidin vaellusmatkasta Uuden-Seelannin ja Tasmanian koskemattomiin erämaihin. Ympäristökysymykset nousevat selvästi kirjan pääteemaksi, mutta romaani käsittelee myös kahden lähes toisilleen tuntemattoman ihmisen selviytymistä luonnon keskellä.

Sinisalo ottaa kantaa ihmisten välinpitämättömyyteen luontoa kohtaan. Jäte on ”Jonkun Toisen Ongelma” ja ihminen jättää aina jälkiä ympäristöönsä. Oman toiminnan vaikutuksia luontoon ei tule edes ajatelleeksi tai seurauksien suuruutta ei ymmärrä. Kirjassa otetaan esimerkiksi kantaa siihen, kuinka ihminen on siirtänyt tietoisesti tai vahingossa eliölajeja uusille alueille. Tulokaslajit saattavat syrjäyttää kilpailun seurauksena alkuperäisiä lajeja samasta ekolokerosta tai tuoda uusia tauteja ja loisia ja näin vähentää luonnon monimuotoisuutta. Lukiessani aloin myös pohtia, että onko se saastemäärä, jonka tuottaa matkustamalla toiselle puolelle maapalloa, sen arvoista, että saa kokea ja nähdä jotain puhdasta ja koskematonta.

Sinisalolle tyypillisesti kirjan minäkertoja vaihtelee päähenkilöiden välillä. Takaumat romaanin alussa kertovat päähenkilöiden taustoja ja avaavat heidän keskinäistä suhdettaan. Kirjan johtohahmot muodostavat vastakohta-asettelun. Jyrki on kiihkeämielinen ympäristönsuojelija, ehkä liiallisuuksiin asti. Heidi taas ei ole niin innostunut luonnonsuojelusta, vaan toimii usein vain miellyttääkseen Jyrkiä: Jyrki on käskenyt Heidin kantaa homeiset leivät rinkassaan pois hävitettäviksi, mutta tyttö piilottaa ne lehtien alle metsään. Heidin ajatusmaailmaa kuvaa myös ivallinen suhtautuminen Jyrkiin. Heidi käyttää mm. sanoja ”hirmu vaaralliset luonnon tasapainoa uhkaavat tonnikala-atomit”, kun hänen on pestävä ruoan valmistuksessa käytetty tonnikalapussi. Jyrki haluaa kokea äärikokemuksia ja nauttia luonnosta ja haasteista, kun taas Heidi lähti vaellukselle halusta näyttää isälleen ja pelosta Jyrkin menettämisestä.

Vaelluksella Jyrkiä ja Heidiä koettelee mm. ruoan puute, märät vaatteet, varastelevat papukaijat ja rankkasateet vaikeakulkuisen maaston ohella. Yhteiselokaan ei ole erityisen helppoa: ei yksityisyyttä ja teltassa on ahdasta. Pariskunnan suhde syvenee yhteisten kokemusten myötä matkan aikana riidoista huolimatta.

”Ironbound piti jakaa. Mikään ei olisi ollut ollenkaan samaa ilman sitä, ilman että tiesi koko ajan toisten silmien ja korvien ja lihasryhmien aistivan saman minkä minäkin. - - Katson sitä, ja minua pyyhkii päästä jalkoihin jokin outo hulvahdus. Ajattelen, ettei ehkä olisi paskempi idea jakaa tästä eteenpäin polut sen kanssa, aina.”

Luonnon asettamat haasteet tekevät myös kirjan lopusta yllättävän ja viimeisen sivut oli luettava kahteen kertaan.

Sinisalon käyttämä kieli on elävää ja kuvailevaa, mitä on ilo lukea: ”Maisema oli uskomaton, surrealistinen sekoitus mustaa ja niin kirkasta vihreää, että se sattui silmiin. Eukalyptusten mustuneista rungontyngistä tunki ulos vesaa kuohumalla. Ruohokasvituppaat piirtyivät pikimustaa maata vasten niin räikeinä kuin ne olisi sisältäpäin valaistu.” Erityisesti maisemakuvaukset ovat tekstin helmiä ja tekstiä värittävät myös otteet Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän.

Maiseman kuvauksessa otetaan myös paikoittain huomioon ilmastonmuutoksen ja ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset. Turismi nähdään ikävässä valossa, sillä hotellit ja kauppakeskukset ”raiskaavat” koskemattoman luonnon.