Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Minka Niemelä
Kirja: Elina Hirvonen, Kun aika loppuu

Elina Hirvosen romaani ”Kun aika loppuu” kertoo tarinan vastuusta, vanhemmuudesta ja elämän kysymyksistä. Teksti on kirjoitettu todella selkeällä kielellä ja jämäkästi. Tästä tykkäsin todella paljon. Lukija joutuu kirjaa lukiessaan miettimään asioita eikä saa välttämättä vastauksia kaikkiin kirjan herättämiin kysymyksiin.

Kirja antaa lukijan ajatella itsenäisesti, mikä on joissain kohdissa todella vaikeaa, sillä kirja hyppelehtii asiasta toiseen melko paljon. Silti heikommallakin lukijalla on hyvät mahdollisuudet pysyä kirjassa mukana. Vuoropuheluita on käytetty paljon ja ne ovat välillä melko pitkiä, jopa kahden sivun pituisia. Toisaalta nämä tuovat kirjaan vaihtelevuutta, ja vuoropuheluita on nopea lukea ja helppo ymmärtää.

Vaikka kirja on fiktiivinen, tuo se hyvin mukaan elämän faktoja sopivasti sujautettuna tarinalliseen kirjaan. Koin lukijana, että olisi parempi, jos olisi vähän kauemmin elänyt henkilö, niin asioihin olisi ollut helpompi samaistua, esimerkiksi vanhemmuuteen. Silti koin, että kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava. Siinä oli koko ajan mukana sellainen mystinen fiilis.

Kirja kertoo tarinaa siitä, kuinka pienestä asiat voivat olla toisinaan kiinni. Kirjassa kiertää koko ajan mukana myös teema rakkaudesta ja siitä, riittääkö se. Kirja soveltuu hyvin nykyaikaan ja se sopii kaikille lukijatyypeille. Vaikka kirjan tarina onkin melko raaka, se silti on jollain tavoin lohdullinen. Itse pidin tästä puolesta kirjassa. Nykyaikaisuus tulee mieleen juuri kirjan raakuudessa, kun mies ampuu ihmisiä katolta. Tämän voi heijastaa tämän ajan tapahtumiin kuten maailmalla äärijärjestöjen tekemiin terrori-iskuihin. Todella selkäpiitä karmiva aihe! Itselle tuli kirjaa lukiessa mieleen paljon kysymyksiä, kuten esimerkiksi voiko tällaista todella tapahtua joskus, jos ihmisten tekemiin julmuuksiin ei puututa.

Aiheita on myös muita. Ilmastonmuutos näkyy myös kirjassa melko laajasti erityisesti siinä, että kirjassa oleva äiti on luontoaktivisti ja ilmastoasiat ovat hänelle todella tärkeitä. Kirja kertoo myös siitä, kuinka ilmastonmuutos alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa eri ihmisten väleihin ja taistelu luonnon riittävyydestä on alkamassa.

Kirjassa kerrotaan myös siitä, että maailmassa on tällä hetkellä todella paljon ihmisiä ja lisää on vielä tulossa. Miten tähän pitäisi suhtautua? Maahanmuutto ja köyhien maiden asukkaiden auttaminen ovat myös mukana kirjan aiheissa. Kaikki kirjassa käsiteltävät aiheet ovat ajankohtaisia ja kertovat ehkä siitä, mitä tulee tapahtumaan noin 50 vuoden kuluttua, jos ympäristöä ei aleta todenteolla suojella.

Juuri tuo ajankohtaisuus saa kirjasta niin koskettavan ja surullisen. Mikä on oikein ja mikä ei? Lukija joutuu todella pähkäilemään kirjaa lukiessaan. Itse pidin kirjasta todella paljon, ja se on ehdottomasti yksi parhaista kirjoista, mitä olen koskaan lukenut! Todella huippu, voin suositella ihan kaikille.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Oona Norrila
Kirja: Elina Hirvonen, Kun aika loppuu

"Kun aika loppuu" (WSOY 2015) on Elina Hirvosen kirjoittama romaani, joka sijoittuu lähitulevaisuuteen, muutaman vuosikymmenen päähän nykyajasta. Hirvonen on kirjoittanut teoksen kolmen hänen mieltään askarruttaneen kysymyksen pohjalta: ”Mitä tapahtuu vanhemmalle, jonka lapsi tekee pahaa? Mitä tapahtuu meille kaikille, jos emme reagoi ilmastonmuutokseen ajoissa? Miten voimme säilyttää uskon siihen, että maailmaa voi muuttaa?”

Kaikki alkaa tilanteesta, jossa tuntematon henkilö on talon katolla aseen kanssa aikeenaan ampua kadulla kulkevaa naista. Hänen päässään pyörii monia ajatuksia, hän empii. Lopulta sormi kuitenkin painaa liipaisinta, mutta epäselväksi jää, ampuuko hän naista kohti.

Alkutilanteen jälkeen ulkopuolinen kaikkitietävä kertoja vaihtuu pääosassa olevan nelihenkisen perheen äidin, Lauran kerronnaksi. Laura Anttila on 58-vuotias hössöttäjä. Hän työskentelee ilmastonmuutoksen asialla pitäen luentoja nuorille yliopistolaisille. Hän pyrkii luomaan uskoa tulevaan iskostaen ajatusta siitä, että he pystyvät muuttamaan maailmaa. Perheen isä Eerik Anttila on ammatiltaan arkkitehti ja matkustaa ympäri maailmaa suunnitellen teollisuusalueista jollain tavalla ekologisempia, esimerkkinä vanhan kuparikaivoksen muuntaminen kansalaispuistoksi Sambiassa. Lauraa vuotta vanhempi Eerik on luonteeltaan hyvin tyyni ja yksinkertainen.

Pariskunnalla on kaksi lasta, tytär Aava sekä kolme vuotta häntä nuorempi poika Aslak. Molemmat ovat nuoria aikuisia, mutta lukuisissa takaumissa palataan aikaan, jolloin kummatkin olivat lapsia. He pitivät yhtä silloin, kun vanhemmat riitelivät. Myöhemmin aikuisina kummatkin ovat tarkoituksella erkaantuneet vanhemmistaan. Gerard–nimisen miehen kanssa yhdessä elävä Aava on kaikonnut Somaliaan asti ja asettaa itsensä vaaraan työskennellessään kehitysmaan lasten hyväksi. Aslak puolestaan pyrkii parantamaan maailmaa muilla keinoin.

Aslak on pienestä pitäen ollut kasvissyöjä ja pitänyt luontoa sekä eläinten oikeuksia tärkeinä. Kerran teini-ikäisenä hän päätti lähteä kuuntelemaan äitinsä luentoa, ja äiti ilahtui tästä kovasti. Ensimmäisen luennon jälkeen hän meni vielä monta kertaa ja kirjoitti ahkerasti muistiinpanoja. Hän ei viihtynyt ihmisten joukossa, mutta luennoilla hän pääsi hetkeksi unohtamaan tämän vierauden. Aslak on aina ollut erilainen kuin muut. Hän pohtii kaikenlaista, muun muassa pienenä, että tuleeko kuolema suusta. Aikuisiällä Aslak osallistuu nettikeskusteluun, jossa nuoret aikuiset ympäri maailmaa jakavat mielipiteitään koskien maapallon tilannetta, tasa-arvoa ja muita tämänkaltaisia asioita. Hän mieltyy erääseen libyalaiseen tyttöön, joka kirjoittaa nimimerkillä ”Saharaflower”. Mitä enemmän he keskustelevat, sitä enemmän Aslak pitää tytöstä. Tarpeeksi ajatuksia vaihdettuaan Saharaflower ehdottaa, että he tekisivät jotakin radikaalia tehdäkseen tästä maailmasta paremman paikan. Saharaflower kertoo suunnitelmasta, jossa ryhmä nuoria eri puolilta maailmaa käyttäisi samaan aikaan voimakkainta poliittista keinoa, väkivaltaa. Heidän tavoitteekseen muodostuu ihmiskunnan harventaminen siten, että ihmiset pystyvät elämään sulassa sovussa luonnon kanssa. He kutsuvat tätä globaaliksi kansanmurhaksi. Tuskinpa olisi Laura osannut koskaan kuvitella, millainen vaikutus kaikella on hänen omalaatuiseen poikaansa.