Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: V.L.
Kirja: Emmi Itäranta, Kudottujen kujien kaupunki

"Kudottujen kujien kaupunki" on Emmi Itärannan toinen romaani vuodelta 2015. Sen on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Teos. Alun perin Itäranta kirjoitti teoksen sekä suomeksi että englanniksi. Teos on scifi- ja fantasiakirjallisuutta, mutta ilmastonmuutosteeman ansiosta sitä voidaan kutsua myös climate fictioniksi.

Emmi Itäranta on syntynyt vuonna 1976. Hän on suomalainen kirjailija, joka asuu tällä hetkellä Iso-Britannian Canterburyssa. Itäranta julkaisi esikoisromaaninsa "Teemestarin kirjan" vuonna 2012. Esikoisteosta on käännetty jo miltei 20 eri kielelle ja se on saanut useita palkintoja, kuten Kalevi Jäntin palkinnon ja Nuori Aleksis -palkinnon. Myös "Teemestarin kirja" on alun perin kirjoitettu suomeksi ja englanniksi.

Kertomuksen alussa ilmagondolireitti on tulvan seurauksena katkennut ja kadulta löytyy vakavasti haavoittunut nainen, jonka kieli on leikattu irti. Myöhemmin naisen nimeksi selviää Valeria. Kertomuksen päähenkilö, nuori kutoja Eliana auttaa Valerian Seittien Taloon turvaan. Valeria on menettänyt puhekykynsä hyökkäyksessä, ja vielä mystisemmän hänestä tekee hänen kädessään oleva tatuointi, jossa lukee nimi Eliana. Eliana ja hänen ystävänsä alkavat selvittää, mitä Valerialle on tapahtunut, eikä mutkilta säästytä selvitettäessä tuon mystisen tytön tarinaa.

Kertomuksen miljöö sijoittuu tulevaisuuteen, kaukana mantereesta häämöttävälle saarelle, jonka luontoa halkovat kanaalit ja ilmagondolireitit, jotka vievät Taitojen Taloille ja Muste- ja Sairaalakortteleihin. Saarella pelätään niin kutsuttua uniruttoa, joka saa kantajansa näkemään unia. Saarella kuitenkin asuu ihmisiä, jotka näkevät unia korkealla tornissa asuvan korallinaamioisen Neuvoston tietämättä. Eliana lukeutuu heihin. Uniruton kantamisesta kiinni jääneet viedään Tahrattujen Taloon, jonka käytänteet selviävät kertomuksen edetessä myös Elianalle.

Päähenkilö Eliana on noin parissa kymmenissä oleva nainen. Hän on Unennäkijä. Se on salaisuus, josta vain hänen veljensä Janos tietää. Kuitenkin Valerian saapuessa hänen huonetoverikseen salaisuus paljastuu myös tälle. Eliana on myös lukutaitoinen, mutta yleensä vain miehet osaavat lukea, joten hän peittelee sitäkin.

Teoksen teema on rohkeus. Se näkyy selkeästi pitkin tekstiä. Eliana uhmaa koko yhteiskuntaa piilotellessaan unennäkemistään ja lukutaitoisuuttaan. Hän on rohkea lähtiessään etsimään elämänsä rakkautta Valeriaa ja selviytyessään Tahrattujen Talossa. Teos huokuu sanomaa, että ihminen voi pelätessäänkin olla rohkea, jos hän taistelee itselleen tärkeän asian puolesta.

Tarina etenee selkeästi. Tapahtumat etenevät kronologisesti, joten lukijan ei tarvitse miettiä, missä kohtaa kertojan elämää matkataan. Kertomus kerrotaan Elianan näkökulmasta, joten osa tarinasta jää mietityttämään, esimerkiksi se, ketä ovat henkilöt Neuvoston korallinaamioiden takana.

Teoksen kieli on hyvin runollinen, ja se tekeekin kertomuksesta omalta osaltaan hieman haasteellisen ymmärtää. Tarinan runollisuus sekä Itärannan kerrontatapa ja kielikuvat silti koukuttavat lukijan lukemaan teosta pidemmälle. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän haluaa saada selville, mitä seuraavassa luvussa tapahtuu. Pääpiirteittäin teksti oli selkeälukuista ja helppo ymmärtää, mutta lukija jää kaipaamaan parempaa kuvailua ympäristöstä ja henkilöistä. Lukija joutuukin usein arvailemaan ja käyttämään mielikuvitustaan, mutta se saa lukukokemuksesta vielä nautinnollisemman.

Teos antaa lukijalle miettimisen aihetta. Mitä, jos maailma olisikin samanlainen kuin teoksessa? Miltä mantereella näyttää? Mihin henkilöt päätyvät lopussa? Lukija saa itse täyttää aukot, jotka hän lukiessaan huomaa. Teos saa näin vivahde-eroja ja teos on jokaiselle lukijalle erilainen.

Teoksen sanoma tulevaisuuden yhteiskunnasta ja ajan vähyydestä koskettaa jokaista lukijaa. Tietämättömyys siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja milloin, mietityttää monia. Maailma muuttuu ja me sen mukana.