Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Lotta L
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

"Ekovuosi Manhattanilla" (No Impact Man, 2009) on kertomus newyorkilaisen kirjailijan ja toimittajan Colin Beavanin sekä hänen perheensä kokeilusta. Beavan päätti elää vuoden mahdollisimman ekologisesti suurkaupungin sykkeessä ja kirjoitti kirjan siitä, miten se sujui ja ennen kaikkea miksi hän sen teki.

Beavanin muutos periamerikkalaisesta kuluttajasta todelliseksi "ekosankariksi" on valtava. Noutoruokaan, takseihin, metroon sekä pilvenpiirtäjiin tottunut perhe luopuu kirjassa ympäristöä saastuttavista mukavuuksista vaiheittain. Ensimmäinen askel on jätteiden tuotannon minimoiminen, seuraavana liikkuminen tuottamatta hiilidioksidipäästöjä - tähän luetaan myös julkisen liikenteen ja hissien käyttö. Pikkuhiljaa perhe siirtyy luomu- ja lähiruokaan ja lopuksi elämään ilman sähköä. Beavan myös keksii keinoja, joilla hän voi "korvata" ympäristölle aiheuttamiansa haittoja. Vähitellen perhe huomaa ympäristöä kunnioittavan elämäntavan olevan myös heille antoisampi; television ääressä kulutettu aika käytetään nyt yhdessä keskustellen.

Kirja kertoo hauskasti perheen kohtaamista ongelmista. Keskiluokkalaiselle amerikkalaisperheelle kokonaan uuteen elämäntapaan totutteleminen on haastavaa. Beavanin on todella käytettävä mielikuvitusta toteuttaakseen tavoitteensa ja hän tekee monia hyviä oivalluksia.

Sen lisäksi että kirja on viihdyttävä, antaa se myös paljon ajattelemisen aihetta. Beavan kyseenalaistaa länsimaiset kulutustottumukset lähes kokonaan tuomiten erityisesti kertakäyttökulttuurin. Hän pitää kiirettä tekosyynä ekologisen elämäntavan esteenä ja kirjaa lukiessa herääkin kysymys: "Mihin meillä todellisuudessa on kiire?"

Mielenkiintoisen kertomuksen ohella kirja sisältää runsaasti ympäristöaiheisia tietoiskuja. Ne antavat paljon tietoja tekojemme vaikutuksista ympäristöön ja ilmastonmuutoksen voimistumiseen. Kirja ei päästä lukijaa helpolla, vaan tuo esiin melko pysäyttäviä faktoja ympäristön tilasta ja luonnonvarojen tuhlaamisesta.

Beavanin kokeilu sai minut innostumaan valtavasti. Kirja osoittaa, ettei ekologinen elämä ole lainkaan niin vaikeaa kuin ihmiset usein kuvittelevat. Ei tarvitse ryhtyä ympäristöaktivistiksi tai muuttua Beavanin tavoin ekomieheksi vaikuttaakseen maapallon hyvinvointiin; pienetkin teot vaikuttavat. Onnistunut projekti jätti minut myös miettimään, mitä ilman olisin itse valmis elämään vuoden ajan. Vuosi pelkällä lähiruoalla ja vuosi ilman muovia on jo todistettu mahdolliseksi. Ehkä seuraavaksi maailma pääseekin lukemaan minun vuodestani esimerkiksi ilman yhtäkään uutta ostosta..


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: A. Riuttala
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

New Yorkissa asuva kirjailija Colin Beavan päättää yrittää elää perheensä kanssa vuoden tuottamalla mahdollisimman vähän päästöjä. Beavanin on yhdessä vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa luovuttava vähitellen kaikesta saastuttavasta: autosta, noutoruuasta, kertakäyttövaipoista, pesuaineista ja lopulta sähköstäkin. Blogiin kirjoitetuista kokemuksista muodostui kirja, Ekovuosi Manhattanilla (Otava 2010).

Teoksessa kuvataan hauskalla tavalla perheen elämää muutoksen keskellä. Kaikki päätökset eivät ole helppoja mutta saavat ajattelemaan, mitä kaikkea voidaan luokitella perustarpeisiin ja mistä kaikesta voi luopua. Beavanin jopa humoristinen tyyli kertoa perheen kommelluksista tuo kaivattua keveyttä kirjan muuten vakavaan yleisilmeeseen.

Välillä kirja kuitenkin jopa pitkästyttää. Beavan kertaa uudelleen ja uudelleen syitään lähteä projektiin ja mitä toivoo saavuttavansa sillä. Paikoittain hän kuvaakin ajatuksiaan ilmastonmuutoksesta, sen pysäyttämisestä ja projektin tuomasta julkisuudesta enemmän kuin itse ekoelämää, joka toimii kirjan ainoana kantavana voimana.

Arjen kokemusten keskelle Beavan on upottanut paljon faktaa ilmastonmuutoksen järkyttävästä todellisuudesta. Vaikka välillä tämän tiedon lukeminen puuduttaa, herättää se karuun todellisuuteen: jääkarhut hukkuvat, kilpikonnat tukehtuvat muoviin ja Kalifornian puhdas vesi loppuu. Tietotulvan keskellä tunsin oloni jopa ahdistuneeksi. Jos asiat todella ovat noin huonosti, miksen itsekin aloita samanlaista projektia?

Suomalaisten lukijoiden näkökulmasta noutoruuasta, taksista ja hissistäkään luopuminen ei tunnu ylivoimaiselta, mutta periamerikkalaisen suurkaupungin kasvatin elämään projekti toi suuria muutoksia. Jos koko Beavanien perhe pystyi selviytymään haasteesta kunnialla keskellä pilvenpiirtäjiä ja kiirettä, miksemme mekin? Ekovuosi Manhattanilla onnistuukin tehtävässään: leikkisällä ja järkyttävällä tavallaan Beavan vaikuttaa lukijaansa. Teos kyseenalaistaa koko länsimaisen kulutuskulttuurin taipumuksen yhdistää onnellisuus omaisuuteen ja tuo esille sen, mikä todella on tärkeää. Esimerkillään Colin Beavan saa uskomaan, että yksilö voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen ehkäisyyn.

Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Maria R
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavanin kirjoittama kirja "Ekovuosi Manhattanilla" (julkaistu vuonna 2009) kertoo manhattanilaisperheestä, joka elää vuoden mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja yrittää olla kiihdyttämättä ilmastonmuutosta. Tuo perhe on hänen perheensä ja siihen kuuluvat hänen lisäkseen vaimo Michelle ja heidän tytär Isabella sekä Frankie-koira. He päättävät vähentää tuottamansa kaatopaikkajätteen ja hiilidioksidin määrää. Tämä tarkoittaa luopumista monista asioista, mutta toisaalta se tarkoittaa myös uusia kokemuksia ja ideoita. Vuoden aikana perhe kohtaa useita haasteita, joita he eivät projektin alkaessa osanneet kuvitellakaan.

Heti ensimmäisenä aamuna Colinilla oli edessään ongelma, paperinenäliina, joka on kertakäyttöinen ja jonka valmistamiseen on käytetty puuta eikä siksi ole alkuunkaan ympäristöystävällinen. Beavanien perhe aloitti Ekovuosi Manhattanilla –projektin lopettamalla hissien ja auton käytön sekä lentämisen. Portaiden käyttäminen hissin sijasta oli Colinille helppo päätös, mutta toista oli Michellellä, jonka työpiste sijaitsi 37. kerroksessa. Autoilun lopettaminen sujui hyvin ja he ryhtyivät pyöräilemään ja kävelemään työ-, kauppa- ja muut asiointimatkat kotikaupungissaan. Ympäristöystävällisyyden lisäksi se oli myös terveellistä, sillä siinä sai lähes huomaamattaan liikuntaa. Lentämisen sijaan perhe matkusti sukulaistensa luo junalla, mikä oli parempi vaihtoehto kuin lentämisen aiheuttamat päästöt tai sukulaisten suuttumus.

Muutoksissaan he etenivät rauhallisesti ja harkiten. He vaihtoivat muoviin pakatun noutoruuan lähiruokaan, joka oli tuotettu 400 kilometrin säteellä heidän kodistaan. He huomasivat sen olevan myös paljon terveellisempää ja paremman makuista kuin noutoruoka. Seuraava muutos olikin paljon suurempi. He luopuivat sähköstä vapaaehtoisesti, mikä toi lisää haasteita kuten pyykinpesun ja riittävän kylmän säilytyspaikan keksimisen herkästi pilaantuville elintarvikkeille. Valaistukseen tarvittavan sähkön tuotti heidän ostamansa aurinkopaneeli, jonka he sijoittivat parvekkeelleen. Aurinkopaneeli oli ympäristöystävällinen sähkönlähde.

Arjen mukanaan tuomista haasteista perhe selviytyi yhtenä rintamana ja he keksivät uusia luovia tapoja selviytyä ongelmista, joita he väistämättä kohtasivat vuoden aikana. Takaiskujakin toki perheelle tuli, mutta niistä he saivat kokemusta eivätkä lannistuneet, vaikkei kaikki mennytkään aina aivan suunnitellusti. Heihin suhtauduttiin usein myönteisesti, mutta joissain tilanteissa he kohtasivat epäluuloa, kuten kahvilassa, johon he olivat menneet omien kahvimukiensa kanssa välttääkseen kertakäyttömukit. Ihmettelin tosin, mikseivät he kiinnittäneet huomiota lämpimän veden käyttöön.

Beavanin ajatukset saivat minut miettimään ilmastonmuutosta ja kulutusta uusista näkökulmista. Hänen mielestään on hullua, että ihminen raataa töissä niska limassa saadakseen rahaa, jolla sitten ostaa erilaisia turhia ja tarpeettomia tavaroita tullakseen onnelliseksi, mutta kun saa himoitsemansa tavaran, ei tulekaan yhtään sen onnellisemmaksi kuin ilman kyseistä tavaraa. Hän myös huomasi, kuinka televisio ja tietokone ”erottavat” perheenjäseniä, sillä jos katsoo televisiota, ei vietä välttämättä niin paljon aikaa perheenjäsenten kanssa kuin ilman televisiota viettäisi. Perheen luovuttua sähköstä hän vietti enemmän aikaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa.

Kirja on kirjoitettu hyvin kuvailevalla tavalla ja se on mielenkiintoinen, koska se kertoo tositapahtumista. Niiden lisäksi kirjan tekstiin on onnistuttu lisäämään paljon hyödyllistä faktatietoa ilmastonmuutoksen aiheuttajista ja seurauksista sekä muista ympäristöön liittyvistä asioista. Nämä tiedot kuitenkin käsittelevät pääosin Yhdysvaltojen tilannetta, mutta ovat silti mielenkiintoista ja omalla tavallaan kauheaa luettavaa. Niitä tuntuu joissain kohdissa kirjaa olevan hieman liikaa jättäen varjoonsa perheen kokemukset ja teot. Luettuani näitä tietoja halusin tietää, miten ilmastonmuutosta voisi hidastaa ja jätteitä sekä päästöjä vähentää. Tähän löysin hyviä ohjeita kirjan lopussa olevasta kappaleesta, jossa kerrotaan, mitä jokainen voi itse tehdä.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Tuuli Koskinen
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavan on newyorkilainen kirjailija ja hän päätti tehdä yhdessä perheensä kanssa kokeen: he eläisivät vuoden ajan kuormittamalla ympäristöä mahdollisimman vähän. Keskellä suurkaupunkia tämä tarkoittaa käytännössä auton, hissien, julkisen liikenteen, pesuaineiden, ilmastoinnin ja kaikkien pakattujen tuotteiden välttämistä. "Ekovuosi Manhattanilla" on tositarina perheen selviämisestä sekä myös havahduttava tietopaketti ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista.

Beavan kuvailee arkea keskellä Manhattania varsin todentuntuisesti, mikä saa lukijan samaistumaan tarinaan. Hän kertoo siitä, kuinka äärimmäinen ekotehokkuus vaikuttaa niin perheeseen kuin parisuhteeseenkin. Ulkopuolisten ihmisten, kuten kaupan kassaneidin tai lihatiskin myyjän, suhtautuminen projektiin saa lukijan miettimään, ajattelenko itsekin samoin mahdollisimman vihreän elämäntavan omaavista ihmisistä.

Parasta kirjassa on se, ettei se tuomitse ihmislajia kiittämättömäksi ja itsekkääksi. Beavan on ymmärtänyt ihmisten synnynnäisen tarpeen etsiä mukavuutta ja hän hyväksyy sen, mutta ihmisten tulisi vain yrittää löytää mukavuutta muualtakin kuin kertakäyttöostoksista: "Ajatus, että ihmisiä, minua mukaan lukien, ohjaa ensisijaisesti itsekkyys, on vastoin koko maailmankuvaani ja sisäistä vaistoani. -- Suurin osa meistä uskoo myös, että meidän pitäisi pitää huolta maapallosta. Kukaan ei itse asiassa pidä luonnonvarojen tuhlaamisesta.”

Sivujen reunoille asetellut ”tietoiskukuplat” ovat hauska lisä ja tuovat lukemiseen keveyttä. Osassa niissä on pelkkää faktatietoa, osassa kirjailijan omia mielipiteitä: ”Minun pizzanhimoni ei ollut ongelma. Ongelma oli se, että se tuli paperilautasella.”

Ainoa huono puoli kirjassa on sen tietokirjamaisuus. Romaaneja lukemaan tottunut lukija saattaa kokea "Ekovuosi Manhattanilla" -kirjan liian raskaaksi luettavaksi ja jättää sen kesken. Mutta jos kirjaan jaksaa syventyä, se avaa monia uusia ajattelutapoja ja mielenkiintoisia vaihtoehtoja arkielämälle.

Kirja loppuu kysymykseen ”Mitä sinä siis aiot tehdä?”. Se saa lukijan pohtimaan, josko sittenkin yrittäisi elää ympäristöystävällisemmin. Jos lukija päättää muuttaa tottumuksiaan, on "Ekovuosi Manhattanilla" onnistunut tavoitteessaan.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Veera I
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavanin kirjoittama kirja Ekovuosi Manhattanilla (2009) kuvailee hauskalla ja elävällä mutta myös ajatuksia ja huolta herättävällä sekä asiallisella tavalla nykyaikaisen kuluttajan ympäristöä kuormittavia tottumuksia ja tapoja. Kirjassa New Yorkin Manhattanilla asuva Beavan alkaa pohtia, mitä me kaikki voisimme tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Hän kertoo ekovuodestaan, jonka aikana hän ympäristönsuojelun ja maailmanparantamisen merkeissä pyrkii perheineen kuormittamaan mahdollisimman vähän ympäristöä. Matkan varrella hän huomaa, että ympäristökysymykset ovatkin kaikkea muuta kuin yksinkertaisia.

Beavanin mukaan nykyihminen raataa pitkiä työpäiviä ostaakseen tarpeettoman määrän tavaroita, joiden valmistus tuhoaa maapalloa ja ympäristöämme. Kuluttajat ovat eräänlaisessa noidankehässä – tavaraa ei koskaan ole riittävästi, aina on ostettava jotain uutta, eikä rikkimennyttä tavaraa usein vaivauduta korjaamaan. Myös nykyihmisen liikennetottumuksissa on Beavanin mukaan parantamisen varaa. Erityisesti hän on huolissaan siitä, miten maapalloa turmelevan elämäntapamme haitat ja vaikutukset tulevat näkymään tulevaisuudessa. Beavan haluaakin omien kokemusten ja tekojensa kautta löytää ratkaisukeinoja näihin ongelmiin.

Muutos ympäristöystävälliseen suuntaan ei tapahdu hetkessä. Se alkaa pienistä asioista, kuten esimerkiksi kävellen tai pyörällä kulkemisesta ja rappujen käyttämisestä hissin sijaan. Myös ruokailutottumukset mietitään uusiksi. Lopuksi tullaankin jo pisteeseen, jossa perhe katkaisee kokonaan sähköt. Kuitenkin Beavanin sekä hänen vaimonsa ja pienen Isabella–tyttärensä tarina on hyvin inhimillinen. Välillä kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan, mutta takaiskuista selvitään yhteisvoimin ja jatketaan eteenpäin. Beavanin omien kokemusten lisäksi kirjaan on myös saatu mukaan hyvin paljon faktatietoa, joka todella saa lukijan mietteliääksi. Tilastollisten faktojen sisällyttäminen kirjaan korosti erittäin hyvin tarinan sanomaa, mutta ajoittain pelkkien tilastojen lukeminen alkoi jo kyllästyttää. Muuten kirja piti lukijan mielenkiinnon hyvin hereillä alusta loppuun asti. Kirja käsittelee monipuolisesti eri ilmastonmuutokseen liittyviä osa-alueita, kuten hiilidioksidipäästöjä, veden– ja sähkönkulutusta, ruokailuun liittyviä ympäristökysymyksiä sekä kierrätystä ja uuden ostamista. Ainakaan kirjan lukemisen jälkeen kenellekään ei jää epäselväksi, mistä ilmastonmuutoksesta todella on kyse!

Kirja sai minut itseni pohtimaan ilmastonmuutosta aivan uudesta näkökulmasta. Hämmästyin, miten monia asioita ekologisessa elämässä on otettava huomioon. Kirja avaa lukijalle sellaisiakin näkökulmia, joita ei varmaankaan kirjaa lukematta edes osaisi ajatella. Yksi kirjan hienouksista oli lukea, minkälaisia (joskus jopa koomisiakin) hankaluuksia Beavanin matkalle sattui; nimittäin joitakin ongelmia en olisi ainakaan itse osannut ratkaista. Hänen oli luovuttava sellaisistakin asioista, jotka ovat ihmiselle itsestään selviä, ja joita me tarvitsemme arjessamme päivittäin. Kokeilulla oli myös vaikutuksia perheen sosiaalisiin suhteisiin Vanhempien luokse matkustaminen jouluksi ja kiitospäiväksi sai jäädä väliin. Ympäristöystävällinen elämäntapa edellyttää siis myös tietynlaista luovuutta, kekseliäisyyttä, sekä erityisesti pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä.

Pidin kirjan pohtivasta otteesta ja ainakin itsessäni kirja herätti paljon ajatuksia. Kirja laittaa oikeasti miettimään, että mitä jos tulevaisuuden kauhistuttavat uhkakuvat oikeasti toetutuvatkin, jos asioille ei tehdä mitään. Mielestäni jokaisen meistä tulisi miettiä Beavanin ekovuotta ja hänen ajatuksiaan. On tärkeää, että kukin kynnelle kykenevä tekisi säännöllisesti edes muutaman ympäristöystävällisen valinnan arjessaan. En tarkoita, että elämäntapojaan olisi muutettava kokonaan, mutta jos Beavan perheineen pystyy elämään vuoden lähes päästöittä eräässä maailman suurimmista kaupungeista, pystyy varmasti jokainen muukin tekemään jonkinlaisen, edes pienen ekoteon. Toki teot yksilötasolla eivät kokonaan riitä, myös poliitikoiden on tehtävä hallinnollisella tasolla päätöksiä ympäristöystävällisyyden lisäämiseksi.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Hanna Turunen
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Yhdysvaltalainen, New Yorkissa asuva Colin Beavan pohti, mitä pystyisimme tekemään ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Pohdintansa tuloksena hän ryhtyi projektiin, johon moni ei pystyisi, elämään mahdollisimman ympäristöystävällisesti vuoden ajan keskellä Manhattania vaimon ja pienen lapsen kanssa.
Vuonna 2009 julkaistu "Ekovuosi Manhattanilla" kuvaa Beavanin projektin etenemistä. Hiilijalanjäljen pienentäminen keskellä suurkaupunkia ei ole helppoa. Kaikki alkaa pienistä asioista, kuten rappujen kävelemisestä hissin sijaan, kävellen tai pyörällä kulkemisesta oman auton tai julkisen liikenteen sisaan tai noutoruuan ostamatta jättämisellä ja jatkuu isompiin asioihin, aina sähköjen katkaisuun asti. Ajankohtainen ja maailmanlaajuinen aihe koskee meitä kaikkia. Kirja antaa kattavasti tietoa ilmastonmuutoksen perusasioista. Se antaa kuvan maailmasta kriittisessä tilassa ja siitä, mitä kauheampaa voi vielä mahdollisesti olla tulossa. Beavan yrittää löytää tähän ongelmaan ratkaisuvaihtoehtoja ja osoittaa omilla teoillaan, mitä voi olla tehtävissä planeettamme pelastamiseksi. Kirja koostuu Beavanin omista kokemuksista ja runsaasta taustatiedosta, mikä tuntuu välillä ikuiselta tilastotietojen luettelemiselta. Mielestäni yksityiskohtaiset tiedot ilmastonmuutoksesta, siihen johtaneista tekijöistä ja sen aiheuttamista asioista jättävät varjoon Beavanin arkipäiväisen elämän ja sen mukana tulevat pulmat. Leipätekstistä on usein nostettu esille joitakin asioita, esimerkiksi tilastotietoja, kysymyksiä tai toteamuksia. Mielestäni muutama harkittu nosto tekstistä toimisi paremmin, koska useat nostot häiritsevät lukemista, sillä nosto saattaa viitata seuraavan aukeamana asiaan ja näin käsittelee eri asiaa kuin vieressä oleva teksti.
Beavanista ja hänen vaimostaan annetaan hyvin inhimillinen kuva. He ovat ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja epäonnistuvat ajoittain. He eivät todellakaan ole täydellisiä, eikä muutos ympäristöystävällisempään elämäntapaan tapahdu yhdessä yössä. Asioita muutetaan yksi kerrallaan hitaasti. Välillä tulee takapakkia projektin suhteen, mutta siitä selvitään. Kirja jättää kuitenkin kysymyksiä lukijalle. Se ei kerro kaikkea. Mitä esimerkiksi tapahtui vuoden projektin jälkeen? Jatkuiko samanlainen elämäntapa vai otettiinko joitakin asioita vuotta edeltäneestä elämästä uudestaan käyttöön? Kirjan lopussa oleva epilogi vastaa osittain näihin kysymyksiin. Keskeistä kirjassa on kuitenkin Beavanin oma kokemus, toiminta ja yritys. Emme kuitenkaan voi tietää, kuinka todenmukaisesti hän on kuvaillut asioita. Onko jotain mahdollisesti jätetty pois tai joitakin asioita kaunisteltu? "Ekovuosi Manhattanilla" ei ota huomioon, että kaikilla ei yksinkertaisesti ole varaa ylläpitää samanlaista elämäntapaa tai toteuttaa samanlaisia valintoja, mitä Beavanin perheelle on.
Beavan vetoaa hyvin vahvasti ihmisten tunteisiin sekä lapsiin, terveyteen ja sosiaalisten suhteiden laatuun. Voisin kuvitella, että kirja on tarkoitettu nuorelle aikuiselle, jolla mahdollisesti on jo omia lapsia. Beavan kertoo omasta lapsestaan ja puhuttelee lukijaa ajattelemaan; haluaisitko sinä, että lapsesi ihoa vasten on kemikaaleja sisältävä muovinen kertakäyttövaippa? Kirjassa on joitakin mainioita kohtia, joita itse en ole aikaisemmin tarkemmin ajatellut, kuten television vaikutus. Televisio, etenkin mainokset, antavat meille kuvan ettemme ole tarpeeksi hyviä, mutta jos ostat tämän tuotteet olet parempi, mikä saa aikaa kierteen mennä ostoksille, ostaa joku tuote, ja taas vähän ajan päästä tuntea itsensä huonoksi ja lähteä taas uudestaan ostoksille. Myös television vaikutus sosiaaliseen elämään on merkittävä. Katsomme usein televisiosta turhanpäiväisiä ohjelmia sen sijaan, että viettäisimme televisonkatseluun kuluvan ajan läheistemme ja ystäviemme seurassa.
Beavanin tavoite on osoittaa ihmisille, miten voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Tietenkin mahtavaa olisi saada koko maailma tai edes koko Yhdysvallat miettimään tekojaan, mutta se on enemmänkin unelma kuin tavoite. Teos saa ihmiset ajattelemaan ja pohtimaan omaa elämää. Mitä minä voisin tehdä toisin? Siinä teos on hyvin onnistunut. Lukiessa miettii omia kulutustottumuksia ja niiden tarpeellisuutta. Koska kirja kattaa monipuolisesti eri osa-alueita, kuten hiilidioksidipäästöjä, veden- ja sähkönkulutusta ja uuden ostamista, se antaa monia erilaisia vaihtoehtoja, joista oman ajattelun ja toiminnan muuttamisen voi aloittaa.
Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Saku U
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavanin kirjoittama "Ekovuosi Manhattanilla" (2010) on mukaansatempaava ja arvoja sekä asenteita kyseenalaistava teos kirjailijan omasta kokeilusta elää vuosi Manhattanin keskiössä mahdollisimman ympäristöystävällisellä tavalla. Kirjassa pohditaan ilmastonmuutosta, luonnonvarojen liikakäyttöä ynnä muita ympäristöön liittyviä teemoja hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla tavallisen kuluttajan näkövinkkelistä.

Kirjan päähenkilö on kirjailija itse. Hänen kunnianhimoinen tavoitteensa on elää keskellä New Yorkin suurkaupunkia rakkaan vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa vuoden ajan mahdollisimman ympäristöystävällisellä tavalla. Siihen kuuluvat mm. lähiruoka, autottomuus, hissittömyys (asuu kerrostalon 9. kerroksessa), muovisten pakkausmateriaalien välttäminen ja loputon lista muita kiellettyjä tavaroita tai asioita. Myös lapsen kertakäyttövaipat saavat vaihtua kestovaippoihin - ja siitäkös vasta riemu ratkeaa.

Monelle nykyisen kulutusyhteiskunnan hysteeriseen ja lähes pakonomaiseen kiireeseen ja yltäkylläisyyteen tottuneella voi olla vaikeuksia kuvitella, kuinka on edes mahdollista elää ilma joka-aamuista 20 minuutin suihkua tai kuinka joku voi polkea polkupyörällä töihin. Samaa mahtoi pohtia myös Colin projektin alussa, mutta nopeasti hän huomasi myös monia positiivisia asioita kokeilussaan. Elo ilman TV:tä lisäsi perheen yhteistä aikaa, samoin teki ruuan valmistaminen itse. He saivat myös lisää aikaa ystävilleen kutsuessaan heitä kotiinsa illanistujaisiin. Colin ja vaimonsa Michelle tunsivat myös hyötyliikunnan tuomat hyödyt; he olivat energisempiä ja laihtuivat myös hiukan.

Kirjaa lukiessaan lukija ei voi olla pohtimatta omia kulutustottumuksiaan ja sitä mikä hänelle on oikeasti tärkeää: mistä tavaroista ja tavoista voisi luopua ja mitkä ovat silkkoja välttämättömyyksiä. Useasti itsekin ajattelee, että joku asia on välttämätön ja ilman sitä ei voisi elää, mutta kun asiaa alkaa tarkastella tarkemmin, huomaa, että omassa elämässä on monia sellaisia tavaroita, tapoja ja asioita joita ilman tulisi täydellisen hyvin toimeen ja joista luopuminen saattaisi jopa parantaa elämänlaatua.

Mielestäni "Ekovuosi Manhattanilla" on kirja, jota voi ja pitäisi lämpimästi suositella jokaisella ihmiselle huolimatta siitä, onko jo valveutunut ympäristön puolesta toimija vai tarvitseeko henkilö herätystä asian tiimoilta. Kirja toimii erinomaisena silmien avaajana ja siitä saa monia hyviä pieniä vinkkejä jokapäiväiseen elämään terveellisemmän ympäristön puolesta.

Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: T. Välimäki
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavanin kirja "Ekovuosi Manhattanilla" kuvaa kirjailijan itsensä elämää vuoden ajalta, jolloin hän perheensä kanssa yrittää elää mahdollisimman ekologisesti. Ajatus muotoutui ajan kanssa. Ensin tarkoituksena oli vain kirjoittaa kirja, joka kertoisi ihmisille ekologisuudesta ja elämäntavasta, jolla edistää sitä. Beavan kuitenkin hoksasi, ettei hänellä ole muuta keinoa kuin ruveta itse hommiin ja kertoa omista kokemuksistaan.
On helppo ajatella, että päästöjä ja jätteitä täytyy vähentää, ja että kyllä siihen itse pystyy. Näin myös Beavan huomasi ajattelevansa. Oltuaan ensimmäiset 10 minuuttia Ekovuosi Manhattanilla -projektissa mukana hänelle tuli ongelma: nenä täytyisi niistää, mutta paperia ei voi käyttää. Tästä alkoikin ensimmäinen toimenpide, jätteiden vähentäminen. Colin, hänen vaimonsa Michelle ja heidän lapsensa Isabella tuottivat ennen projektia normaalin amerikkalaisen perheen verran jätteitä, siis erittäin paljon. He eivät tehneet ruokaa kotona vaan ostivat sen valmiina ja paperiin ylipakattuna pikaruokaloista. Kahvikin haettiin trendikkäästi take awayna kahvilasta pahvimukissa. Isabella käytti kertakäyttövaippoja. Näiden kaikkien asioiden piti muuttua projektin aikana, eikä se suinkaan ollut helppoa.

Koska Ekovuosi Manhattanilla -projekti muutti suuresti Beavanien elämää, uudet elämäntavat täytyi ottaa hiljalleen käyttöön. Seuraava painopiste asioissa olikin liikkuminen. Ei hissejä, ei metroja, ei takseja, ei autoja, ei junia eikä lentokoneita. Muutaman pettymyksen Michelle ja Colin joutuivat tuottamaan sukulaisilleen, kun he jättivät kahden viikon sukuloinnit tekemättä lentomatkojen vuoksi. He eivät olleet ajatelleetkaan, miten paljon olivat käyttäneet liikennevälineitä aivan turhaankin. Uusia kulkuneuvoja olivat jalat ja polku- sekä potkupyörät.
Muutettavia asioita olivat myös ruoan ostaminen ja tekeminen sekä uusien tavaroiden ostolakko. Ruokakulttuuri vaihtuikin täydellisesti. Ennen pikaruokaa syöneet Beavanit alkoivat ostaa ruokaa tuottajatorilta. Tavoitteena oli saada kaikki ruoka-aineet 400 kilometrin säteeltä. Ruokaa myös opeteltiin tekemään itse. Ennen paperisilta lautasilta kertakäyttöruokailuvälineillä syöneet Colin ja Michelle viettivät projektin innoittamina aikaa keittiössä: Colin kattilan ja Michelle pöydän ääressä. Samalla he pystyivät keskustelemaan erilaisista asioista. Kun televisiokin oli heti projektin alussa heivattu pois, oli heillä enemmän aikaa toisilleen ja lapselleen. Uusien tavaroiden ostolakko kannusti pariskuntaa hankkiutumaan kierrätyskeskuksiin ja kirpputoreille. He myös korjasivat vanhoja, rikkinäisiä tavaroitaan ja tekivät ostosmatkoja vaatekaappeihinsa.
Viimeisin ja projektin vaikein asia, joka toteutettiin vasta puolenvälin jälkeen, oli sähköttömyys, tai oikeastaan vaihtoehto perinteiselle sähköntuotannolle USA:ssa. Asiat kuitenkin järjestyivät. Colin asensi kerrostalon katolle aurinkopaneelin ja veti sieltä sähköjohdot talon ulkoseinää pitkin ikkunasta sisälle. Iltaisin Beavanit istuivat mehiläisvahakynttilän valon ääressä, jos valoa kaipasivat, tai olivat pihalla. Pyykit pestiin pesuvadissa pidemmän kaavan mukaan, mutta sähköä säästettiin, kuten luontoakin.
Projektin aikana Colin Beavan koki vaikeita hetkiä. Tuli pettymyksiä, pahaa mieltä ja ehkä raivoakin. Enemmän hän kuitenkin huomasi saaneensa kuin menettäneensä. Elämässä oli aikaa itselleen, vaimolleen ja perheelleen. Oli myös oikeasti aikaa tavata ystäviä ja jutella heidän kanssaan syvällisistäkin asioista. Elämän rytmi muuttui teknosta klassiseksi, kuten hän itse kuvaa. Oli rauhallista, oli aikaa ajatella ”miten voisin toimia paremmin luonnon ja ihmistenkin hyväksi”.
Ekovuosi Manhattanilla -projektin jälkeen Colin, Michelle ja Isabella Beavan jatkavat elämää ekologisesti. He eivät tosin halua olla niin absolutisteja kuin projektin aikana vaan ovat löytäneet oman tapansa elää ja auttaa luontoa. He olivat myös loistavana esimerkkinä muille ihmisille.

Dae Soen Sa Nim yritti saada paavin kuumaan kylpyyn.Mayer protestoi sotaa vastaan.Minä yritin olla tuottamatta jätteitä ja raahasin vaimoparkani mukaan.Oletko koskaan toivonut lapsen haudalla, että sinulla olisi ollut yksi videopeli enemmän?
Kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?”


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Emmi S
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavanin vuonna 2009 julkaisema kirja Ekovuosi Manhattanilla on teos, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Siinä puhutaan ilmastonmuutoksesta, luonnonvarojen liikakäytöstä ja monesta muusta ympäristöteemasta niin havainnollisesti ja hervottoman hauskasti, että kirjaa lukiessa alkaa väkisinkin pohtia omaa suhdettaan ympäristöön ja maapallon globaaleihin ongelmiin, joiden syynä on ihmisten toiminta.

Tarinan keskiössä on itse Colin, New York Cityssä asuva kirjailija, joka on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja kerskakulutuksesta. Niinpä hän ehdottaa ”agentilleen” kirjan kirjoittamista hänen ja hänen perheensä yrityksestä elää vuosi New Yorkin sydämessä ilman ympäristövaikutuksia. Colinilla on kuitenkin vielä edessä ongelma: hänen vaimonsa Michelle, joka rakastaa shoppailua, turkiksia ja kaikkea kaunista, on saatava puhutuksi mukaan projektiin. Pienen alkuvastustuksen jälkeen Michelle taipuu helposti miehensä tahtoon ja huomaa pian jopa nauttivansa muun muassa televisiottomuuden tuomista hyödyistä.

Mitä sitten tarkoittaa ekoelämä Manhattanilla? No tietysti lähiruokaa, autottomuutta (ei myöskään julkisia liikennevälineitä), kieltäytymistä hisseistä, paperista sekä pakkausmateriaalista, mikä käytännössä tarkoittaa ettei voi enää ostaa take away -kahvia kadun kulmasta tai ylipäätään mitään tavallisesta ruokakaupasta. Kaikkihan siellä on pakattu joko paperiin tai muoviin, jotka kummatkin olivat pannassa ekovuoden aikana. Beavanit alkoivat myös kompostoida biojätteensä omassa kerrostaloasunnossaan, käyttää tyttärellään kestovaippoja ja kasvattaa ikkunalaudallaan minttua teetä varten, sillä lähellä tuotetun kahvin ostaminen oli silkka mahdottomuus. Kahvista luopuminen ei kuitenkaan pidemmän päälle onnistunut, koska Michellellä vieroitusoireet kävivät sietämättömiksi.

Ekovuosiprojekti ei aiheuttanut Colinille ja hänen perheelleen pelkkää vaivaa ja ikävyyttä, päinvastoin. Television hävittäminen ja yksinkertaisen ruuan valmistaminen omassa kodissa lisäsivät perheen yhteistä aikaa. He kutsuivat myös aikaisempaa useammin ystäviä kotiinsa aterialle ja viettämään iltaa vaikkapa lautapelien – joista oli tullut heille uusi ajanviete – parissa. Ja usein heillä oli paljon hauskempaa kuin ennen. Lisäksi eduksi voi mainita hyötyliikunnan tulokset: sekä Colin että Michelle laihtuivat ja he kokivat itsensä energisemmiksi kuin aiemmin.

Kuitenkin joissain kokeiluissa luonnonvarojen säästämiseksi Colin huomasi menneensä liian pitkälle. Tällaisia kokemuksia koitui muun muassa sähkön ja pyykkikoneen käytön lopettamisesta. Kesäaikaan aurinkopaneelilla sai sähköä kannettavaan tietokoneeseen, mikä mahdollisti työnteon kotona, mutta pimeään kautena aurinkopaneelista ei ollut juuri iloa. Pienen tyttären maidot piti saada säilymään ja vaikka Colin yritti afrikkalaista astia astiassa -menetelmää, maito ei pysynyt happanemattomana. Tämä ongelma ratkesi kestomaidon avulla. Ja mitä pyykkiin tulee, Colin luovutti palaten takaisin pesukoneen käyttöön, kun tytär kärsi vatsataudista ja sotki saman yön aikana useammat petivaatteet.

Projektin aikana Colin sai paljon julkisuutta ja häntä vietiin haastattelusta toiseen nopealla tahdilla. Hän oli tästä itse hyvin hämillään, koska koki olevansa epäpätevä antamaan muille ohjeita, sillä hänellä itsellään ei ollut mitään ympäristöalan koulutusta tukenaan. Kuitenkin hän meni ja puhui asioista niin kuin hän oli ne oikeiksi kokenut ja kannusti ihmisiä edes pieniin muutoksiin omassa elämässään. Hänen mielestään kysymys ei ole siitä, onko yksittäisen ihmisen pyrkimyksillä vähempään kuormitukseen ja päästöihin merkitystä maailman kannalta. Colinin ja siten koko Ekovuosi Manhattanilla –kirjan peruskysymys onkin: ”Oletko sinä sellainen ihminen, joka yrittää?”


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: V. Savolainen
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla


Ekoelämää Manhattanilla on newyorkilaisen Colin Beavanin kirjoittama raportti hänen tekemästään kokeilustaan vaimonsa ja vaippaikäisen lapsensa kanssa elää suurkaupungissa mahdollisimman ekologisesti. Beavan kertoo kirjassaan erityisesti Yhdysvaltojen tilanteesta amerikkalaisen silmin. Kirja on ilmestynyt vuonna 2010 ja yllätti ainakin minut positiivisesti.

Kirja kertoo hyvin mielenkiintoisesti ja vaikuttavasti elämästä, jonka ekologinen rasitus on minimoitu. Kirjaan on sisällytetty paljon vaikuttavaa faktatietoa ja ympäristönsuojelujärjestöjen mainoksia. Mielestäni kirja on kirjoitettu äärimmäisen hyvin saamaan lukija pohtimaan omaa tuhlailevaa kulttuuriaan.

Beavan oli jakanut projektin toteuttamisen erilaisiin vaiheisiin. Ensimmäisessä vaiheessa he minimoivat jätemääränsä ja yrittävät olla käyttämättä moottoroituja kulkuneuvoja. Liikkuminen sujuu pyörällä, rikšalla ja jalkaisin, jopa yhdeksänteen kerrokseen heidän kotiinsa. Pitempiä matkoja he eivät halua tehdä ollenkaan, vaan päätyvät vain pariin junamatkaan. Mukanaan he kuljettavat aina lasipurkkia kahville (jonka käytöstä he luopuvat myöhemmin) ja vettä varten. Reaktiot lasipurkkeihin ovat myönteisiä, sillä useat kahvilan tarjoilijat täyttävät heidän purkkinsa ilmaiseksi, koska ovat kiintyneet heihin ja kunnioittavat heidän projektiaan.

Koko Beavanin perhe siirtyy ekologiseen syömiseen ja lähiruokaan. Colin kuulee 100 mailin periaatteesta, jonka mukaan ei saa syödä mitään mikä on tuotettu yli 160 kilometrin päässä kotoa. Colinin on kuitenkin sovellettava hieman sääntöä, sillä New Yorkin lähistöllä ei ole kovin paljoa maataloutta, joten hän päätyy 400 kilometrin rajaan. He lopettavat uusien asioiden ostamisen ja kaikki tarvittavat tavarat he hankkivat käytettyinä. Näin he tutustuvat myös moniin kierrätysvaihtoehtoihin, kuten kirpputoreihin ja omien varastojensa tutkimiseen. He käyttävät myös käytettyjen tavaroiden vaihtosivustoa.

Viimeinen ja suurin askel on aurinkopaneelien lainaaminen ja sähkön päävirtakytkimen napsauttaminen off-asentoon. He kokevat suuria ongelmia esimerkiksi kylmätavaroiden säilytyksessä, mutta keksivät nopeasti ratkaisut, kuten jokapäiväinen vierailu tuottajatorilla.

Projektin vaikutukset alkavat näkyä jonkin ajan kuluttua. He eivät koe itseään enää niin stressaantuneiksi ja tulevat sosiaalisemmiksi television kadottua heidän elämästään. He saavat myös paljon ystäviä vierailemaan kotiinsa, jonne muodostuu ystävällinen ja kutsuva sosiaalinen ilmapiiri. He ymmärtävät myös sen, kuinka sidottuja he ovat teknologiaan ja autoihin.

Kirja opettaa mainoskritiikkiä. Siinä käsitellään mainosten psykologiaa ja niiden tarkoitus periä. Se avasi myös silmäni nykyaikaisuuden kertakäyttöisyydelle ja sille, kuinka nykyisin mistään ei tehdä niin kestävää, että se kestäisi kovinkaan kauaa. Pitää ostaa uusi.

Kirjassa painottuu hyvin vahvasti se, että kirjoittaja on amerikkalainen. Siinä pohditaan ennen kaikkea autoilun vaikutuksia ja amerikkalaisen materialismikulttuurin syitä ja seurauksia ihmiseen ja ympäristöön. Minua ihmetytti kirjassa kuitenkin se seikka, että kirjoittaja kuvailee eurooppalaisia ekologisemmiksi ja sosiaalisemmiksi kuin amerikkalaiset. Mielestäni hienoa, että Yhdysvalloissa ajatellaan noin meistä eurooppalaisista, mutta Eurooppa on kaukana vihreydestä.

Ekoelämää Manhattanilla on sellainen kirja, joka jokaisen pitäisi lukea. Sen voisi valita osaksi lukion aikana luettavia kirjoja, sillä aloin itse ainakin kirjan takia pohtia omien tekojeni vaikutuksia luontoon. Mielestäni kirjan jälkikirjoituksella oli merkittävä rooli. Siinä kerrottiin, kuinka perheen elämä muuttui ekovuoden jälkeen. He palasivat osittain vanhaan elämäänsä, mutta eivät lähellekään sitä kulutusta, joka vallitsi ennen projektia. Kuka tahansa voi elää ympäristöystävällisemmin, eikä se tarkoita välttämättä jääkaapista ja vessapaperista luopumista.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Siiri Summanen
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla


Colin Beavanin kirjoittama Ekovuosi Manhattanilla (2009) on mukaansatempaava ja mielenkiinnon herättävä teos. Beavan kuvaa rehellisesti ja aidosti omat kokemuksensa ja huumori tuo keveyttä muuten asiapitoiseen tekstiin. Juuri tällaisilla teoksilla herätetään ihmisten huomio ja saadaan muutosta aikaan.

Heti kirjan alussa Beavan laittaa pohtimaan niinkin itsestään selvää asiaa, kuin niistäminen. ”Niistin kuolleeseen puuhun.” Tuskin kukaan kovin usein miettii niistäessään tuhonneensa osan ”maailman keuhkoista”. Kirjaa lukiessa huomasin huonon omantunnon kolkuttelevan TODELLA kovaa pääni sisällä. Kuinka huolettomasti ajelemme autoilla ja lentelemme etelään ajattelematta, mitä siitä seuraa tuleville sukupolville. Haluaako kukaan tehdä lapsia tähän maailmaan, kun tietää sen tuhoutuvan oman välinpitämättömyytemme ansiosta? Miksen tee asialle mitään, vaikka tiedän kuinka voisin toimia tai kuinka käy, jos en toimi? Olen kirjan luettuani elävä kysymysmerkki.

Projekti herättää minussa syvää kunnioitusta Beavania ja hänen perhettään kohtaan. Keskellä suurkaupunkia, lapsen kanssa ilman sähköä, vessapaperia, pakkausjätettä, autoa ja uusia tavaroita kuten vaatteita tai leluja, on mahtava saavutus. En tiedä, kykenisinkö siihen itse. Haluaisin kyllä, mutta riittäisikö tahdonvoimani ja usko siihen, että pystyn elämään niin?

Kirjan luettuani olen päättänyt vähentää tuhlaamistani niin, että todella mietin mitä tarvitsen. Haluaisin myös jossain vaiheessa elämääni kokeilla Ekovuosi Manhattanilla -projektin kaltaista kokeilua, en ehkä vuotta, mutta ainakin muutaman kuukauden. Sisälläni palaa halu vaikuttaa tämän maailman kohtaloon positiivisella tavalla, mutta tunnen itseni voimattomaksi ja pieneksi tässä suuressa maailmassa. Mitä minä voisin saada aikaan yksin? Tiedän, että voisin vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin, mutta tyytyisinkö vain siihen? Haluaisin saada jokaisen ihmisen heräämään ja toimimaan tämän asian suhteen, mukaan lukien itseni. Ekovuosi Manhattanilla -teoksen pitäisi olla nykypäivän Tuntematon sotilas, joka jokaisen tulisi lukea ja miettiä ”mitä sinä siis aiot tehdä?”

Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Jenna S
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavanin kirja ”Ekovuosi Manhattanilla” (Otava, 2010) käsittelee ajankohtaisia, mutta samalla polttavan kiperiä kysymyksiä ilmastonmuutoksesta. Kirjassa keskitytään Beavanin tekemään kokeeseen, jonka tavoitteena on pyrkiä elämään vuoden ajan perheensä kanssa niin, että ympäristön kuormitus olisi mahdollisimman vähäistä. Helppoa se ei kuitenkaan ole, vaan Beavan joutuu kokemaan takaiskuja ja karvaita pettymyksiä. Beavan kokee ilmastonmuutoksen lisäksi tärkeäksi asiaksi myös esimerkiksi eläinten oikeudet. Kirja pyrkii avaamaan ihmisten silmät karuun totuuteen ja välittämään viestiä, että jokainen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.

Kirja kertoo ilmastonmuutoksesta erittäin kattavasti, mutta se syntyi pitkän ja monivaiheisen prosessin kautta. Beavan jakoi kokeensa erilaisiin vaiheisiin, joista ensimmäinen vaihe olisi elää tuottamatta jätteitä. Toisessa vaiheessa matkustus tapahtuisi vain hiilipäästöttömästi. Kolmosvaiheessa pyrittäisiin ruokavalioon, joka aiheuttaisi vähiten ympäristövaikutuksia. Loput vaiheet sisältäisivät mahdollisimman vähän ympäristövaikutuksia kulutustottumuksissa ja kotitaloustoimissa, kuten lämmityksessä, sähkössä, vedenkäytössä ja saastuttamisessa. Kirjassa Beavan nostaa myös esiin kaksi tärkeää näkökantaa, sekä filosofisen että uskonnollisen. Filosofisen näkemyksen mukaan ympäristö tulisi asettaa etusijalle. Uskonnollinen ajattelutapa taas suosii kiitollisuutta ja kannattaa tuhlaamattomuutta. Tärkeän faktatiedon lisäksi kirjaa on maustettu juuri sopivasti huumorilla ja henkilökohtaisilla kokemuksilla.

Colin joutuu vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa luopumaan projektin vuoksi monista asioista, kuten esimerkiksi televisiosta, hissistä sekä noutoruoasta. Aluksi muutos on suuri ja tuntuu vaikealta. Esiin nousee myös paljon kiperiä, mutta arkipäiväisiä kysymyksiä. Yhtenä esimerkkinä se, että mihin ihminen niistää nenänsä? Alun vaikeuden myötä Beavan kuitenkin huomaa myönteiset vaikutukset ja muistaa, miksi hän ryhtyi prosessiin, välillä aina unohdettuaan todellisen päämääränsä. Sen sijaan, että hän katsoisi televisiota, hän keskustelee ja viettää paljon enemmän laatuaikaa perheensä seurassa. Hän saa osakseen myös suurta arvostusta, sillä onhan hän ryhtynyt niin sanotuksi ”ekosankariksi”.

Ilmastonmuutos on herättänyt monissa kauhua ja ihmetystä. Beavan nimeää ilmastonmuutosta aiheuttavaksi kahdeksi suurimmaksi tekijäksi fossiilisten polttoaineiden käytön sekä maapallon metsien hävittämisen. Ilmastonmuutoksella on aluksi joitakin positiivisia vaikutuksia, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat kaikki negatiivisia. Kirja kertookin faktoja, mitä ilmastonmuutos pahimmillaan voi saada aikaan. Niistä esimerkkinä malariaepidemiat, monsuunisateet, ennennäkemättömän voimakkaat ja usein toistuvat pyörremyrskyt sekä merenpinnan nousu, joka aiheuttaa laajoja tuhoja ihmisten asuinalueilla. Seuraukset eivät kohdistu pelkästään ihmisiin, vaan myös esimerkiksi jääkarhut, kuten monet muutkin lajit, kärsivät ihmisten ympäristönvastaisesta toiminnasta. Ihmiset polttavat liikaa fossiilisia polttoaineita, josta monien vaiheiden jälkeen seuraa jäätiköiden sulamista, jolloin jääkarhut eivät saa ruokaa ja hukkuvat tai pahimmassa tapauksessa jopa syövät toistensa poikasia.

Kirjasta saa hyviä vinkkejä, miten itsekin pystyy toimimaan ekologisemmin. Beavan korostaakin sitä, miten jokainen pystyy vaikuttamaan omilla päätöksillään ja valinnoillaan. Beavanin mukaan on tärkeää oivaltaa, että täytyy muuttaa omia tekojaan ennemminkin kuin arvostella muita ja heidän valintojaan. Beavan myös todistaa, että oravanpyörästä, eli mielihyvän etsimisestä, on mahdollista irtautua. Loppujen lopuksi kyse on vain itsehillinnästä, kärsivällisyydestä ja tahdonvoimasta. Me kaikki voimme olla ”ekosankareita” ja edesauttaa maailman hyvinvointia, jos vain niin päätämme.

Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Suvi Arjoranta
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Newyorkilainen kirjailija Colin Beavan päättää elää vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa vuoden ajan niin, että kuormittaisi mahdollisimman vähän ympäristöä. Keskellä Manhattania tämä osoittautuu hyvin vaikeaksi: ei minkäänlaisia päästöjä tuottavia kulkuvälineitä, ei pakattuja tuotteita tai noutoruokaa, ei pesuaineita, ilmastointia tai televisiota. Ja tämä kaikki on vai pieni osa siitä, mitä Colin joutuu ekovuotensa aikana miettimään.

Colin koettaa päästä irti kuluttamisen oravanpyörästä ja samalla saada itsensä miettimään, mikä tässä elämässä on tärkeää. Onko se joka aamu kahvilasta mukaan haettu kahvi kertakäyttömukissa vai television sijaan ajan viettäminen läheisten ihmisten kanssa? Miten yksi ihminen voisi valinnoillaan vaikuttaa tälläkin hetkellä vallitsevaan ilmastonmuutokseen?

Newyorkilaiset tuottavat neljä miljoonaa tonnia jätettä vuotta kohden, ja ruokapakkaukset muodostavat 20 % kiinteästä jätteestä. Kuinka paljon voisimmekaan vähentää jätemäärää, jos söisimme lähiruokaa! Lukiessani kirjaa ajatus tuntui hyvin yksinkertaiselta. Kuitenkin käytännössä täydellisen lähiruoan löytäminen voi olla hyvinkin työlästä. Raaka-aineet tulisi myös olla lähellä tuotettuja.

Ruokaostoksista pääsemmekin aiheeseen muovipussit, jota käsiteltiin myös kirjassa. Itse olen jo pienestä asti tottunut ajatukseen, että kauppaan mennessä otetaan omat kauppakassit mukaan. Muoviset kassit, joita kaupoissa myydään, on suunniteltu poisheitettäviksi. Miksi ne sitten valmistetaan materiaalista, joka on suunniteltu kestämään ikuisesti? Beavanin mielestä pitäisi verottaa muovikasseja tai rajoittaa niiden käyttöä, niin kuin joissakin maissa on jo tehty. Olen aivan samaa mieltä siitä, että muovikassien käyttö on turhaa ympäristön kuormittamista. Ihmettelen vain, miksi minullekin on niin vaikeaa sanoa kaupassa lause: “En tarvitse pussia.”

Päästöjä tuottavilla kulkuvälineillä liikkuminen tuottaa hirveästi hiilidioksidipäästöjä. Olen ylpeä siitä, että poljen lähes aina pyörällä kouluun ja valitsen hissin sijasta portaat. Oli hienoa huomata, kuinka Colin alkoi taksilla liikkumisen sijasta pyöräillä tai kävellä. Eikä kirjasta välittynyt kuva, että pyöräily olisi ollut kovin raskasta.

Kirjassa Colinille ja hänen perheelleen tuottivat eniten vaikeuksia pesuaineiden ja sähkön käytön lopettaminen sekä ilmastoinnin poistaminen. Nykypäivänä hyvin harvat ihmiset elävät ilman sähköjä ja sähkön käytön lopettaminen oli mielestäni jo vähän turhaa projektin kannalta, koska Colin kai itsekin ymmärsi, ettei niin voisi kuitenkaan elää Manhattanilla kovinkaan kauan. Töitä täytyi tehdä tietokoneella ja jokapäiväiseen elämiseen sähkö on lähes välttämätöntä. Pesuaineet voisi hyvinkin jättää pois, jos olisi aikaa liottaa likaisia vaatteita vedessä päivän ajan ja pyykätä aina itse perheen vaatteet ilman pesukonetta. Eihän aina ole ollut näin paljon elektroniikkaa, kaikkihan sen tietävät. Mutta nyt kun siihen on totuttu, on hyvin hankalaa elää ilman sitä.

Aivan kirjan alussa puhuttiin myös terveysongelmista, joita newyorkilaisten jätteitä kuljettavien rekkojen pakokaasut aiheuttavat. Joka neljäs New Yorkissa asuva lapsi sairastaa astmaa. Tämä pisti miettimään sitä, mitä aiheutamme tuleville sukupolville. Kohta lähes jokainen kärsii astmasta, ja myrkkykemikaalien määrän kasvaminen lisää myös muita sairauksia. Viimeisessä luvussa Colin kertoi veden kulutuksesta. Vuoteen 2025 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kohtaa vesipulan. Vuoteen 2050 mennessä tarvitsemme 80 prosentin lisäyksen vesivarantoihin voidaksemme kasvattaa ruokamme. Mistä aiomme saada tuollaisen määrän vettä?

Colin Beavan esitti ajankohtaisen asian kirjassaan mielenkiintoisesti ja käytännönläheisesti. Oli hienoa saada seurata vuoden ajan elämää, johon meidän jokaisen olisi hyvä pyrkiä. Jos saisimme vähennettyä jokainen kohdaltamme jätteitä edes jonkin verran, voisimme jo auttaa maapalloamme. On kuitenkin hyvin hankalaa pyrkiä tuollaiseen kuormittamattomuuteen, jonka Colin saavutti. Kirja sai kuitenkin miettimään, että kyllä vähempikin riittäisi. Ei tarvitsisi heti ensimmäiseksi luopua televisiosta ja sähköistä. Jos edes lyhentäisimme peseytymisaikaamme 15 minuutista kymmeneen, siitäkin pääsisi jo alkuun. Se ei heikennä elämänlaatuasi, mutta auttaa ympäristöämme. Kunpa vain saisimme jokaisen ajattelemaan näin. Itsellänikin on vielä hyvin paljon parantamisen varaa.



Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Ansku R
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla


Newyorkilainen kirjailija Colin Beavan päätti tehdä kokeen: hän yrittää elää turkiksia ja shoppailua rakastavan vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa vuoden ajan niin, että kuormittaisi mahdollisimman vähän ympäristöä. Perheen on luovuttava vähitellen kaikesta saastuttavasta mutta elämän toimeentulon takaavista asioista: autosta ja julkisesta liikenteestä, noutoruuasta, kertakäyttövaipoista, pesuaineista ja lopulta sähköstäkin. Kokemuksesta syntyi kirja, Ekovuosi Manhattanilla (Otava 2009), joka puhuu ilmastonmuutoksesta, ympäristövarojen liikakäytöstä ja monista muista ajankohtaisista aiheista, joihin me pystymme vielä vaikuttamaan.

Kohti vähemmän ympäristöä kuormittavaa elämäntyyliä perhe eteni rauhallisesti ja harkiten – esimerkiksi he vaihtoivat muoviin pakatun noutoruuan 400 kilometrin säteellä tuotettuun lähiruokaan. Beavanin perhe huomasi lähiruuan olevan terveellisempää ja paremman makuista kuin noutoruoka. Seuraava muutos olikin paljon suurempi; he luopuivat sähköstä vapaaehtoisesti, mikä toi lisää haasteita kuten pyykinpesun ja riittävän kylmän säilytyspaikan keksimisen herkästi pilaantuville elintarvikkeille kuten maidolle. Valaistukseen tarvittavan sähkön tuotti heidän ostamansa ympäristöystävällinen sähkönlähde, aurinkopaneeli, jonka he sijoittivat parvekkeelleen.

Mielestäni kirja on kirjoitettu äärimmäisen hyvin saamaan lukija pohtimaan omaa tuhlailevaa elämäntapaa ja -tyyliä. Aloin itsekin miettiä tapaani elää. Pystyisinkö minäkin tulemaan toimeen turhaan kuormittamatta ympäristöä, jos amerikkalainen suurkaupungin kasvattikin pystyi siihen? Suomalaisen lukijan näkökulmasta esimerkiksi taksista, noutoruuasta tai hissistä luopuminen ei tunnu varmaankaan niin ylivoimaiselta kuin amerikkalaisen. Mielestäni haasteellaan Colin Beavan saa uskomaan, että yksilö voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen ehkäisyyn.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Linda Knapp
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla



Colin Beavan yrittää mahdotonta teoksessaan Ekovuosi Manhattanilla (engl. No Impact Man, suom. Soili Takkala, Otava 2009). Colin Beavan on kirjailija, joka ennen Ekovuosi Manhattanilla -kirjaa kirjoitti lähinnä historiateoksia ja tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa. Projektin jälkeen hän jatkoi ”Ekomiehenä” olemista ja kirjoittamista blogiinsa No Impact Man ja nettiyhteisöön No Impact Community. Projektin alkaessa hänen perheeseensä kuuluivat vaimo Michelle, tytär Isabella ja koira Frankie.

Ekovuosi Manhattanilla -projektin idea on elää vuosi tuottaen niin vähän kasvihuonepäästöjä kuin mahdollista. Mistä on helppo luopua, mistä lähes mahdotonta? Beavanin idea on edetä projektissa askel kerrallaan, aloittaen oletettavasti helpoimmista kohteista, päätyen radikaaleimpiin ja haasteellisimpiin. Alussa lähtevät TV ja pahviset kahvikupit, lopussa eletään jo ilman sähköä lähiruuan voimalla. Kirjan ehdoton päähenkilö on Colin Beavan itse, mutta perheenjäsenet ovat lähes yhtä tärkeässä roolissa. Esimerkiksi alussa ongelmaksi muodostuu Isabellan vaippojen tuottama jätevuori, jolloin on siirryttävä kestovaippoihin.

Kirjan teemana on ekologinen ja päästötön elämäntapa sekä miten elää paremmin itsensä kannalta. Sen lisäksi, että ihmiset elämäntavoillaan myrkyttävät ja tuhoavat maapallon, he myös itse kärsivät omista valinnoistaan esimerkiksi ympäristönsaasteiden aiheuttamien sairauksien muodossa. Teoksessa Beavan oivaltaa, että on mahdollista vähentää saasteen ja jätteiden määrää massiivisesti, mutta siihen vaadittaisiin kaikkien panosta. Yksinkertaisilla ja pienilläkin teoilla voi jo vaikuttaa. Esimerkki tällaisesta on kertakäyttöisten kahvikuppien käytön lopettaminen.

Kirja herättää paljon ajatuksia sitä lukiessa. Mitä minä voisin tehdä ympäristön vuoksi? Onko asioita, joita voisin tehdä toisin ja saada muutkin käsittämään, että maapallo ja ympäristömme tuhoutuu?

Ihmisten tuottamien saasteiden määrästä ja vaikutuksista oli annettu hyviä ja konkreettisia esimerkkejä. Näin globaalit ongelmat eivät jääneet kaukaisiksi höpöttelyiksi, vaan lukiessa oikeasti ymmärsi, mistä on kyse. Monet Colin Beavanin teoista olivat niin yksinkertaisia ja helppojakin, että niitä voisi noudattaa ja soveltaa omaan elämäänsä. TV:n ja muut laitteet voi sulkea, kun niitä ei tarvitse, veden kulutusta voi tarkkailla ja lähiruokaa voi suosia, Suomessa etenkin kesäisin. TV:n sulkeminen ei ole välttämättä vain ympäristöteko, vaan voi pohtia, ovatko kaikki tosi-TV –ohjelmat ja saippuasarjat niin tärkeitä ja välttämättömiä, että istuu TV:n ääressä tuntikausia sen sijaan, että voisi viettää saman ajan perheen tai ystävien kanssa. Kummasta tulet onnellisemmaksi?

Kirjan aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Uskon, että Colin Beavan on onnistunut herättelemään ihmisiä. Maapallo on vaarassa nyt, eikä sadan vuoden päästä. Amerikkalaisten tuottamista jätevuorista kerrotaan uskottavasti, ja itseäni ainakin kauhistutti tieto, että amerikkalaiset tuottavat kiitospäiväkuukauden aikana matkustamisen takia suuremmat kasvihuonepäästöt kuin suomalaiset ja irlantilaiset yhteensä koko vuonna.

Vaikka Ekovuosi Manhattanilla on romaani, ja sen tarkoitus on kertoa ihmisille tärkeästä asiasta ja samalla viihdyttää, en voinut ajoittain olla ajattelematta, että Colin Beavan taitaa olla historiallisten faktaopusten kirjoittaja. Välillä kirja jäi hieman jumiin analysointiin ja pohdintaan, eikä juoni edennyt. Olisin myös kaivannut lisää tietoa, kuinka paljon hiilipäästöjä Beavan oikeastaan jätti tuottamatta. Kuten jo edellä olen maininnut, esimerkit olivat hyviä, mutta tässä asiassa olisi ollut oleellista tehdä laskelma ja kertoa säästöt, koko vuodelta tai yksittäisestä vaiheesta, kuten matkustamisesta hiilijalanjälkeä suurentamatta. Kuinka paljon hiilipäästöjä jää syntymättä, jos jokapäiväisen työmatka-ajon sijaan vaihdat polkupyörään? Sen lisäksi, että säästöjä ei synny, pyöräilystä tai kävelemisestä saa hyötyliikuntaa, jonka avulla Beavan pudotti muutaman kilon projektin aikana ilman sen suurempaa yrittämistä.

Suomen näkökulmasta ajatellen kirjassa käsitellyt ongelmat eivät ole kaikki samanlaisia meille kuin juuri amerikkalaisille. Täällä olisi talvisin lähes mahdotonta löytää keino lämmittää kotinsa ilman kasvihuonepäästöjä tai liikkua pitkiä matkoja ilman autoa. Toisaalta Suomessa junayhteydet ovat ilmeisesti paremmat kuin USA:ssa, eikä täältä lopu puut vielä pitkään aikaan, jos ikinä. Globaali huoli maapallon huonosta tilasta ja kohtelusta on kuitenkin yhteinen.

Kokonaisuudessaan Colin Beavanin teos oli hyvä ja ajatuksia herättävä paketti, jonka lukemista suosittelen kaikille ympäristöasioista kiinnostuneille. Kirjasta voi löytää inspiraatiota omaan elämäänsä ja myös, miten tehdä näitä muutoksia pilaamatta sosiaalisia suhteitaan. No Impact Communityn tämänhetkisestä toiminnasta en löytänyt tietoa, mutta aatehan elää ikuisesti.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Eveliina Puhalainen
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla



Nimensä mukaisesti Colin Beavanin kirjoittamassa Ekovuosi Manhattanilla -kirjassa kerrotaan, kuinka Colin ja hänen kolmihenkinen perheensä selviää vuodesta Manhattanilla kuormittamalla ympäristöä mahdollisimman vähän. Kirjassa Colin kertoo projektin etenemisen lisäksi projektin helppouksista ja vaikeuksista. Kirjassa kerrotaan myös miten muut ihmiset suhtautuvat heidän projektiinsa. Colin on sijoittanut kirjaan paljon mielenkiintoisia faktoja ja omia mielipiteitään maapallosta ja ilmastonmuutoksen estämisestä.

Olin kuullut kyseisestä kirjasta jo aiemmin, mutta en ollut ehtinyt lukea sitä. Kirja vaikutti mielestäni alun alkaen todella mielenkiintoiselta, mutta silti se yllätti minut positiivisesti, sillä olin kuvitellut sen olevan vain romaani, jossa joku mies kertoo kokemuksistaan. Faktat ilmastonmuutoksesta toivat paljon väriä ja kiinnostavuutta kirjaan. Ne loivat myös tuntuman, että en lukenut kirjaa turhaan, vaan että todella opin paljon uutta ja hyödyllistä. Faktoista sai siis todella paljon lisätietoa ilmastonmuutoksesta. Ne auttoivat ymmärtämään myös kirjaa paremmin.

Kirjaa oli mukava lukea, koska Colin kertoi myös projektin epäonnistumiset ja lipsahdukset. Se toi kirjaan rutkasti lisää uskottavuutta ja aitoutta. Jos kaikki olisi ollut helppoa ja olisi käynyt vaivatta, monet varmasti epäilisivät projektin todellista toteutumista. Colin kertoi hieman myös omasta elämästään ja perheestään. Nämä asiat eivät olleet oleellisia kirjan pääidean kannalta, mutta ne toivat mielestäni mukavaa vaihtelevuutta. Näiden tietojen avulla sai edes hieman käsitystä, millainen ihminen on tämän kyseisen projektin takana.

Kirja on jaettu yhdeksään lukuun, joissa jokaisessa oli pääaiheena yksi lohko ympäristön suojelusta (esimerkiksi sähkönkulutus tai lähiruoka). Luonnollisesti Colin siis kertoi pääosin siitä, mikä oli kappaleen pääaiheena. Pidin tästä jaottelusta kovasti, koska se helpotti faktojen käsittelyä ja ymmärtämistä lukiessa. Faktat jäivät myös paremmin mieleen, kun yhden aihealueen faktat tulivat kerralla ja niitä pystyi vertailemaan keskenään.

Miinuksena kirjassa oli joidenkin asioiden turha pitkittäminen. Tästä syystä välillä tuntui, ettei kirja etene ollenkaan. Kirjassa oli myös kohtia, joista itse olisin ehkä halunnut lukea enemmänkin, mutta tiedot saattoivat jäädä todella vähäisiksi.

Kirjaa lukiessani ajatukseni ilmastonmuutoksen estämisestä muuttui todella merkittävästi. Ennen lukemista olin ajatellut, että se olisi helppoa. Olin ihmetellyt miksei kaikki vain sammuta turhia valoja ja käytä kangaskasseja muovipussien sijaan. Kirjan luettuani kuitenkin ymmärsin, kuinka vaikeaa oikeasti on olla kuormittamatta Maata. Sain kuitenkin paljon hauskoja ideoita, miten voin edes vähän pienentää omaa hiilijalanjälkeäni. Esimerkkinä ensimmäisenä tulee mieleen vanhan hillopurkin käyttäminen kahvikuppina kahviloiden pahvimukien sijaan.

Välillä lukiessa tulin ahdistuneeksi siitä, miten huolestuttava maapallon tilanne on. Välillä taas tunsin kovaa halua pystyä itse vaikuttamaan ilmastonmuutokseen ja kokeilla jotakin ekovuoden kaltaista. Tämä tulee kuitenkaan tuskin toteutumaan, sillä nyt kun olen lukenut kirjan kokonaan, ymmärrän kuinka vaikeaa se tulisi olemaan ja kuinka paljon se rajoittaisi elämääni.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni hyvä ja voisin suositella sitä muillekin luettavaksi, jos on yhtään kiinnostunut ympäristöstä ja varsinkin sen suojelusta. Kirja opettaa hauskalla tavalla ja auttaa ymmärtämään kuinka huolestuttava ilmastonmuutos todella on.


Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: Elina U
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla

Colin Beavenin kirja Ekovuosi Manhattanilla (2007) kertoo tavallisen tallaajan ideasta muuttua ekomieheksi ja ottaa askel kohti parempaa maailmaa sekä tulevaisuutta.

Beaven asuu New Yorkissa, Manhattanilla, vaimonsa Michellen, tyttärensä Isabellan ja koiransa Frankien kanssa. He elävät tavallista newyorkilaisen perheen elämää: töitä, viliseviä autoja, hissejä, noutoruokaa, kahvia, paljon ihmisiä... Jokin kuitenkin saa Beavenin ajattelemaan heidän ja muiden newyorkilaisten ihmisten epäekologista elämäntapaa ja niinpä hän haluaa aloittaa vuoden mittaisen projektin, jossa tavoitteena on eläminen ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen.

Vuosi ilman muovia, hissejä, matkustamista ja muita elämän ”perusasioita” tuntuu erittäin hankalalta jo ajatuksen tasolla, mutta entä toteutus? Ekovuosi Manhattanilla kertoo hauskalla tavalla, kuinka moniin arkipäivisiin, mutta ajattelemattamme erittäin epäekologisiin, asioihin on usein toinen vaihtoehto. Tarvitaan vain vähän viitseliäsyyttä ja yritystä. Kirjan pääteemoina voidaankin nähdä ekologisen valistamisen ohella kirjoittajan pohdinta siitä, onko yhdellä ihmisellä vaikutusvaltaa, kuinka maailmaa tulisi muuttaa parempaan ja millainen on parempi maailma. Kirja ei lokeroidu pelkkään ekologiseen valistamiseen ja Beavenien perheen elämän seuraamiseen, vaan myös kirjoittajan syvään filosofiseen pohdiskeluun elämän eri osa-alueisiin liittyen, ei vain ympäristöön.

Ekovuosi Manhattanilla -projektin edetessä voi huomata kirjoittajan, Colin Beavenin, sekä hänen vaimonsa Michelle Beavenin arvostusten kohteiden ja maailmankuvan muuttuvan. Suhde tavaroihin muuttuu ja ihmissuhteet korostuvat. Kuinka kiireistä nykyelämä onkaan? Milloin unohdimme, kuinka tärkeää on istua aloilleen ja nauttia läheisten läsnäolosta? Kirja korostaa monessa kohtaa sosiaalisten suhteiden tärkeyttä kertakäyttöisten tavaroiden ja huvien sijasta sekä sisältää paljon Beavenin omia pohdintoja hyvästä elämästä ja lainauksia muiden viisauksista tai eettisistä lausunnoista.

Ekovuosi Manhattanilla ei ole oppikirja siitä, kuinka tulisi elää ollakseen hyvä ihminen. Se on muistus, että jokainen voi tehdä jotakin. Ei deodoranttia tarvitse välttämättä vaihtaa kotitekoiseen soodalitkuun, mutta jokainen voi varmasti käydä kaupassa kangaskassi mukanaan ostamatta kertakäyttömuovipussia. Muutos lähtee pienistä teoista.

Itse lukijana olen vannonut aina kaunokirjallisuuden nimiin ja rehellisesti sanoen en ole koskaan edes miettinyt vaihtavani genreä näin radikaalisti, mutta olen iloinen, että kokeilin jotakin uutta. Ekovuosi Manhattanilla osoitti, että jokainen voi tehdä jotakin muutoksen hyväksi. Kauniit ajatukset eivät vielä pelasta maailmaa, vaan on katsottava peiliin ja aloitettava muutos siitä, mistä se on helpoin: omasta itsestään.

Kirja antoi ajattelemisen aihetta. Varsinkin tietoiskut, joita Beaven oli sisällyttänyt kirjaan valtavat määrät eri aiheisiin liittyen, avasivat silmäni karulle totuudelle. Epäkohtia on niin paljon, että meidän täytyy välittömästi alkaa muuttaa niitä. Itsekin pidän vihreitä arvoja tärkeänä ja ajattelen tulevaisuutta, mutta lukiessani tajusin, että jos haluan asioiden muuttuvan, on minun tehtävä sen eteen jotakin.

”Takerruin kysymykseen, olisinko minä sellainen ihminen, joka voisi vaikuttaa. Lopulta olen oivaltanut tämän vuoden aikana, että se oli väärä kysymys. Todellinen kysymys on se, olenko minä sellainen ihminen, joka haluaa yrittää."



Kirja-arvostelu
Arvostelun kirjoittaja: nimim. M Lyseolainen
Kirja: Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla


Newyorkilainen kirjailija Colin Beavan kertoo kirjassaan ”Ekovuosi Manhattanilla” (No Impact Man, 2009) humoristisella mutta paljon mietteitä ja huolta herättävällä tavalla hänen vaimonsa ja pienen tyttärensä kokeilusta elää vuosi mahdollisimman ekologisesti. Tämä tarkoittaa luopumista monista arkielämää helpottavista asioista, mutta se tuo loppujen lopuksi paljon hyvääkin elämään.

Perheen muutos alkaa pienistä asioista. Autoilun ja taksien sijasta he alkavat kulkea pyörällä ja kävellen paikasta toiseen. Myös hissi vaihtuu portaisiin. Jätteen vähentämiseksi on luovuttava mm. noutoruoasta, kertakäyttövaipoista ja kaikesta, mikä myydään pakkauksissa. Valmisruoka vaihtuu maukkaammaksi ja terveellisemmäksi lähiruoaksi, joka on tuotettu alle 400 kilometrin päästä kotoa. Ennen illat täyttäneen television katselun loppuminen jättää aikaa yhdessäoloon ja keskustelemiselle. Projektin edetessä he päättävät luopua myös sähköstä, mikä aiheuttaakin ehkä eniten järjestelemistä ja ongelmia.

Beavanin mukaan ihmisen on vaikea luopua vanhoista tavoista ja tottumuksista. Itse muutoksen toteuttaminen voi olla jopa helpompaa. Ei se kuitenkaan niin helppoa ole, että ongelmilta vältyttäisiin. Perhe selviytyi niistä yhteisvoimin, mikä vahvisti huomattavasti myös parisuhdetta. Positiiviset seuraukset, kuten ”lisääntynyt” aika perheen ja ystävien kanssa, yöunien pidentyminen, energisempi olo, stressin väheneminen ja laihtuminen, auttoivat jaksamaan projektissa eteenpäin.

Muutos ekologiseen elämään saa Beavanin pohtimaan vaikeita kysymyksiä, kuten ”Mikä on elämän tarkoitus?”. Hänen mukaansa nykypäivän ihmiset raatavat yli kymmentuntisia työpäiviä, jotta he tienaisivat rahaa tavaroiden ja noutoruoan ostamiseen. Rikki menneitä tuotteita ei korjata, vaan aina ostetaan uusia ja näin kuormitetaan ympäristöä entistä enemmän. Ihmiset ovat ikään kuin juuttuneet kierteeseen, josta on vaikea päästä pois. Elämä menee tavaran ja omaisuuden tavoitteluun, joiden avulla ajatellaan saavutettavan onnellisuus. Todellisuudessa masentuneiden ihmisten määrä kasvaa koko ajan.

Beavan kuvaa niin todentuntuisesti perheensä arkea, että se tempaisee lukijan mukaansa ja saa hänet samaistumaan tarinaansa. Faktatiedot ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista pistävät lukijan todella miettimään, mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan ja kuinka paljon ihmiskunnan on vähennettävä päästöjään, jotta ilmastonmuutosta olisi mahdollista hidastaa.

Kirjaan oli melko hankala päästä alussa kiinni, sillä se jäi ”paikoilleen”. Kiinnostus kuitenkin heräsi, kun perhe alkoi tehdä konkreettisia muutoksia elämässään. Mietin jossain vaiheessa jo kirjan vaihtamista, mutta jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen, etten jättänyt sitä kesken. Kaikkien pitäisi lukea tämä teos!

Kirja herätti paljon ajatuksia itsessäni. Se sai minut todella miettimään omaa toimintaani ja ylipäänsä ilmastonmuutosta uudesta näkökulmasta. Aloin pohtia keinoja, joita voisin soveltaa omaan elämääni, sillä haluan pienentää hiilijalanjälkeäni. Olen kylläkin aina ollut aika säästäväinen ja tarkka luonnon suhteen, mutta aina löytyy jotain parannettavaa. Kaikilla ei ole välttämättä mahdollisuutta muuttaa elämäänsä yhtä ekologiseksi kuin Beavanin perhe teki, mutta jo pienetkin teot ja muutokset auttaisivat hidastamaan ilmastonmuutosta, tietenkin edellyttäen, että kaikki maailmassa tekisivät niin. Myös poliittisella puolella tarvitsee tehdä päätöksiä mahdollisimman nopeasti, jotta jälkipolvillekin jäisi samanlaiset mahdollisuudet elämään ja hyvinvointiin kuin meilläkin on.